15/10/2021

Yö Armahtaa (2021)

 


Ohjaus: Mika Kaurismäki
Kesto: 1h 26min
Julkaisuvuosi: 2021
Pääosissa: Timo Torikka, Kari Heiskanen, Pertti Sveholm, Anu Sinisalo

// Koronaviruksen rantauduttua Suomeen Helsingissä on hiljaista. Heikki viettää vappuaaton iltaa omassa baarissaan Konepajalla, kun Risto ilmestyy oven taakse lasillisen toivossa. Heikin suostuttua ottamaan Riston sisään miehet juovat rauhassa viiniä ja keskustelevat elämästä. Ilta saa uuden käänteen kun mystinen mies ylioppilaslakki päässä saapuu paikalle ja toivoo saavansa ladata puhelintaan. Onko mies vain viaton vapun juhlija vai liittyykö hän jotenkin edellisenä päivänä tapahtuneeseen pahoinpitelyyn? //

Mika Kaurismäen Yö Armahtaa on pandemiasulun aikainen väliprojekti, joka on kuvattu käytännössä kokonaan Vallilan Konepajalla sijaitsevassa baarissa. Puolentoista tunnin aikana ei nähdä sen kummempia actionkohtauksia, vaan elokuva keskittyy täysin kolmen miehen väliseen dialogiin viinilasillisten ääressä. Kaurismäen ohjauksesta ja Sami Keski-Vähälän käsikirjotuksessa avustamisesta huolimatta suuri osa elokuvan repliikeistä on improvisoitua.

Elokuvan henkilöhahmot, Heikki, Risto ja ylioppilas (hänellä oli kyllä nimi, mutten millään muista sitä ulkoa, tai löydä netistä...) ovat kukin melko tavallisia suomalaisia miehiä. Juonen ytimessä on kaikkien kolmen elämän käännekohdat, joihin kukin huomaa keskustelun edetessä päätyneensä. Tarina on varsin yksinkertainen, mutta muutamalla koukulla siitä on saatu sen verta mielenkiintoinen, että katsoja jaksaa istua ja kuunnella. 

En tiennyt etukäteen repliikkien improvisoinnista, mutta se oli kyllä hieman arvattavissa. Dialogi on paikoin hieman töksähtelevää ja epäluonnollista, mikä tuo tunteen käsikirjoituksen hataruudesta. Varsinkin Timo Torikan ylioppilaan hahmo tuntuu repliikkeineen kuin pudonneen puusta aivan väärään paikkaan. Kari Heiskasen Risto on läpi elokuvan porukan uskottavin, mutta jää silti etäiseksi. Pertti Sveholmin Heikki onnistuu olemaan sympaattinen ja liikuttava, mutta varsinkin elokuvan alussa keskustelu Riston kanssa ei tunnu ottavan tuulta alleen. Anu Sinisalo näyttelee Riston vaimoa ja pamahtaa paikalle elokuvan viimeiseksi vartiksi hieman odottamatta ja tuntuu juonen kannalta irrelevantilta.

Yö Armahtaa oli itselleni hyvin uuden tyyppinen kokemus, enkä ole aivan varma osasinko katsoa elokuvaa oikeiden lasien läpi ja saamaan siitä irti sitä mitä ohjaaja on halunnut esille tuoda. Luulen myös, etten ole aivan kohderyhmää. Improvisoitu dialogi ja hyvin pelkistetty juoni tosin saivat kyllä kiinnittämään huomiota entistä enemmän esimerkiksi upeisiin musiikki- ja lavastusvalintoihin, jotka toimintarikkaammissa elokuvissa saattavat jäädä varjoon.. En silti valitettavasti usko, että tulen palaamaan elokuvan pariin toistamiseen tai edes muistamaan sitä hetken päästä. Kokemus kuitenkin ja siinä mielessä käymisen arvoinen.

Arvio: 1 2 3 (4) 5 6 7 8 9 10

11/10/2021

Blanka Lipinska - 365 days (2018) // 365 days (2020)

Blanka Lipinskan 365 days ja samaa nimeä kantava elokuva kertovat puolalaisen nuoren naisen, Laura Bielin, tarinan. Laura on lomamatkalla Sisiliassa ja tulee syntymäpäiväjuhliensa yhteydessä nuoren ja komean mafiapomon kidnappaamaksi. Massimo Torricelli on nähnyt Laurasta unia jo vuosia tapaamatta tätä kertakaan kasvokkain ja nyt naisen osuessa nenänsä eteen hän kokee tilaisuutensa tulleen. Massimon tuijoteltua Laurasta tehtyjä maalauksia päivä toisensa jälkeen on hän niin fiksoitunut naisesta, että antaa tälle jopa ruhtinaalliset 365 päivää rakastua itseensä ennenkuin suostuu luovuttamaan ja päästämään naisen vapaaksi. Laura ei aluksi suostu hyväksymään tilannetta, mutta voi perhana, kun on niin kuuma mies ja vielä rikaskin...lopun voinee arvata.

Ohjaaja: Barbara Bialowas ja Tomasz Mandes

Kesto: 1h 54min

Julkaisuvuosi: 2020

Pääosissa: Michele Morrone, Anna Sieklucka, Otar Saralidze, Magdalena Lamparska

Aloitetaan elokuvasta, sillä katsoin sen ensin. 365 days (2020) on puolalainen eroottinen draama, joka pyöri myös Suomen Netflixissä top-10 listalla niin pitkään, ettei siltä voinut välttyä. Omaan jonkin sortin heikon kohdan vastaavanlaisille tekeleille, mutta sain jo etukäteen varoitteluja mahdollisesta terapian tarpeesta elokuvan katsottuani, joten en lähtenyt kovinkaan korkein odotuksin liikkeelle. Eikä mennytkään kovin kauaa, kun olin jo valmis kaivamaan silmät päästäni elokuvan dominantin italialaisen, Massimon, tukehduttaessa poloista polvillaan retkottavaa lentoemäntää minkä lanteistaan kerkesi. Näin ollen toinen päähenkilöistämme ei saanut annettua kovinkaan mairittelevaa kuvaa itsestään. Laura sen sijaan heilastelee alussa kaljun muskelimies Martinin kanssa, joka ei todellisuudessa rakasta mitään muuta kuin omaa kättään ja työläppäriään. Ja silti Laura on olevinaan ihan tyytyväinen. Näitä kahta yhdistävät siis ainoastaan Massimon vuosia näkemät unet Laurasta, vaikka he eivät ole koskaan edes tavanneet. Niinpä siinä kohtaa kun Laura sattuu Massimon nenän eteen tämän kotikaupungissa Italian Sisiliassa, ratkaisu on luonnollisestikin huumata ja kidnapata nainen. Kuulostaa romanttiselta, eikö? Samaa sekoilua jatkuu pitkin poikin leffaa, jonka juonesta on todella vaikeaa saada todellista otetta. Luin kerran hyvän ilmauksen siitä, miten eroottista kirjallisuutta (pätekööt nyt myös elokuva-adaptioihin) on kahdenlaista; sitä missä on juoneen sekoitettuna erotiikkaa - tai sitä missä on erotiikkaan sekoitettuna juonta (=smut) . Tämä oli sitä jälkimmäistä, joskaan ei kunnolla sitäkään.

Lauran ja Massimon hahmot eivät kumpikaan ole millään mittakaavalla uskottavia, saati samaistuttavia. Lauran mieli ailahtelee nopeammin kuin tuuliviiri pyörremyrskyssä, eikä edes katsoja pysy kärryillä onko hän nyt team-massimo vai ei. Massimo itse taas vaikuttaa lähinnä masokistiselta narsistilta, jonka täytyy saada kaikki-heti-nyt ja mielellään vielä hieman väkivallalla höystettynä. Mikäli tämä oli tarkoituskin, ovat elokuvan päänäyttelijät, Anna Sieklucka ja Michele Morrone, tehneet ihan hyvää työtä. Sivuhahmoista ei jää katsojan mieleen oikeastaan ketään, sillä kukaan ei tunnu tarpeeksi relevantilta panemiseen keskittyvän juonen kannalta. Elokuva kiitää eteepäin sellaista vauhtia, että loppupuolella alkaa jo melkein naurattaa. Lauran saamista 365:stä päivästä tarvittiin nimittäin lopulta vain noin kolmekymmentä, kun oltiin jo astelemassa alttarille. Jos oikein kovasti pinnistän, pystyn näkemään ihan kiinnostavan idean kaiken takana. Toteutus on kuitenkin niin surullisen surkea, etten pystyne palaamaan vastaavanlaisten tarinoiden pariin vähään aikaan.

Jos jotain positiivista haluaa löytää, on 365 days -elokuvaan tehty hyviä musiikkivalintoja. Michele Morrone on useamman leffassa soivan biisin takana ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että hän voisi pysyä musiikkipuolella jatkossakin. Esimerkiksi leffan alun Hard For Me -kappale on jopa niin kaunis, että saatoin lisätä sen omalle soittolistalleni. Hups. Lisäksi mielenkiintoisen aspektin toi myös hieman odottamaton loppuratkaisu.



Kirjailija: Blanka Lipinska
Alkuperäisteos: 365 Dni
Kustantaja: Simon & Schuster
Kieli: Englanti
Kääntäjä: Filip Sporczyk
Vuosi: 2018
Sivuja: 365
Mistä: Storytel
Haasteet: Helmet-lukuhaaste, kohta 5. kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman

Elokuvan katsomisen jälkeen aloin pohtimaan, tehtiinkö tässä nyt Blankalle kusiset ja mahdollisesti viihdyttävästä kirjasta väännettiin luokattoman huono pehmopornopätkä. Niinpä tartuin härkää sarvista ja päätin lukea koko 365-sivuisen (jep) tekeleen. Voi kunpa olisinkin vain ollut oikeassa. Kirja oli vielä monta kertaa hirveämpää kamaa, kuin elokuva. Leffasta oli onnistuttu jättämään pois monia karmaisevia yksityiskohtia, kuten Massimon mieltymys nekrofiliaan tai se, miten hän asennutti Lauralle kidnappausyönä ehkäisykapselin, just in case. Paitsi että myöhemmin selvisikin, että se olikin paikannuslaite. Mitähän vittua. Juoni pomppi kirjassa ylös, alas, oikealle ja vasemmalle niin, että jouduin useampaankin kertaan palaamaan pari riviä taaksepäin tarkistaakseni skippasinko jotain. Massimon ja Lauran hahmot ovat kirjoitettuna vieläkin raivostuttavammat ja epätodellisemmat, kuin kasvot saaneina. Ylipäätänsä teksti oli englanniksi käännettynä niin huonoa ja väkinäistä, että oma mielikuvitus sai tehdä ihan liikaa töitä tarinan kuvittamiseksi, varsinkin kun palkkaa ei tällä kertaa herunut kyllä ropon roposta.

Blanka Lipinskaa kehutaan kirjan lopulla yhdeksi Puolan suosituimmista kirjailijoista. Tässä kohtaa haluaisin antaa ison halin sekä Blankalle, että kaikille häntä fanittaville puolalaislle, he kaikki kun tuntuvat olevan sen tarpeessa. On surullista ajatella, että Puolan kaltaisessa hieman konservatiivisemmassa maassa tämä on se teos, millä ihmiset irroittelevat iltojen pimetessä. 365 days oli kuin 14-vuotiaan itseään etsivän teinin kirjoittama wattpad-fantasia, jolle ei olisi pitänyt antaa kustannusoikeuksia edes kolmen promillen humalatilassa. Kirja ei millään mittarilla erotu edukseen kaltaistensa joukosta, vaan lähinnä mustamaalaa eroottista draamaa kirjallisuuslajina. Mikäli olet ajatellut joko kirjan lukemista tai elokuvan katsomista, lopeta heti. 

Harvoin joudun sanomaan että mikään kirja tai elokuva on oikeasti huono. Yleensä esiin on kaivettavissa edes jotain kehumisen arvoista, mutta tällä kertaa taskujeni pohjalla ei ole yhtään mitään. Kiteytettynä 365 days ei ole todellakaan se kuuma, seksikäs ja pikkutuhma iltalukeminen joksi sitä saatoit luulla, vaan kirja on kelvollinen ehkä lähinnä takansytykkeeksi ja leffalla voisi heittää vesilintua, mikäli siitä fyysisen kopion käsiinsä saisi. 365 days on vasta ensimmäinen osa kolmiosaisesta sarjasta, mutta joudun myöntämään tappioni tässä kohtaa. Sori Blanka, mutta aivotoiminnastani on tuskin enää mitään jäljellä jos luen sivuakaan tekeleitäsi, saati että poltan ne verkkokalvoilleni.


Arvio: KIRJA (1) 2 3 4 5 6 7 8 9 10  -  ELOKUVA 1 (2) 3 4 5 6 7 8 9 10


Kirjan kansi: Goodreads
Elokuvan juliste: MovieScore
Traileri: Youtube

04/10/2021

F9 - THE FAST SAGA (2021)


Ohjaaja: Justin Lin

Kesto: 2h 23min

Ikäraja: 12

Pääosissa: Vin Diesel, Michelle Rodriguez, John Cena, Tyrese Gibson, Ludacris, Nathalie Emmanuel, Charlize Theron, Sung Kang, Jordana Brewster, Helen Mirren, Cardi B

// Dom Torretto ja Letty elävät rauhallista elämää Domin pojan Brianin kanssa, kun tuttu porukka saapuu mukanaan kammottava hätäviesti pudonneesta lentokoneesta. Hukassa on koko maailmaa uhkaava ase ja ainoa, joka pystyy pelastamaan tilanteen on Dom ja muut Hurjapäät. Homma ottaa uusia kierroksia kun perheensä kaiken muun yläpuolelle nostavalle Domille selviää, että juonen takana onkin hänen veljensä Jakob, jolle Dom käänsi vuosia sitten selkänsä. //

Seitsemän päivän työputken päättäjäksi Tennarissa pyöri juuri sopivasti pään tyhjentävää viihdettä, eli The Fast and Furious -sarjan (jo...) yhdeksäs osa; F9 - The Fast Saga. Vaikka elokuvaelämys ei muutenkaan ollut kovin päätähuimaava kuten alta voitte lukea, meinasi salissa mennä täysin hermo takanani istuvaan mekastavaan poikaporukkaan, joka tärsytti penkkiäni läpi leffan ja tunki haisevat sukkansa viereisen penkin selkänojalle alle metrin päähän naamastani. Fun times.

En rehellisesti sanottuna muistanut F9 katsoessani, mitä edellisessä osassa oli tapahtunut tai olenko edes nähnyt sitä. Nopea googlailu äsken kertoi, että kyllä olen, mutten tosiaan muista siitä juuri mitään. Trailerin perusteella The Fate of the Furious (2017) oli ihan samaa kamaa kuin tämä seuraajansakin.

Mikäli olisin ennen elokuviin menoa muistanut mistä edellisessä osassa oli kyse, olisin ehkä osannut muodostaa hieman erilaiset ennakko-odotukset sarjan yhdeksännelle elokuvalle. F9 on selkeästi laittanut viihdearvon uskottavuuden edelle. En varsinaisesti odottanut realismia, mutta lepakon lailla kaupungin yllä vaijerissa roikkuvat agentti-veljet, valtavat sähkömagneetit ja avaruudessa lentelevät rakettiautot olivat minulle hieman liikaa. Koko juonen keskiössä oli katsojalle hyvin hämäräksi jäävä vihreä pallero, millä tietenkin tuhotaan koko maailma. Antagonistin motiivit olivat operaation skaalaan nähden täysin mitättömät ja hahmo jäi varsin etäiseksi. Tarinan edetessä lisävarusteilla leikkiminen lähti koko ajan enemmän ja enemmän käsistä, mitä oli onneksi saatu hieman paikattua F&F leffojen todellisella jujulla, eli kovaa ajamisella. Jo ensimmäisestä actionkohtauksesta alkaen minua alkoi ärsyttää kuinka vaikeaa voi olla osuminen kohteeseen. Mietin samaa The Suicide Squad: The Suicide Missionia ja Bondia katsoessani ja nyt kävi entistä häiritsevämmäksi miten voi olla mahdollista, että sadoista laukauksista, maamiinoista ja ohjuksista huolimatta kukaan ei koskaan kuole, saati haavoitu. F9:n aikana useampi hahmo oli todella tipalla päästä hengestään, mutta lopulta kuitenkin käveli tapahtumapaikalta ilman yhtäkään naarmua. Tämä tosin oli ehkä tiedostettu tekijöiden toimesta, sillä Roman onnekseni heitti läpi leffan vitsiä siitä, miten kaikki tuntuvat olevan mystisen vahingoittumattomia.

Autoja leffassa riitti, mikä itselleni oli yksi parhaista puolista. Ilman kaahailua, toinen toistaan siistimpiä autoja ja niiden virittelyä F9 olisi ollut kuin mikä tahansa humoristinen agenttileffa, joita tursuaa joka tuutista jonoksi asti. Tottakai mukaan oli saatu sujautettua yksi suunnilleen atomipommin kestävä monsterirekka ja magneetilla itseensä auton imaiseva hävittäjä, jotka aiheuttivat allekirjoittaneessa kyllästyneen huokaisun. Silti leffan jälkeen teki mieli päästä ajamaan motarille sataakahtakymppiä ja haave moottoripyöräkortista alkoi polttelemaan entistä isommalla liekillä. 

Fast 9:n ydinsanoma yrittää jälleen olla jo vitsiksi muodostunut perhe. Domin veli päättää kaikkien näiden vuosien jälkeen vetää tarpeeksi ison herneen nenään ja ottaa koko planeetan haltuunsa, ihan vain ettei tarvitsisi elellä isoveljen varjoissa. Juonikuvio on jo ensi minuuteilta asti naurettavan löyhä, eikä valitettavasti parane leffan edetessä. Nathalie Emmanuelin näyttelemä Ramsay onnistuu löytämään neulan heinäsuovasta aivan liian helposti ja porukka pääsee sekoilussa vauhtiin kun johtolankoja tipahtelee jatkuvalla syötöllä suoraan syliin.

Muutkaan hahmot eivät tarjoa katsojalle itsestään mitään uutta. Michelle Rodriguezin Letty ei henkilöhahmona osaa juuri muuta, kuin tuijottaa kulmiensa alta ja tapella. Ludacrisin ja Tyrese Gibsonin hahmojen, Tejin ja Romanin, välinen vitsailu ja vittuilu on ihan hauskaa seurattavaa ja saattaa hymähdyttää silloin tällöin, mutta katsoja ei saa hahmoista niin paljon irti, että pystyisi kiintymään niihin. Elokuvan parhaan hahmon takana on Helen Mirren Queenienina, eli Jason Stathamin näyttelemän Deckard Shawn äitinä. Valitettavasti Queenien ainoa kohtaus kestää ehkä maksimissaan kolmekymmentä sekuntia, eikä hahmoa sen jälkeen enää ruudulla nähdä. Cardi B tekee myös elokuvassa lyhyen roolin eikä valitettavasti vakuuta näyttelijänlahjoillaan. Mielenkiintoisimpia hahmoja taas on yhtenä pahiksista usean leffan jälkeen edelleen operoiva Cipher (Charlize Theron), joka on sopivan psykoottinen pysyäkseen kiinnostavana.

F9: The Fast Sagan parhaita puolia ovat musiikkivalinnat, hyvin valitut lokaatiot ja yleinen fiilis. Biitit ovat iskeviä ja ympäri maailmaa ripoteltu leffa tarjosi tällaiselle mantsa-nörtille mitä upeampia maisemia. Mikäli elokuvaa lähtee katsomaan täysin ilman ennakko-odotuksia ja aikomuksena ainoastaan viihtyä, on F9 ihan okei wannabe-agenttileffa. Sarjan yhdeksänneksi osaksi se on kuitenkin varsin uuvuttava kyhäelmä toinen toistaan epäuskottavampia teknisiä vempeleitä ja epäloogisia motiiveja. Tulossa on näillä näkymin vielä kaksi elokuvaa, joilla sarja olisi tarkoitus saada purkkiin ja allekirjoittanut odottaa niitä epäuskoisin odotuksin. Eiköhän ne katsottua tule, mutta täytyy myöntää ettei juurikaan kiinnosta milloin ne mahtavat ilmestyä.

Arvio: 1 2 3 (4) 5 6 7 8 9 10


Kuva: People.com
Traileri: Youtube

01/10/2021

007 No Time To Die (2021)

 


Ohjaaja: Cary Joji Fukunaga
Kesto: 2h 43 min
Ikäraja: 16
Pääosissa: Daniel Craig, Rami Malek, Léa Seydoux, Lashana Lynch, Ben Wishaw, Naomie Harris, Ralph Fiennes, Ana de Armas, Jeffrey Wright, Cristoph Waltz


(Nyt täytyy todeta, että tuntuu todella hurjalta. Edellinen elokuva-arvosteluni on helmikuulta 2016 ja tässä sitä nyt taas ollaan. Ikää on tullut tytölle reippaat viisi vuotta lisää ja elämä on vyörynyt eteenpäin suuntaan jos toiseen. Rakkaus elokuviin ja kirjoihin ei ole missään kohtaa kadonnut, mutta motivaatio blogiin, lukemiseen ja katseluun sammahti jossain kohtaa melkein kokonaan. Vuonna 2021 olen kuitenkin taas askel kerrallaan palaillut vanhojen harrastusteni pariin sillä intensiteetillä, kuin silloin joskus ennen. Olen lukenut enemmän kirjoja kuin monena aiempana vuonna yhteensä ja katsonut esimerkiksi melkein koko Marvel Studiosin tuotannon läpi. 
Aloitin tuossa hetki taaksepäin myös työt Tennispalatsin Finnkinossa ja sen siivittämänä olen päässyt katsomaan monia tämän syksyn tulokkaista suoraan teatterissa, mikä on ihan parasta ja herätti pikku fiiliksen blogin pariin paluusta. Lisäksi tämän inspiraation heräämisen takana on hieman myös Elokuvan Taikaa -blogi ja sitä vuosia intohimolla ylläpitänyt työkaverini. 
Tässä sitä nyt siis ollaan taas - katsotaan mihin asti päädytään. Meininki on samaa rentoa sekoilua kuin ennenkin, tervetuloa mukaan.)

007 - No Time To Die on elokuva, jota on odotettu. Huhtikuussa 2020 ensi-iltaan suunniteltua elokuvaa siirrettiin useampaan kertaan ja lopulta koronaviruspandemian hieman hellittäessä saatiin se valkokankaalle syyskuussa 2021. Ensi-ilta oli viime yönä eli 30.09.2021 klo 00:50 eteenpäin, mutta allekirjoittaneen oltua työvuorossa nappasin itselleni liput heti tälle iltapäivälle ja pääsin näkemään elokuvan ensimmäisten joukossa Suomessa. No Time To Die on kuvattu IMAX-kameroilla ja -kuvasuhteella jolloin Itiksen IMAX olisi tietenkin ollut salina ensisijainen valinta, mutta logistisista syistä päädyin meidän Tennarin omaan iSenseen, mikä oli ihan toimiva ratkaisu sekin. 


// Vuonna 2015 ilmestyneen Spectren jälkimainingeissa komentaja James Bond (Daniel Craig) on vetäytynyt viettämään eläkevuosiaan ihanan Madeleinensa (Léa Seydoux) kanssa. Kummallakin on omat menneisyytensä, salaisuutensa ja ongelmansa, jotka riistäytyvät yllättävän pian käsistä. Vyyhtiin liittyy Spectrestä tuttu Bondin velipuoli Blofeld (Cristoph Waltz), M (Ralph Fiennes), CIA:n Felix Leiter (Jeffrey Wright) ja moni muu. Kaiken takana juoniva superrikollinen uhkaa koko maailmaa ja Bondin on valittava, mitkä asiat hänelle merkitsevät ja kuinka paljon. //


#NOTIMEFORSPOILERS on elokuvan mainonnassa mukana pyörivä hashtag ja pyrin kunnioittamaan sitä myös omassa pohdiskelussani mahdollisimman huolellisesti, sillä spoilereita kyllä riittäisi.


No Time To Die starttaa melko tyypilliseen tapaan pitkillä, actionpitoisilla kohtauksilla joilla luodaan pohja tulevalle parituntiselle. Alku oli mielestäni jopa himppusen pelottava, eikä jump scareilta vältytty vaikka kauhuleffasta ei pitäisi olla kyse. Ehkä olenkin vain säikky. Nopeatempoisten käänteiden kautta päästiin jokaiselle Bondille ominaiseen graafiseen introon ja tunnusbiisiin. Kuuntelin Billie Eilishin No Time To Die:n ensimmäistä kertaa jo sen ilmestymispäivänä pari vuotta sitten ja olen fiilistellyt sitä sieltä asti säännöllisen epäsäännöllisesti. Kappale on mielestäni upea, mutta ei päässyt täysin täyteen loistoonsa sen graafisen intron takia. Skyfallin ja Spectren visuaalisten mestariteosten jälkeen odotukseni olivat korkealla, mutta NTTD:ssä (en jaksa enää kirjoittaa leffan nimeä auki) oli päädytty omasta mielestäni epäsopiviin, räikeisiin värivalintoihin ja lopputulos oli todella sekava.

Itse elokuva oli rytmitykseltään sujuva, eikä tuntunut todellakaan niin pitkältä kuin todella oli. Välillä osa kohtauksista tuntui hieman pitkäveteisiltä, mutta selkeästi Craigin viimeisessä Bondissa painoarvoa oli haluttu antaa enemmän oikealle dialogille kuin pelkälle räiskinnälle. Olikin ihan virkistävää nähdä Bondin välillä olevan oikeasti rehellisen tunteellinen mies, eikä aina vain julma tappokone.

Muista hahmoista positiivisesti mielestäni esiin nousi esimerkiksi Captain Marvelista tutun Lashana Lynchin näyttelemä Nomi, uusi MI6 00 -agentti. Ennen leffan julkaisua Nomin hahmo oli ehtinyt aiheuttaa varmaan yhtä monta p*skamyrskyä kuin vuodessa on päiviä, mutta taas sai huomata että trailerin perusteella ei pidä tehdä liikaa johtopäätöksiä, eikä hahmo todellakaan astellut yhtään ikonisen 007:n varpaille. Ana de Armaksen Paloma oli myös sopivan pirteä ripaus naisenergiaa ja korkeita taistelupotkuja.

007 No Time To Die on elokuvana selkeästi jatko-osa. Aiemmat Daniel Craigin tähdittämät Bond-leffat, eli Casino Royale (2006), Quantum of Solace (2008), Skyfall (2012) ja Spectre (2015) ovat toimineet omina itsenäisinä elokuvinaan, mutta nyt kytkökset ja jatkumo Spectreen oli oikeastaan koko juonen ydin. Koin tämän itse pienenä pettymyksenä, sillä Spectre on Craigin Bondeista mielestäni huonoin ja näin ollen olisin kaivannut elokuvalta enemmän jotain uutta. Bondin ja Madeleinen suhdesotkujen ohella elokuvan kantava teema on pandemiatilannetta tarkastellen jopa kammottavan ajankohtainen ja hieman itseasiassa värisyttää ajatella, että NTTD oli oikeastaan jo valmis ennen koronapandemian alkamista.

No Time To Die tulee jäämään Craigin viimeiseksi Bondiksi, mikä on minusta tässä kohtaa ainoa oikea ratkaisu. Vaikka Craig onkin edelleen todella kovassa kunnossa, näytti komentaja Bond ainakin minun silmiini valkokankaalla jo melko vanhalta. Ja olihan hän sentään eläkeläinen! 007:n tarina ei kuitenkaan pääty tähän, vaan lopputekstien jälkeen seinälle levähti iso lupaus siitä, että "James Bond Will Return". Se, kuka astuu maailman tunnetuimman agentin saappaisiin seuraavaksi, on varmasti tulevien vuosien ajan jatkuvasti ilmoilla leijaileva kysymys. Itse voisin nähdä roolissa hyvin esimerkiksi Bridgerton-tähti Regé-Jean Pagen, jolla riittää charmia ja staminaa runsaasti ruudun toiselle puolelle asti.

007 No Time To Die oli selkeä päätösosa Daniel Craigin James Bondille ja se suoriutui tehtävästään hyvin. Itselleni leffa jäi ehkä liian suuriksi kasvaneiden ennakko-odotusten takia hieman latteaksi, mutta huono se ei missään tapauksessa ole. Viiden elokuvan saaga sai arvoisensa päätöksen ja teki parhaan mahdollisen pohjustuksen tulevia agenttiseikkailuja varten - ne voivat aloittaa puhtaalta pöydältä.

Arvio: 1  2  3  4  5  (6)  7  8  9  10



Huh huh, olipas kivaa kirjoitella ihan naurettavan pitkästä aikaa! 

- Ella

Kuvat: 1) Finnkino.fi/bond, 2) itse otettu
Traileri: Youtube

13/05/2016

Unpopular Bookish Opinions

Kirjoittelin tuossa huhtikuun alussa lukemisesta ja siitä kiusaamisesta. 
Jotenkin postauksen jälkeen vain hiljenin, ei tehnyt mieli blogata. En kyllä ehtinyt oikein lukeakaan. 
Nyt kuitenkin kesä on täällä (ja juuri twitterissä ihmettelinkin että kesä tuli ja lukujumi meni, hämmentävää) ja minä ruudun ääressä. 
Tässä välissä olen ehtinyt saada kaksi haastetta, tämä seuraava Kirjaneidolta, kiitos paljon virtuaalisesta hereille ravistelusta :D

Kopioin haasteen ohjeet suoraan hänen haastepostauksestaan.

1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät, mikä on homman nimi.



1. Kirja tai kirjasarja, josta melkein kaikki muut pitävät, mutta sinä et. 

Otetaan Sally Greenin Puoliksi Paha. Ainakin maailmalla tätä on hehkutettu ihan hirveästi, minä taas en ole saanut luettua kuin noin 30 sivua, en pidä sitten yhtään. En kyllä ole varma olenko törmännyt yhteenkään suomalaiseen kirjabloggariin joka olisi tätä kehunut. Mutta ulkomailla ainakin tykätään.

2. Kirja tai kirjasarja, josta melkein kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
Eiköhän tämä ole Twilight kaikkine jatko-osineen. Kestin pahimman murrosikäni Twilight tukenani, joten kiinnyin siihen kovasti. Olin oikeasti 12-vuotiaana ihan sekaisin kyseisestä sarjasta. Yksi huoneeni seinä oli tapetoitu julisteilla ja haaveilin matkasta Forksiin. Toki olen tänä päivänä lukenut paaaaaaaljonkin muita, laadukkaampia kirjoja, mutta kyllä minä edelleen Twilightistä pidän ja voisin pitkästä aikaa lukea ne uudelleen alusta loppuun.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen henkilön kanssa, jonka et olisi halunnut.

 Rachel Vincentin Kissojen Kesken sarjan kolmio. Harva on näitä lukenut tai en ainakaan ole törmännyt kanssaeläjiin joiden kanssa hypettää tätä yhtä lempisarjaani. En jaksa sen kummemmin spoilata jos joku vielä näihin törmää, mutta ensimmäisestä kirjasta asti shippasin 100% toista kahdesta mies ehdokkaasta, ja sitten seitsemännessä (vai kahdeksannessa?) kirjassa petyin todella todella karvaasti. 


4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.

Kauhu varmaan, en tykkää oikeastaan missään muodossa. Ei kirjoina, ei elokuvina. Olen kohta täysi-ikäinen ja pelkään edelleen pimeää yksin ollessani, joten hrrr. En ole koskaan käsittänyt, mikä kauhussa ihmisiä viehättää. Jännityskin menee välillä vähän siinä rajoilla tykkäänkö vaiko enkö.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.

En ihannoi Beatrice Prioria mitenkään kovasti. Kirjoja lukiessani arvostin häntä kyllä, mutta blahhh... Kyseessä on siis Veronica Rothin Divergent-trilogian sankaritar. Tris on todella omapäinen ja välillä vaan niin ärsyttäväääää. En osaa sanoa tästä sen enempää.

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et. 

En voi sanoa, etten pitäisi John Greenistä, mutta kyllä hänen kirjansa enemmän ärsyttävän puolelle kallistuvat. Vihaan hänen tyyliään lopettaa tarinansa.
Muita ei nyt juuri tullut millään mieleen.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.

Tämä hävettää isosti, mutta Cassandra Claren Varjojen Kaupunkien kolme viimeistä osaa. Olen vain todella pahassa jumissa eikä sarjan lopettelu kiinnosta oikeastaan yhtään. Olen ihan hulluna Shadowhunters TV-sarjaan, City of Bones elokuvaan ja ensimmäisiin kirjoihin muutenkin, mutta sitten vain tapahtui jotain. 
Mieleeni ei nyt heti tullut mitään kokonaista sarjaa jota en olisi ollenkaan aloittanut. Ehkä Vampyyripäiväkirjat, vaikka juuri ensimmäisen osan hyllyyni ostinkin.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty sarja tai elokuva.

Narnian Tarioista kaikki kolme filmatisoitua kirjaa. C. S. Lewisin kirjat ovat kyllä ihania ja ihan rehellisesti sanottuna alkuperäisen kirjan ei ole ikinä voittanutta, mutta rakastan elokuvia yli kaiken ja valitsen ne kyllä ennemmin kuin samaiset kirjat, jos pitää päättää.


Oli muuten todella vaikea haaste! Ei meinannut millään irrota vastauksia kaikkiin... Muutenkin miun vastaukset tais olla todella negatiivisia, voihan hitsi sentään :D

Haastan mukaan seuraavat blogit (minulla ei ole hajuakaan, oletteko tehneet tätä vielä);

Ellen - Kasoittain kauniita sanoja
VJ - Mustemaailmani
Lotta - Vinopino kirjoja

15/02/2016

How To Be Single


Ohjaaja: Christian Ditter
Ensi-ilta: 12.2.2016
Pääosissa: Dakota Johnson, Rebel Wilson, Alison Brie & Leslie Mann


On olemassa oikea tapa olla sinkku, väärä tapa olla sinkku, ja sitten... on Alice. Ja Robin. Lucy. Meg. Tom. David. New York on täynnä yksinäisiä sieluja etsimässä sitä oikeaa, olkoon se rakkautta, hetken huumaa tai jotain siltä väliltä. Ja jossain pikkutuhmien tekstareiden ja yhden illan juttujen välissä näiden naimattomien täytyy oppia elämään sinkkuna maailmassa, jossa rakkauden määritelmä muuttuu jatkuvasti. Öiset seikkailut kaupungissa, joka ei koskaan nuku, eivät ole koskaan olleet näin hauskoja.

Tunsin oloni hiukan alakuloiseksi käydessäni lunastamassa varaamani lipun tähän elokuvaan. Koko muu sali näytti pelkkää vihreää. Olin jo aivan varma, että istun todella maanantai-iltana yksin tyhjässä elokuvateatterissa katsomassa elokuvaa nimeltä How to be Single ja meinasin tirauttaa muutaman kyyneleen ihan vahingossa pohdiskelujeni ohella. Ei siis sillä että sinkkuna olemisessa olisi mitään pahaa, mutta koko mielikuva sai minut jotenkin alakuloiseksi, haha.
Lopulta kyllä saliin ilmestyi lisäkseni muutama muukin ja päätin vain ( taas vaihteeksi ) nauttia omasta hyvästä seurastani ja elokuvasta.

Leffa päättikin sitten startata Martin Solveigin Intoxicated:illa, mikä kyllä kertoi minulle jo että nyt sitä mennään ja hyvää on tulossa. Tässä kyseinen jumputus;


Muutenkin aivan ensimmäisenä on kehuttava aivan loistavia musiikkivalintoja. Tästä ei todellakaan kokonaista scorea voi poimia, vaan leffaa siivitti viimevuoden suurimmat listahitit, muutaman vanhemman niitä loistavasti täydentäessä. Aviciitakin korvani ehtivät poimia muutaman sekunnin verran ja sekös sai hymyn korviin.

Juonellisesti leffa uppoaa perus komedialeffojen riviin oikein sulavasti. Ei mitään ihmeellistä tai maata mullistavaa, mutta hyvä niin. Neljä sinkkunaista, joista kolme taistelee sen oikean löytämisen kanssa ja yhtä ei todellakaan voisi vähempää kiinnostaa miehet muuna hyödykkeenä kuin viihteenä.
Loppupeleissä koko kaksituntinen juostiin bileiden ja eri miesten välillä. Viina virtasi ja suhteet kariutuivat eheytyäkseen jälleen. Näin esitelmän New Yorkin miestarjonnasta suolapähkinöillä esitettynä. Oli kyllä oikein viihdyttävää.

Näyttelijävalinnoista Rebel Wilson on tämän elokuvan ehdoton tähti. Robinin rooli oli hyvin samankaltainen Pitch Perfectien Fat Amyyn verraten ja sellaiset roolit sopivat Rebelille kyllä kuin nenä päähän.
Dakota Johnsonia oli virkistävää nähdä Alicena, vaikka hänestäkin osasin kyllä bongata monia tuttuja piirteitä FSOG:n Analta. Näyttely oli kuitenkin uskottavaa ja samaistuttavaa, joten ei isommin tästäkään valitettavaa. Rakastin Alicen asuvalintoja ja asuntoa. Niin minua. Ah.
Anders Holm toi Tomina tarpeellisen määrän silmänruokaa katsojalle ja oli kyllä elokuvassa vilisevistä miesehdokkaista ehdoton suosikkini. Yritin mielessäni parittaa hänet jokaisen mainitun sinkkunaisen kanssa, mutta en osunut epäilyistäni huolimatta lähellekkään oikeaa. Höh. 

Jos miinuksia kaivamalla kaivetaan, on hetkellisesti tylsähköt kohtaukset ja ärsyttävän ex-poikaystävä Joshin naama ruudussa mainittava. Oli nimittäin harvinaisen ärsyttävä tyyppi. 

Ajatukseni lyövät taas kerran tyhjää. How to be Single on erittäin hyvää viihdettä. Nauroin ääneen monen monta kertaa ja onnistuin jopa kerran pudottamaan vesipulloni meluisasti lattialle. 
Alicen ja kumppaneiden elämän oppitunnit sinkkuuden hienoudesta kyllä muistuttivat itsellekin, että on tärkeää osata olla itsensä kanssa. Yksin. 
Sen isompaa teemaa en oikein osaa nyt poimia, katsoin koko elokuvan todella aivot täysin narikassa.

Ei tästä tule mitään. Hauska ja toimiva elokuva, mahtavat biisivalinnat. Käväiskää katsomassa.


ARVIO   4/5

Heti leffan jälkeen olisin sanonut jopa 6/5, niin fiiliksissä olin. Nyt kuitenkin taas mieli kirkkaana, se saa neljä. 


05/02/2016

The Danish Girl (Tanskalainen Tyttö)


Ohjaaja: Tom Hooper
Ensi-ilta: 27.11.2015 (USA)
Pääosissa: Eddie Redmayne, Alicia Vikander, Ben Whishaw, Matthias Schoenarts


Vuoden 1926 Kööpenhaminassa elävä taiteilija Einar Wegener, joka on naimisissa Gerda Wegenerin kanssa, tunnetaan maisemamaalauksistaan. Myös Gerda on taiteilija, vähemmän tunnettu, mutta työllistyy merkkihenkilöiden muotokuvamaalarina. Heidän avioliittonsa on vahva ja täynnä rakkautta.
Kaikki muuttuu, kun Gerda pyytää miestään asettumaan malliksi ja pukeutumaan naisen asuun viimeistelläkseen maalauksensa. Kokemus mullistaa pariskunnan koko elämän. Einar huomaa, että ollessaan Lili hän kykenee toteuttamaan itseään aidoimmillaan ja ryhtyy elämään naisena. Gerda taas löytää Lilistä uuden muusan ja kypsyy taiteilijana uuteen kukoistukseen. Pariskunta joutuu kohtaamaan myös ympäröivän yhteiskunnan ennakkoluulot.
He lähtevät kotimaastaan avomielisempään Pariisiin, missä Gerda etenee urallaan taiteilijana. Heidän avioliittonsa elää ja muuttuu, eikä ongelmiakaan voida välttää. Yhä uudelleen ja uudelleen Gerda kuitenkin osoittaa tukensa Lilille transsukupuolisena naisena matkalla, joka tekee hänestä yhden maailman ensimmäisistä sukupuolenkorjauksen pioneereista. Toistensa kautta molemmat löytävät rohkeutta olla oma itsensä.

Lähdin katsomaan Tanskalaista Tyttöä lähinnä tutustuakseni Eddie Redmayneen. Hän nimittäin tiettävästi näyttelee tämän vuoden puolella ulos tulevassa Fantastic Beasts and 
where to find them -Harry Potter spin offissa pääosaa, Newt Scamanderia.
Lisäksi tarinan sijoittuminen 1920-luvulle herätti kiinnostuksen.

Elokuva oli soljuva, syvällinen ja niin kovin kauniisti kuvattu. Jo alun maisemakuvat vuorista, merestä ja Einarin maalauksissa esiintyvästä suosta ja neljästä puusta koskettivat. Koko elokuvan taustalla soineet ihanan Alexander Desplatin sävellykset imaisivat tunnelmaan mukaan eivätkä päästäneet irti (soittolista on Spotifyssä, kuunnelkaa). Elokuva ei peittele mitään. Se on jopa julman aito, koruton ja koskettava. 

Juonessa ei sen isompia yllätyksiä tullut, mutta eipä tämä niitä kaivannut. En ole lukenut kyseistä kirjaa, mutta arvelisin adaption olleen oikein onnistunut. 

Eddie Redmaynen näyttelijäsuoritus Einarina ja Lilinä on aivan uskomaton. Alan pikkuhiljaa käsittää millä lahjoilla kyseinen näyttelijä on Oscarinsa napannut ja odotan innolla näkeväni hänet Newtinä. 
Jokainen pienikin liike ja ilme elokuvan aikana tuntui osuvan kohdalleen. Eddien kehonkielen, olemuksen ja käyttäytymisen muutos Einarista Liliin on uskottava ja herkistää katsojan. Mielensisäinen taistelu ja itsensä hyväksymisen vaikeus ilmenevät Eddien näyttelystä niin vahvasti, että sydämestä otti. 

Muut elokuvan hahmot olivat yhtälailla vahvoja, aitoja ja tunteikkaita. Ei voi kun kehua.

Kuluneet kaksi tuntia laittoivat minut  itkemään, nauramaan ja pohtimaan taas kerran ihmiselämän ihmeitä. Lääkäreiden reaktion Einarin tuntemuksiin tuntuivat todella pahalta. " Psykopaatti. Skitsofrenikko. Homoseksuaali. Hullu. " Nykypäivänä ihmisten suhtautuminen seksuaalisuuteen ja sen moniin muotoihin on onneksi muuttunut paljon avoimemmaksi, mutta hirvittää, miten joskus on ollut. En usko, että kukaan joka ei ole itse vastaavaa kokenut pystyisi sitä ymmärtämään tai käsittämään, mutta on tärkeintä että hyväksymme.

Loppuratkaisukin oli ehkä arvattavissa, mutta toisaalta se tuntui tässä juuri oikealta. Varsinkin kun kyseessä on tositarina.

Kirjoitin ehkä juuri blogini huonoimman elokuva-arvostelun, mutta jotenkin en nyt saa ajatuksiani sanoiksi. Olen aivan rakastunut tämäntyyppisiin elokuviin. Syksyllä näkemäni Far From the Madding Crowd on jotenkin samankaltainen ja sitäkin on vain kehuttava. Upeita elokuvia.

Käykää hyvät ihmiset katsomassa tämä, aivan upea ja ajatuksia herättävä elokuva.



ARVIO   4,5/5



03/02/2016

Viiden kirjan haaste

Kiitos paljon Mustemaailmani-blogin VJ haasteesta ! Näitä onkin ihana tehdä.



1. Kirja, jota luen parhaillaan.

Tällä hetkellä kesken ovat Kerstin Gierin Lupaus ja Kate Jacobsin Pieni Lankakauppa.


2. Kirja, josta pidin lapsena.

Valitsen tähän Marja Luukkosen kirjan Aarnilinnun tytär. Tykkään vieläkin ihan hirmuisesti, ikisuosikki.


3. Kirja, joka jäi kesken.

Sally Greenin Puoliksi paha tulee ensimäisenä mieleen.


4. Kirja, joka teki vaikutuksen.

Diana Ganaldonin Muukalainen iski syvälle ja kovaa.


5. Kirja, johon palaan uudelleen.

Monia, mutta Kerstin Gierin Rakkaus ei katso aikaa-sarja on tarkoituksena lukea lähitulevaisuudessa uudelleen. Ehdoton lempitrilogiani. 



( Kuvituskuvana taiteellinen otos ehkä vuodelta 2013 )

Mukaan viittä kirjaa listailemaan haastan Vinopino kirjoja-blogin Lotan. Tämäkin haaste on kiertänyt niin nopeasti, ettei mukana meinaa pysyä.


29/01/2016

Sylvia Day - Sinusta heijastettu (Crossfire 2)


" CROSSFIRE. Eva ja Gideon eivät halua muuta kuin olla yhdessä, mutta menneisyys on eri mieltä.
Gideon Cross. Virheettömän komea mutta sisältä särkynyt. Intohimomme paloi kirkkaalla liekillä, niin kuumana että poltin sydämeni. Hän oli pakkomielteeni. Unelmieni täyttymys. Minun. Menneisyyteni oli yhtä karu kuin hänenkin. Olimme yhtä rikkinäisiä, haavoittuneita. Rakkautemme oli liian vaikeaa, liian tuskallista. Paitsi silloin kun se oli täydellistä. Nuo hetket jolloin pakottava tarve ajoi meidät suloisen hulluuden partaalle - ja sen tuolle puolen. Gideon oli sielunkumppanini, puuttuva puoliskoni. Peilikuvani. "

En edes oikein tiedä, mistä tässä aloittaisi. Huh.

Sinusta heijastettu oli 100% heräteostos kiertäessäni kirpputoria ajankuluksi. Tuttua tunnelmaa henkivä kansi jotenkin herätti epäilykseni ja takakantta vilkaistessani oli jo melko selvää, mistä on kyse. Ostin kirjan, vaikka en ollut ensimmäistä osaa lukenut. Eipä hirveästi haitannut.

Crossfire 2 alkaa mielestäni ikävän tutulla tavalla. Lyhytniminen naishenkilö tepastelee tukka pörrössä ja puolipukeissa ympäri makuuhuonetta ja pohtii, että miten ne lakanat nyt noin sotkuun tuli peuhattua. Juoni etenee melko tutulla ja jokatapauksessa ennalta-arvattavalla kaavalla. Seksiä, riitaa, taas seksiä ja taas riitaa. Voi pojat. Kannessa kerrotaan kirjan olevan kansainvälinen Bestseller nro 1. En ikinä saanut selville miksi.

Kirja paljasti sisältään kuitenkin muutaman syrjähypyn Gideonin ja Evan välisestä sekoilusta. Mukaan pääsivät Evan paras ystävä ja biseksuaali kämppätoveri Cary, muutama mukavasti elämää sekoittava exä ja todella rasittava perintöhaukka-äiti.
En osaa kertoa juonesta mitään erikoista tai vetoavaa, sillä en yksinkertaisesti keksi sellaisia.
Ajattelin aluksi, että kirjan lukeminen olisi haastavaa kun en ole kerran ensimäistä osaa nähnytkään. Todellisuudessa kuitenkin Sinusta heijastettu toimii oikein hienosti sellaisenaan, sillä juonesta ei yksinkertaisesti löydy mitään niin mielenkiintoista, jota ensimäisen kirjan olisi pitänyt pohjustaa.

Päälimäisenä mielessäni jo heti ensimäisten sivujen aikana oli aivan suunnaton ärsytys. Kirjan kieli osoittautui, niinkuin ylläolevasta kuvauksesta voi huomata, todella häiritseväksi ja rasittavaksi. Kielikuvat toisensa jälkeen alkoivat ottaa astetta enemmän päähän ja päälle oli kytkettävä vain olennaisen paikantava pikaluku-moodi, jonka turvin selvittiin loppuun asti. "Intohimomme paloi kirkkaalla liekillä, niin kuumana että poltin sydämeni." Tuo ei enää edes kuulosta korvaani romanttiselta, se on lähinnä kamalaa. Lisäksi törmäsin myös hyvin usein niin kovin tuttuihin ilmaisuihin, kuten menneisyys, rikkinäisyys ja menneisyyden haamut. Laskin sivuja päässäni odotellessani demoneiden ilmestymistä ja olen ihmeissäni sillä ne jäivät puuttumaan.

Päähenkilömme Eva tuo monellakin tapaa mieleeni erään toisen tuntemamme nuoren tytön. Hän on jumalattoman mustasukkainen, tekee aivan naurettavia päätelmiä ja hänen ällyllinen aivotoimintansa ulottuu tasan Gideonin makuuhuoneeseen ja joskus hyvällä tuurilla töihin. Olen itsekin ollut joskus jos en nyt aivan rakastunut, mutta kovin kiintynyt johonkin ihmiseen. Tiedän, että poika pyörii paljon mielessä ja tunteet ovat pinnassa. Mutta herran tähden, Eva Tramellin mielessä ei yksinkertaisesti ole tilaa millekkään muulle kuin hänen elämänsä suurelle rakkaudelle ja heidän suhteensa niin monenkirjaviin (havainnoin ehkä tasan kolme sävyä) kiemuroihin.

Gideon taas --- ensimmäisenä on mainittava aivan suunnattomasti minua ärsyttänyt nimi, sillä olen kovin kiintynyt Rakkaus ei katso aikaa -sarjan Gideoniin ja tämä mies on siitä pojasta hyvin kaukana. Lisäksi hänelle oli kuvailtu olkapäille ulottuvat mustat hiukset, jotka toivat mieleeni Vampire Academyn leffa-adaption Dimitrin ja mielikuvani tästä Gideonista olivat sitä mukaa pilalla.
Persoonana Gideonkin on yllätys yllätys todella ärsyttävä. Hän on aivan jäätävä kontrollifriikki ja lisäksi jo pelottavan rajan ylittävä stalkkeri. Hänen omistushalunsa Evaa kohtaan on suorastaan karmivaa, eikä pakonomainen tarve ratkaista kaikki maailman ongelmat makuuhuoneessa lisää viehätystä millään tavalla.

Ylipäätänsä pariskunnan suhde on erittäin epäkypsä. Keskinäinen avoimuus on täysin olematonta, riitoja syntyy koko ajan, enkä ole varma oliko muulloinkaan tunnelma mitenkään kovin hyvä.

Suurin ärsytyksen kohteeni taitaa kuitenkin olla se, että tuntui kuin lukisin samaa tekstiä neljättä kertaa uudelleen, jälleen vain uuden nimisillä henkilöhahmoilla.
Samankaltaisuus Fifty Shades of Greyhin on jopa ahdistava. Päähenkilön nimi on Anan sijasta Eva. Hänellä on paras kaverinsa kämppäkaverinaan. Gideon on nuori, mutta omistaa silti valtaosan New Yorkista, kuuluu maailman 25 rikkaimman ihmisen joukkoon ja johtaa yhtiötä nimeltä Cross-Industries. Ai joko kuulostaa hiukan tutulta ? Molemmat ovat täysin sekopäitä ja sen kirja tekee kyllä erittäin tutulla tavalla selväksi. Gideonilla on pakkomielteinen tarve saada kontrolloida Evan touhuja ja Eva taas päättää vetää herneet nenään jokaikisestä naispuolisesta henkilöstä jota Gideon edes vilkaisee. Kaiken lisäksi pakkaa sekoittaa muuan menneisyyden haamu, joka ajaa parivaljakon aivan eroasteelle asti.

Mietin lukiessani, että mitä kirjailija on ajatellut tätä kirjoittaessaan. Eikö hänelle tullut yhtään häiritsevä olo kirjoittaa kopiota, josta omaperäisyys on kaukana.
Mietin lukiessani myös, että mitä kustantajan päässä on liikkunut tätä julkaistaessaan.
Jotain he ilmeisesti tekivät kuitenkin oikein sillä kuten mainittu, kirja on kansainvälinen Bestseller.

Ainoa asia, mistä kirja saa plussaa, on kaiken maailman ruoskien ja keppien puute. Sinusta heijastetussa ei varsinaisesti heijastu tätä herra-palvelija systeemiä, vaikka Gideonin määräilyjen vuoksi se ei kovin kaukana ollutkaan. Makuuhuoneessa touhu oli jopa melkein säntillistä, kiitos kaunis. En silti olisi kaivannut sitä tuollaisia määriä.

Päälimmäisenä fiiliksenä kyseisestä kirjasta jäi erittäin mitäänsanomaton olo. En oikeastaan keksi mitään kehuttavaa. Tämä on lukemisen arvoinen, jos asennoituu kirjaan täysin huumorilla, eikä odota mitään sen enempää.


ARVIO:  1/5

Kirjailija: Sylvia Day
Alkuperäisteos: Reflected in you
Kustantaja: Tammi
Kääntäjä: Henna Kaarakainen ja Inkeri Koskinen
Vuosi: 2012
Sivuja: 406
Sarja: Crossfire
Mistä: Omasta hyllystä
Haasteet: Helmet-lukuhaaste, kohta 8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

14/01/2016

Okklumeus-lukuhaaste


Tämä päivä on taas sisältänyt surun hetkiä ja syvällisiä pohdintoja. Kuten varmasti ainakin kaikki kirjaihmiset jo tietävät, Alan Rickman on nukkunut pois. Me muistamme hänet varmasti monista elokuvista, mutta hänen kasvonsa Harry Potter-maailman Juomamestarina ja Luihuisten tuvanjohtajana, Severus Kalkaroksena, eivät unohdu koskaan.


Harry Potter ja jokaikinen siihen kytkettävissä oleva sana tai asia on muodostunut minulle muutaman vuoden saatossa tärkeimmäksi kirja- ja elokuvamaailmaksi mitä on. Jopa niin, että siitä on osaltaan tullut totta ja osa minua. J.K. Rowlingin luomasta maailmasta olen parhaiten perillä ja kaverinikin tietävät sen, että jos joku mainitsee Potterin sanallakaan, olen ensimmäisenä avaamassa suutani ja liittymässä innokkaasti keskusteluun vaikka toiselta puolelta huonetta. Myös minua Twitterissä seuraavat ovat saattaneet huomata Potter-hypeni silloin tällöin.

Käyn Lappeenrannan Lyseon lukiota, jossa Potterin maailma elää vahvasti mukana. Kaupungin sisällä ja nuorten keskuudessa koulumme kulkee nimellä Tylypahka ja me oppilaat olemme siitä todella ylpeitä. Postauksen kuvat ovat allaolevaa lukuunottamatta syksyn 2015 syysgaalasta, jotka osoittautuivat miedän yli-innokkaiden fanien suureksi iloksi (onnenkyyneleitäkin vuodatettiin) Kolmivelhoturnajaisiksi. Voitinpa muuten kuvissa näkyvän ystäväni kanssa parhaiden pukujen palkinnon ja olin myös velhotietovisan voittajatiimissä...hehe. ( Ompelin kaapuni itse alle viikossa neuloen samalla kaulahuivia, eivät mitään kaunokaisia mutta tunnearvoa ainakin löytyy :D )


Jossakin vaiheessa kaverini ja tuttuni pitivät tätä rakkauttani outona ja ehkä hiukan lapsellisenakin, taitavat pitää edelleen. Mutta tämä maailma on minulla niin syvällä sydämessä, etten enää osaa välittää muiden ajatuksista.


 Hyllytontun höpinöitä -blogissa muisteltiin myös Rickmanin poismenoa ja rakkautta velhomaailmaan. Siellä myös käynnisteltiin Okklumeus-lukuhaastetta, mikä tuntuukin kyllä nyt ihan oikealta vedolta tähän paikkaan. 

Okklumeus-lukuhaaste käynnistyy nyt ja päättyy lokakuun viimeisenä päivänä. 
Sinä päivänä Lily ja James Potter kuolivat 35 vuotta sitten. 
Haasteessa on tarkoitus lukea mahdollisimman monia Potterverseen eli Harry Potterin velhomaailmaan liittyviä tai sijoittuvia teoksia. Itse sarjan kirjojahan on seitsemän, mutta niiden rinnalle on löydettävissä vaikka kuinka monta upeaa kirjaa. Omasta hyllystä löytyy mm. Hogwarts Library -kokoelma, joka sisältää muutamia Tylypahkan oppikirjoja.
Lukukielellä ei ole väliä.

31.10 mennessä haasteeseen osallistuneiden on koottava koostepostaus.

Lukutasot ovat seuraavat:

0 kirjaa: Ankeuttaja. (Ankeuttajat eivät osallistu arvontaan.)
1 kirja: Jästi.
2 kirjaa: Surkki.
3 kirjaa: Kotitonttu.
4 kirjaa: Huispaaja.
5 kirjaa: Aurori.
6 kirjaa: Albuksen kaartilainen,
7 kirjaa: Tylypahkan rehtori.
8 kirjaa tai enemmän: Taikaministeri


Tämä haaste on aivan ihana ja 100% Potterheadina olen todellakin mukana. Toivottavasti kaikilla osallistuvilla on antoisa matka Harryn kanssa, minulla ainakin on :)


#always