Täällä ollaan taas ! Istun tällä hetkellä auton takapenkillä matkalla kotia kohti Lappeenrantaan ja nautin sydämeni kyllyydestä toimivasta internetyhteydestä ( onko se taas yhdyssana - olen toivoton näissä... ). Olin ennen Kreikan matkaa erittäin toiveikas lukusuunnitelmani ja bloggauksen suhteen. Loppupeleissä hotellimme WiFi oli niin säälittävän surkea, että pääsin sosialisoitumaan puhelimellani vain iltaisin muutaman minuutin, mikä tarkoitti pikaisia päivityksiä Instagramiin, Twitteriin ja Goodreadsiin. Yhdeksän kirjan kasasta viikossa tuli luettua neljä ja puoli, mutta niihin palaan varmasti myöhemmin.
Minutkin on haastettu näköjään todella monessa blogissa ( en ole päässyt bloggeriinkaan viikkoon... ) kiertäneeseen Kolmen kirjan haasteeseen, jossa tarkoitus on listata kolme kirjaa blogiajoilta, jotka mielellään lukisi uudestaan. Kiitos vain Wilma Kirjakaapissa-blogista haasteesta !
Olen pitänyt blogiani vasta muutaman kuukauden, joten haaste on hiukan hankala...:D En ehkä haluaisi lukea yhtäkään blogiaikani kirjaa uudestaan vielä, mutta valitsin nyt ne kolme, jotka 100% varmuudella tiedän lukevani taas pian ( vaikka pian olisi tässä tapauksessa vaikka vuodenkin kuluttua ).
Olisin itseasiassa voinut täyttää tämän haasteen kaikilla kolmella sarjan osalla, mutta se olisi tuntunut epäreilulta ;D
Rubiininpunan lukaisin kesäkuun alusta ja se olikin räjähtävä lähtölaukaus Rakkaus ei katso aikaa-fanitukselleni. Luin koko sarjan muutamassa päivässä ja kaikki saivat ehdottomasti arvion 5/5.
Yhä Gwendolynin ja Gideonin kommellusten muistelu saa hymyn huulille ja vaikka tämän lukemisesta on kulunut vain noin kaksi kuukautta, voisin jopa tarttua sarjaan uudestaan. Tällä hetkellä TBR-hylly tosin pursuilee lukemattomia kirjoja, joten jätetään ihana aikamatkailu odottamaan oikeaa hetkeä.
" Pidän Kerstinin kerronnasta niin paljon, hän todella koukuttaa lukijansa. "
2. Veronica Rossi - Paljaan taivaan alla
En ole vieläkään blogannut tästä, vaikka luin tämän lukumaratonin aikana kesäkuun puolella... Siksi en ole ihan varma saako tämän lukea mukaan, mutta olen tähänmennessä poikennut hieman kaikista muistakin säännöistä.
Paljaan taivaan alla valikoitui toiseksi uudelleenluettavaksi, vaikka en toista tai kolmatta osaa ole läpi kahlannut.
Taas hiukan uudenlainen dystopia, niin ihania henkilöhahmoja ja kaunista kerrontaa.
En edes oikeastaan osaa kertoa tästä enempää, hävettää etten a) ole kirjoittanut ajatuksiani tästä blogiin ja b) ole käynyt lainaamassa seuraavia osia ja lukenut niitä. Äh.
Arvioksi Goodreadsiin sai kuitenkin muistaakseni 5/5.
Viimeisenä blogissani pyörineistä kirjoista mukaan pääsee niin ikään täydet 5/5 saanut Viettelys.
Cole ja Isabel jaksavat valloittaa ja naurattaa, eikä tämä tunnu vielä mitenkään loppuunkulutetulta sarjalta kohdallani, varsinkin kun Ikuisuus on edelleen kesken.
Ensimmäinen lukukerta on kuitenkin yhä niin tuoreessa muistissa, etten varmasti nauttisi kovinkaan paljoa, jos joutuisin tähän tarttumaan nyt. Siksi myös Stiefvaterin ihmissudet saavat odottaa hetkeään, se varmasti tulee vielä.
Sitten se vaikein osuus - kenet minä nyt haastan ? Bloggerin etusivua selanneena tuntuu, että jokainen seuraamani kirjablogi on tämän haasteen jo tehnyt, joten tässä tulee:
Jos joku ei ole tätä haastetta vielä kohdalleen saanut ja haluaisi kovasti listata omat kirjansa - tee se ihmeessä ! Haastan siis jokaisen, joka tämän haasteen haluaa tehdä.
X Innarina, joka on pitkästä aikaa ruskea ( ja poltti päänahkansa, rintakehänsä ja takareitensä... )
Hellurei !
Koen pientä ahdistusta, sillä edellisestä postailustani on kulunut jo kokonainen viikko. Kuluneet seitsemän päivää ovat olleet kyllä lukemisen kannalta varsin hyvät - olen lukenut satoja sivuja. Kaikki ovat vain sattuneet olemaan eri kirjoista, joten ei ole ollut aihetta purkaa ajatuksia minkään suhteen, mikä on harmittanut aivan valtavasti.
Kävin kuitenkin eilen taas sekä Sumassa, että Suomalaisessa, joten olen kantanut kotiin kassin täydeltä kirjoja pilkkahintaan. Omasta hyllystäni löytyvät nyt siis niin Viettelys kuin Rubiininpunakin, samoin kuin Von Ziegesarin Gossip Girl sarjan neljäs osa Koska olen sen arvoinen, Suzanne Collinsin Ylismaan Gregor, Ally Condien Perillä ( Jee, sarjani on nyt täysi ! ) ja lopuksi suureksi ilokseni Rowlingia; sekä Harry Potter-keräilyni aloittava Liekehtivä Pikari, että myös Rowlingin kaukana velhoista oleva Paikka vapaana.
Tämän rupeaman seurauksena kirjakaappini alkoi narahdella liitoksistaan ja naureskelin itsekseni kovin, kun survoin kolmen hyllyn kirjat kahdelle hyllylle tetris-pelin tavoin. Pystypinoihin kun saa tungettua neljäkin kirjaa enemmän kuin jos vaakasuuntaan laittaisi... Kaipailen todella Ikeasta muutamaa ( siis varmaan viittä, jos kerran näin nopeasti täyttyy ) seinähyllyä, jotta saan muruseni kaapin varjoista seinälle normaalisti riviin esille ja jonkinlaiseen loogiseen järjestykseen myös! ( Ja kyllä, omistan todella kaikki Fsog:t ja koko ilmestyneen Twilight-sarjan...) Kaikenlisäksi muutama kirjoistani on lainassa kaverillani, joten ne eivät kai enää edes mahdu kaappiini, kun saan ne joskus takaisin.
Otsikko ei muuten ollut mikään vitsi. Olin tänään niin tohkeissani päästessäni pitkästä aikaa lukemaan Potteria, etten malttanut päästää kirjasta irti edes pyykkiä laittaessani. Ja niin se sitten todella lipsahti kädestäni ja putosi suoraan tiskialtaaseen, jossa juuri sinne kuivausrummusta tyhjentämäni lauhdevedet majailivat. Voinette kuvitella ilmeeni, kun syöksyin pelastamaan Harrya ja kumppaneita veden vallasta. Onnekseni nide oli siis oma ja Sumasta ostettu - se suoraan sanottuna oikeastaan oli näyttänytkin kylpyjä saaneelta, joten tuskin yksi kerta mitään enää haittaa...köh. Jatkossa on kyllä oltava varovaisempi, mutta en vain malttanut laskea sitä kotitöidenkään ajaksi käsistäni.
Kirjaneidolta bongasin muuten juuri äsken tämän. Se on siis Hyllytontun höpinöitä- blogin emännöimä ( ja jo viidettä kertaa järjestettävä - ajatella ), 26.6 suoritettava Blogistanian kesälukumaraton, ihan mahtavaa ! Olen todellakin mukana ja toivon saavani useammankin teoksen loppuun tuon 24 tunnin aikana. Mukaan voi siis liittyä kyseiseen postaukseen ilmoittautumalla, kaikki vaan ihmeessä messiin maratonille.
Nyt suunnitelmanani on hautautua peittojen alle ja katsoa kaikki Nälkäpeli-sarjan ilmestyneet elokuvat putkeen. Marraskuu koittaa pian ja viimeinen peli lähenee, nyt pitää siis nauttia odotuksesta kun vielä voi.
Lukemisen ja elokuvien katsomisen täyteistä kesää - yritän todella palata pian !
Kirjan takakannen kuvaus sisältää ison spoilerin sarjan aikaisemmista osista Rubiininpuna ja Safiirinsini. Jos et ole lukenut niitä, suosittelen lukemaan tämän postauksen omalla vastuulla, sillä puhun täysin avoimesti kirjan juonesta ja aikaisemmista osista. Rakkaus ei katso aikaa
Aikakaudesta toiseen seikkaillut Gwendolyn on aivan maassa. Oliko Gideonin rakkaudentunnustus lainkaan todellinen ? Särkynyttä sydäntä ei ole kuitenkaan aikaa jäädä parantelemaan, sillä sukunsa aikamatkaajageeniä kantavalla Gwenillä on pian aivan uusia huolia. Hänen pitäisi täyttää tehtävänsä aikamatkaajana, kun vain tietäisi mikä se on...
Saint-Germainin kreivin menneisyydessä punoma verkko kiristyy, ja niimpä Gwenin ja Gideonin on selvitettävä salaisuus ja syöksyttävä seikkailuihin halki aikojen, olipa rakkaudessa ryppyjä tai ei.
Yhyhyhyy, täällä minä nyt vollottaen yritän saada tekstiä aikaiseksi. Sain kirjan luettua jo eilen iltapäivällä, mutta olin niin maassa sarjan loppumisesta koko loppuillan, etten kyennyt bloggaamaan.
Seuraa spoileri.
Haluan nyt ensin purkaa tämän spoilerin josta Safiirinsinestä puhuessani valitin. Olin siis kirjastossa hakemassa näitä kumpaakin kirjaa ja nopeasti lukaisin takakannesta, mitä tuleman pitää. Safiirinsinen kansi ei suurempia yksityiskohtia möläyttänyt ja innolla odotin lukemista. Mutta sitten luin perään tämän ja melkein huusin ahdistuksesta. Oliko Gideonin rakkaudentunnustus lainkaan todellinen ? SIIS OIKEASTI. Tuo yksi pieni lause spoilasi kokonaan sen, mitä kohti toisessa kirjassa oltiin menossa JA vei sitten vielä täysin maun selkeästi yhdeksi huippukohdaksi tarkoitetusta kohdasta.
Jos en olisi tiennyt, että Gideonin puheet olisivatkin pelkkää puppua, olisin itkenyt onnesta tässä kohdassa ja murtunut vasta sitten. Nyt sitten lukiessani ajattelin vain, että heh ompa söpöä, mutta mitä turhia ihastelemaan kun ei tuokaan ole totta. Tietysti olinhan minä sitä osannut odottaa, eikä se loppupeleissä ehkä ihan niin iso juttu ollut, mutta jollekin olisi voinut olla. Olen siis äärimmäisen hämmentynyt näin spoilaavasta takakannesta. Spoileri loppuu.
Mutta nyt itse Smaragdinvihreään. Se jatkuu mukavasti taas suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Tässä osassa todella verkko kiristyy ja hämmentäviä yksityiskohtia alkaa paljastua niin tästä kahdentoista tehtävästä, Gwendolynin perhesuhteista, kuin Gwendolynistä itsestäänkin.
Ja niinkuin arvelinkin, olin valinnut oikean puolen, kai. Itseasiassa mielestäni koko hommalla ei lopulta edes olisi ollut läheskään niin pahoja seurauksia, kuin mitä kahdessa ensimmäisessä osassa annettiin odottaa. Muutenkin lopulta jäin hiukan ihmettelemään, että mikä syy koko jutulla oli. Siis sillä, miksi nämä 12 aikamatkaajaa ovat syntyneet. Tottakai heillä oli tämä kohtalo ja tehtävä - mutta sen lopputulos ? Niinkuin okeasti ?
Seuraa ISO spoileri, sillä minun on pakko saada puhua tästä -> Aluksi kreivihän antaa ymmärtää, että kronografin tehtävänä on verikehän sulkeminen, jolla pelastetaan maailma ja kaikki sairaudet. Tämä kuulostaa hyvältä. Mutta sitten - selviääkin että hän on valehdellut. Verikehän sulkeminen synnyttääkin ainetta jolla kreivi voi tehdä itsestään kuolemattoman. Lopputuloksena Gwen ja Gideon täyttävät toisen kronografin verikehän ja Gideon vetää aineet kurkusta alas, jolloin muuttuu kuolemattomaksi Gwenin rinnalle, joka jostain syystä on sellainen luonnostaan. Siis koko homman pointti oli suolalta näyttävä aine, jolla yhdestä ihmisestä tulee kuolematon ? Tämä oli ehkä ainoa yksityiskohta, mikä jäi häiritsemään. Todella, historian saatossa on siis syntynyt 12 ihmistä, joilla on geeni matkata ajassa. Ja heidän kohtalonsa on tehdä yhdestä ihmisestä kuolematon. What Why ? :D Ehkä ymmärtänette, mitä tarkoitan. Spoileri päättyy.
Se ei silti millään lailla estänyt rakastumistani kirjaan. Juoni on edelleen vallan toimiva ja tämä aikamatkaajien maailma niin kovin kiehtova. Monessa kohtaa minä vain aloin huutamaan, sillä olin niin jännittynyt enkä melkein kyennyt lukemaan eteenpäin, kun kädet tärisivät niin paljon ja rintaa puristi. Huh, kuulostan ihan sairaalta.
Olin myös hiukan hämmästynyt siitä, kuka lopulta oli kaiken takana, empä olisi arvannut.
Gwendolynin ja Gideonin suhteen pidin tästä viimeisestä kirjasta eniten. Olen kahden edellisen kirjan aikana hullaantunut heihin, eikä se laantunut yhtään, päinvastoin. Kaikkein parasta luettavaa on heidän toivoton ainainen kinastelunsa, he ovat vallan hulvattomia. Ja olen todella onnellinen siitä, mihin tarina heidän osaltaan päättyi.
Pistin muuten merkille, että Gier on tässä viimeisessä kirjassa käyttänyt Gwendolynista erittäin paljon lempinimiä ristimänimen sijaan. Gideon, Leslie ja kaikki muut hänen ystävänsä kutsuvat häntä poikkeuksetta Gweniksi tai Gwennyksi, mikä oli toisaalta ihan hauskaa. Toki kaikki aikuiset käyttivät ristimänimeä, pisti silmään kuitenkin.
Todella, vaikka monia asioita jäi mielen päälle ja ihmetytti, oli Smaragdinvihreä silti mielestäni täydellinen lopetus sarjalle ja ehkä jopa kolmesta kirjasta paras. Laskin sen sylistäni erittäin haikein mielin, sillä olen tämän vajaan viikon aikana kiintynyt hahmoihin - varsinkin Gideoniin - erittäin kovasti. Gier on luonut upean maailman jännittävillä mysteereillä, ja niin ihanan rakkaustarinan, että itkeä vollotin viimeiset sivut. Rakkaus ei katso aikaa - sarjaa tulee todella ikävä, enkä malta odottaa, että saan kirjat hankittua itselleni. Tiedän nimittäin, että toinen lukukerta tulee olemaan yhtä mahtava, sillä voin kokoajan vain myhäillä ja nauttia tarinasta, ilman että tärisen ja jännitän ratkaisuja.
Eli siis kiitos niin paljon, Kerstin Gier.
Ja todella, sitä Smaragdinvihreän elokuvaversiota odottaen. Minä tiedän, että se vielä tulee.
Haasteet: Kirjankansibingo : Pariskunta - minun oli vain säästettävä kyseinen ruutu tälle kirjalle.
Nyt sitte pohdin, että mitä lukisin seuraavaksi. Tämä vaikutti minuun niin voimakkaasti ( En ole perjantain jälkeen muuta ajatellutkaan... ), että taidan valita jotain vähän "kevyempää" äitini pokkaripinoista. Ja pahoittelen tämän bloggauksen spoilereita, en vain onnistunut pidättelemään itseäni. Ja tykkään sanasta spoileri niin paljon, että kylvän sitä kaikkialle haha :D
Safiirinsinen juoni pohjailee pitkälti kirjan juonta, joten jos et tiedä mistä puhutaan, niin suosittelen lukemaan kyseisen arvion ensin.
Tässä taitaa todella käydä niin, että kahlaan Rakkaus ei katso aikaa-sarjan läpi neljässä päivässä. Paitsi toki että viimeisestä kirjasta, Smaragdinvihreästä ei vielä tietenkään ole elokuvaa...perhana.
Luin siis aluksi ensimmäisen kirjan ja katsoin perään elokuvan, mikä toimi mielestäni mahtavasti. Niistä höpinää täällä. Tänään luin muutamassa tunnissa ylempänä mainitun toisen osan, eli Safiirinsinen. Minun oli tarkoitus pyhittää yö nukkumiselle, mutta kun tajusin että nyt voin katsoa tämän, en voinut vastustaa kiusausta.
Ensimmäinen leffa oli mielestäni erittäin hyvä esimerkki, kuinka kirja voidaan onnistuneesti siirtää valkokankaalle. Niin oli tämäkin. Safiirinsini, englanninkielisenä elokuvana siis Sapphire Blue, seuraa kirjan juonta täsmällisesti, on visuaalisesti upea ja omaa aivan helvetin hyvännäköisen päänäyttelijän, sanokaa minun sanoneen...
Ruby Red:in tavalla tähänkin elokuvaan oli lisätty muutamia asioita, joita kirjassa ei edes vielä kerrottu. Kaikki merkit viittaavat kuitenkin siihen, että nämä asiat tulevat ilmi viimeisessä kirjassa, joten pientä spoilausta oli ilmassa. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä tapahtuneet olivat jokatapauksessa arvattavissa.
En jaksa hölistä enempää joutavia, kihisen halusta puhua lisää pariskunnastamme.
Gideon oli leikannut hiuksensa. Hänellä on lyhyt tukka. Ja tiukkoja t-paitoja. Ja hän oli ilman paitaa, ainakin kahdesti.
--- Krhm niin siis tosiaan. Siinä missä ensimmäinen elokuva pitkälti painottui aikamatkailuun totutteluun ja uuden maailman sisäistämiseen - keskittyy Sapphire Blue paljon enemmän Gwendolynin ja Gideonin väliseen suhteeseen. Enkä pistänyt sitä lainkaan pahakseni, se toimi omasta mielestäni oikein hyvin kantavana voimana, jopa niin hyvin että tihrustin itsekin itkua tätä katsellessa. Saatan myös tietyllä tavalla samaistua Gwendolyniin ja siihen, kuinka pahasti sekaisin hän menee Gideonin käytöksestä. Välillä poika on kuin korviaan myöten rakastunut, kunnes seuraavassa hetkessä tuntuu jopa vihaavan häntä. Varsinkin lopetus - niin kirjan kuin elokuvan - saa katsojan ja lukijan ensiksi onnensa kukkuloille ja samassa hetkessä matto vedetäänkin jalkojen alta.
Kuitenkin elokuvan viimeset sekunnit antavat jälleen hiukan valoa tulevaisuuteen ja laittoivat ainakin minut kuollakseni odottamaan lisää.
Näyttelijäntyö oli yhä loistavaa. Jannis oli saanut Gideonin charmin hiottua huippuunsa ja eläytyi roolihahmonsa mielialanmuutoksiin huikeasti.
Mariasta pidin erittäin paljon molemmissa elokuvissa. Hän on ilmetty Gwendolyn. Muista henkilöistä en koe tarpeelliseksi mainita, kaikki onnistuivat niin hyvin että voin vain kehua.
Ja hei nyt näin sen vesinokan ! Se näytti juuri siltä pirulehmäyhdistelmältä mitä ajattelinkin, oikein viehättävä hahmo tässä elokuvassa.
Erittäin hyvää työtä Saksasta siis. Olen yleensä todella kriittinen kirjojen filmatisointia kohtaan, kirjaa kohtaa tulee olla uskollinen ja täyden vitosen suoritus vaatii paljon. Mutta tämä ansaitsee sen. Upeaa työtä.
ARVIO: 5/5
Kello on puoli neljä yöllä, joten tekstini on varmasti sen mukaista. Nyt siirryn erittäin käyttökelpoisille muutaman tunnin yöunille, kunnes käyn tämän upean sarjan viimeisen osan, Smaragdinvihreän kimppuun. Ja odotan elokuvaa kieli pitkällä, sillä onhan sen tultava jos nämäkin ovat tulleet.
Menneisyyteen rakastuminen ei ehkä ole lainkaan hyvä ajatus. Sen huomaa 16-vuotias Gwendolyn, jonka elämä on ollut yhtä vuoristorataa sen jälkeen, kun hänestä tuli perheensä aikamatkaaja. Gwendolynilla ja Gideonilla on kuitenkin muita ongelmia, kuten vaikkapa maapallon pelastaminen. Kaiken lisäksi Gideon alkaa käyttäytyä arvoituksellisesti. Gwendolyn ei ole enää varma, mistä kaikessa on kyse, mutta hän aikoo ottaa siitä selvää.
Heipodei, katsokaas kuka on täällä taas. Toteutin tänään todella lauantaisen suunnitelmani. ( Piti hakea tämä yksi, mutta hainkin kuusi - nyt keskeneräisten osastolla työpöydälläni on huikeat kuusitoista kirjaa, eikä pöydän kapasiteetti enää kohta riitä. Joten mitä jos Innarina lukisit nämä nyt loppuun ? ) ja syöksyin kirjastoon hakemaan Safiirinsinen. Koko sunnuntai oli yhtä kärvistelyä, sillä yritin malttaa mieleni tämän elokuvaversion katsomisesta ennen kirjan lukua. Onneksi maltoin.
Ja mistäs sitä nyt sitten aloittaisi... Ensimmäinen kirja jätti lukijan todella pahaan hetkeen ja tunsin itseni todella yksinäiseksi kirjan loputtua, haha. Toinen osa, eli Safiirinsini jatkaa aikamatkaajien tarinaa täsmälleen siitä hetkestä, mihin ensimmäinen loppui ja se oli itselleni suuri helpotus. Niinkuin Rubiininpunasta postatessani sanoinkin, pidin erittäin paljon sen päätöskohtauksesta ja onnekseni se jatkui tässä ihan mukavasti.
Gierin maailma ihastuttaa tässä kirjassa vain entistä enemmän. Haukoin henkeä joka toisella sivulla, kun yksityiskohtia tästä suuresta salaisuudesta paljastuu siellä täällä. Koko juttu aikamatkailijageenistä, kronografista, elapsoitumisesta ja kahdentoista kiven yhteisen kohtalon ennustuksesta ei päästä aivoja narikkaan hetkeksikään. Onneksi sentään tähän kahdentoista jalokiven kohtaloon alkaa hetki hetkeltä muodostua järkeä - vai alkaako ? Ehkei sittenkään. Gier pitää niin saamarin hyvin minua otteessaan, kun ei paljasta kaikkea.
On myös ihan mahtavan mahdottoman ärsyttävää seurata lukijana sitä, miten Gwendlonynin on vaikeuksia päättää ketä uskoa ja mihin luottaa. Hänen täytyisi päättää puolensa, mutta se on miltei mahdotonta, koska hänet suljetaan salaisuuksien ulkopuolelle. Lopputuloksena hänen täytyy selvittää koko kuvio itse, mikä ei taas ole muiden mieleen.
Lukijana tietysti tiedän asioista hiukan enemmän kuin Gwendolyn, sillä Gier paljastelee muutamia yksityiskohtia siellä täällä. Voin siis sanoa, että on vallan sietämätöntä, koska itse tiedän todella puoleni ja voin miltei ennustaakin, että valitsemani puoli on oikea. Mutta haluaisin erittäin kovasti olla tästä varma ja sitä varten pitäisi vielä malttaa lukea viimeinenkin kirja. Juuri nyt minusta tuntuu, että haluaisn jonkun spoilaavan minulle koko loppuratkaisun, koska en malttaisi enää odottaa muutaman tunnin lukurupeaman ajan, että asiat selviäisivät ! :D
Spoilereista puheenollen saan johdateltua höpinäni sitten siihen toiseen pääjuttuun, meidän pariskuntaamme. Olin siis, kuten sanottua, erittäin tyytyväinen tilanteeseen ensimmäisen kirjan jälkeen ja oli tämä toinenkin pitkälti yhtä hymyä. Minä vain hullaannuin Gideoniin, ei mahda minkään. Kai joudun myöntämään itsellenikin, että nautin siitä ärsytyksen tunteesta mikä tulee lukiessa tylyistä ja ylimielisistä pojista. Ja sitten kun poitsu paljastaakin tunteensa niin huh juu hei olen tyytyväinen kiitos hihi. ( Tekstini taso karkailee nyt pahasti... )
EREHDYIN kuitenkin kirjastossa lukemaan kolmannen osan, eli Smaragdinvihreän TAKAKANNEN, mikä oli valtaisa virhe. Se käytännössä spoilasi kokonaan tämän toisen osan huippukohdan ja siitä jäi kyllä hiukan paha maku suuhun. Okei, yleensä jatko-osien takakansissa viitataan edellisiin osiin, mutta tämä vei oikeasti kauniista kohdasta maun. Jos en olisi lukenut tänään päivällä ennen Safiirinsinen aloittamista tätä kyseistä spoileria Smaragdinfihrän takakannesta, olisin varmasti hyppinyt onnesta kirjan kanssa, mutta nyt kohta herätti vain surumielisyyttä, sillä tiesin mitä tuleman pitää. Ei kiva. Bloggaan Smaragdinvihreästä luultavasti huomenillalla heti, kun vain saan sen luettua ( yritän pyhittää itselleni yöunet ja säästän kirjan huomiselle ) ja koetan pohtia mitä teen kuvauksen suhteen, sillä nytkin käytin todella takakansitekstiä.
TOISAALTA kuitenkin odotan nyt sattuneiden syiden takia viimeisen osan tapahtumia aivan valtavasti, sillä tiedän ettei se varmasti jää tähän. Joten ei kamala takakansispoileri ihan niin kamala ehkä ollutkaan. Yritän kuitenkin jatkossa välttää jatko-osien takakansien lukemista tällaisten sattumusten vuoksi.
Kamalaa, miten joutavia olen taas erehtynyt höpisemään. Palatkaamme asiaan. Juonellisesti kirja oli yhä periaatteessa todella nopeatempoinen ( ensimmäisen + toisen kirjan tapahtumat = aikaa on kulunut viikko ), mikä oli todella mukavaa lukijan kannalta. Todella, todella tapahtumarikasta tekstiä. Viikossa ehtii näköjään tapahtumaan vaikka jos mitä.
Ja niin todella tapahtuikin. Mainitsin tästä jo GoodReadsin puolella, mutta minä todella repesin moneen kertaan ihan kirjaimellisesti nauramaan. En siis vain hymyillyt tai hymähtänyt, vaan nauroin ääneen katketakseni. Perheeni varmaan pitää minua nykyään hieman humpsahtaneena, sillä he tietävät minun olevan yksin huoneessani - ja sitten alkaa hillitsemätön hohotus. Pistän nykyään melkein kaiken jo tavaksi muodostuneen lauseen " mie luen " piikkiin. Se oikeasti yleensä on syy kaikkeen, ja toimii sellaisena.
Loppuun vielä pohdiskelua suomentajan työstä tämän kirjan parissa. Pääasiassa kieli on ollut oikein hyvää ja olen pitänyt lukemastani. Muutamia sanoja olen kuitenkin ihmetellyt ja haluaisin erittäin kovasti nähdä alkuperäiset sanamuodot, ne saksankieliset. Meinaan, Gwendolyn kykenee näkemään haamuja ja demoneita, lähinnä siis jo joskus kuolleita olentoja. Joo okei siinä ei ole epäselvää. Kirkossa Gwendolyn sitten näkee vesinokan - muinaisen demonin. Siis vesinokka ?! Ilmeisesti kuvausten perusteella se on jokin vasikan tai pirun näköinen sarvekas suihkulähdepatsas tai vastaavaa, mutta minulle tulee vesinokasta tasan mieleen sellainen isokuonoinen vesinokkaeläin. Tarkemmin nokkaeläin Perry - joo siitä lastenohjelmasta. Olenko kenties missannut jotain, vai miksi kyseinen suomennos kummastuttaa ? :D
Ja taas mainittava, tämä kirjasarja olisi niin paljon houkuttelevampi erilaisilla kansilla.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin siis PIDIN ja erittäin paljon. Olen rakastunut tähän sarjaan. Odotan huomista haikein mielin, en todella halua päästää tätä sarjaa vielä käsistäni.
Tämä bloggaus sisältää arvion ja höpinää sekä kirjasta, että elokuvasta. Tästä syystä teksti saattaa sisältää pieniä spoilereita, sillä muuten vertailu olisi mahdotonta. Spoilerit on kuitenkin rajattu alleviivauksin.
RUBIININPUNA
Rakkaus ei katso aikaa
Joskus on todella raskasta elää perheessä, jossa on paljon salaisuuksia. Sitä mieltä on varmasti ainakin 16-vuotias Gwendolyn, kun hän eräänä päivänä sinkoutuu ajassa taaksepäin vuosisadan vaihteen Lontooseen. Pian hän huomaa olevansa itse perheensä suurin salaisuus. Muinaisen ennustuksen selvittäminen on Gwendolynin käsissä. Ensin hänen vain pitäisi ottaa selville, keneen hän voi luottaa - historiassa tai nykyhetkessä. Eikä kukaan varoittanut häntä rakastumisesta...
( Takakansiteksti )
Gwendolyn on tuiki tavallinen 16-vuotias lontoolaistyttö, mutta hänen perhetaustansa on jotakin aivan muuta. Joillakin Gwenin sukulaisista on aikamatkaajan geeni, ja hänen sukupolvessaan geeni on hänen nirppanokkaisella serkullaan Charlottella. Koko suku odottaa herkeämättä, koska Charlotten ensimmäinen matka menneisyyteen koittaa. Gwendolynin arki on Charlotten tarkoin vartioidun elämän rinnalla melko tavallista, kunnes hän yhtenä päivänä saa huimauskohtauksen ja hetken päästä huomaa olevansa entisaikojen Lontoossa. Aikamatkageeni onkin piillyt Gwendolynin perimässä!
Osa kateellisista sukulaisista ei tahdo uskoa, että Gwendolyn on valittu osaksi vuosisataista kohtalonyhteyttä, kahdentoista jalokiven ketjua, mutta yhtä kaikki häntä aletaan salaisen veljeskunnan toimesta valmistella tuleviin aikamatkoihin, joilla hän täyttää mystistä tehtävää ikätoverinsa, samaista aikamatkageeniä kantavan komean mutta raivostuttavan Gideonin kanssa.
( Tarkempi juonikuvaus Risingshadowsta )
Rubiininpuna on ollut pöydälläni nyt reilun viikon verran, muiden viimeisimpien kirjastolainojen vieressä, lukuvuoroaan odottamassa. Eilen YouTuben ihanassa maailmassa selaillessani törmäsin kyseisen kirjan pohjalta tehdyn elokuvan traileriin ja voin väittää, että silmissäni syttyi yhtäkkiä kiilto. Sysäsin kaikki muut tavarat tieltäni pois, tempaisin kirjan pöydältä ja uppouduin lukemaan.
En muista millon viimeeksi olisin lukenut mitään näin nopeasti.
Heti alkajaisiksi on sanottava, että tämänkin kirjan idea on jälleen kerran nerokas. Lukemani kirjat jaksavat kerta toisensa jälkeen yllättää luovilla ratkaisuillaan niin paljon, että luen suurinpiirtein leuka lattiaan tipahtaneena. Aikamatkailijageeni ? Loistavaa ! Ja se todella toimi. Kirja on samalla uskomattoman realistisen tuntuinen, mutta myös syvälle fantasian kiemuroihin mukaansa vetävä. Pidin tästä erittäin paljon.
Henkilöhahmojen takia jouduin aluksi hiukan taistelemaan, kirjan kaikki henkilöt kun tuntuvat alkavan joko G:llä tai C:llä. Samoin löytyi myös jos jonkinmoista misteriä ja kreiviä ja ties mitä. Meinasin pudota kärryiltä, enkä vielä lopussakaan ole täysin varma, että kuka oli kuka. Toki Gwendolyn ja Gideon nyt ovat tuttuja, mutta kuitenkin.
Nauroin Gwendolynille useaan otteeseen lukiessani. Tietyllä tavalla hän on todella tyypillinen naispäähenkilö, homssuinen, kompasteleva ja hiukan ehkä ujokin. Toisaalta häneltä löytyy myös sisua ja tahtoa näyttää muille, ettei ole mikään luuseri.
Gideon oli ihana. Niin ihana. Aluksi vihasin häntä hänen jopa kusipäisyyteenkin asti menevän käytöksensä takia, mutta heti kun hän oppi käyttäytymään, tuli hänestä lempihahmoni juttujensa ja huumorinsa ansiosta.
Ja mainittava on myös niin mahdottoman hauska hahmo, koulun kummitus nimeltään James August Peregrin Pimplebottom. Nauroin hänelle niin paljon.
Romanssi oli ujutettu kirjan juoneen mukaan oikein sulavasti ja pidin sen etenemisestä oikein kovasti. Varsinkin kirjan loppukohtaus saarnatuolissa oli mielestäni niin kovin suloinen, ai että.
Mystiikkaa mukaansa toi kirjan alun prologi ja lopun epilogi, jotka jättivät vielä muun kirjan lisäksi niin paljon asioita auki ja mieleen pyörimään. Pidän Kerstinin kerronasta niin paljon, hän todella koukuttaa lukijansa.
Luin kirjan siis todella nopeasti, ja olin alkaa rääkymään kun se loppui. SIIS KUINKA KESKEN KIRJA VOI JÄÄDÄ ? Aloin tärisemään sängylläni ja itkukin meinasi tulla, kun tajusin että on perjantai ja pääsen kirjastoon vasta maanantaina... YÄÄÄ ! Safiirinsini, minä odotan.
Ainoana miinuksena sanoisin kirjan kannen. Otin sen kirjastosta mukaan täysin sen juonikuvauksen perusteella ja koska olin kuullut siitä paljon, mutta meinasin jättää sen hyllyyn kannnen vuoksi. Jotenkin tämä vaaleanpunainen piiroskuva on todella lapsekkaan oloinen ja pitkään mietin, että mikäs kirja se tämä nyt on. Goodreadissa näkemäni - varmaan englanninkielisen painoksen - kansi oli paljon aikuismaisempi ja kiinnostavamman oloinen.
Silti, erittäin koukuttava trilogian aloitus, tahdon jo sinne kirjastoon kakkososaa hakemaan ! Ja omaankin hyllyyn nämä on saatava.
No, tottakai minun oli katsottava elokuva heti kirjan jälkeen kun olin kerran juuri trailerin perusteella kiinnostunutkin. Alkuperäisesti elokuva on tehty saksaksi, ja vaikka olenkin saksaa viisi vuotta lukenut ( ei suju... ), etsin englanninkielisen version, minkä onnekseni löysinkin.
Rakastuin leffan Gideoniin, eli Jannis Niewöhneriin samalla sekunnilla kun hän leffassa käveli esiin. Tottakai kohtaus oli oikein klassinen, poika tulee portaita ylös puku päällään ja tyttö jähmettyy tuijottamaan. Silti, niin hyvä näyttelijävalinta.
Myös Gwendolynin näyttelijä, eli Maria Ehrich oli oikein hyvä ja luonteva roolissaan. Hänestä huokui täysin sama fiilis, kuin olin kirjankin Gwenistä saanut.
Juonen pohjalta elokuva myötäili pitkälti kirjaa. Muutama kohtaus oli kiepsautettu toisin päin mikä aluksi hiukan hämmensi, mutta loppupeleissä ratkaisu oli toimiva näinkin. Jäi vain vähän epäselväksi miksi kohtaukset oli vaihdettu päikseen, nojaa.
Mahdolliset spoilerit tulevat nyt
Leffa ei suinkaan loppunut rippituoliin kirkossa, kuten kirja. Katselin ihmeissäni, että miten jäljellä on vielä puoli tuntia ja se pusukin jäi puuttumaan ? Lopun jatko kuitenkin täydensi elokuvan ehkä hiukan hataraksi jäänyttä juonikuvaa ja kertoi jopa vastauksen yhteen kirjassa kysymykseksi jääneeseen asiaan.
Minusta oli hauskaa katsoa, kuinka Gwendolyn ja Gideon yrittivät elokuvassa pussata varmaan ainakin neljästi, mutta joka kerta heidät keskeytettiin erittäin pahasti.
Kuitenkin suurimmaksi pettymykseksi elokuvassa osoittautui sitten juuri tämä "vihdoin" suudelma.
Koulun tansseissa. Hitaitten aikana. Kaikkien keskellä. MIKÄ KLISEE !!! Toki elokuvassa haettiin päätöstä, joka ei jätä leffaa niin auki ja näin se onnistui. Tämä oli elämys, vaikka tulevia osia ei katsoisikaan. Mutta silti. Varsinkin, kun pidin rippituolikohtauksesta kirjassa niin paljon.
Spoilerit loppuvat
Toteutuksen puolesta leffaa voi vain kehua. Visuaalinen ilme oli erittäin kaunis, näyttelijävalinnat onnistuneita ja bongasin taas yhden uuden ihanan soundtrackin, palkitan sen tuohon trailerin alle.
Nyt vain taistelen itseni kanssa; katsonko jo kakkososan elokuvana ( ilmestynyt 2014 ) vai maltanko maanantaihin, jotta saan toisen kirjan käsiini ? YH. Pakko malttaa, minä pystyn siihen. Olen kyllä innoissani, että jos kerran kirjat 1&2 ovat elokuvina, on varmasti kolmannenkin pakko tulla, eikö ?
Viimeinen varsinainen koulupäivä tältä vuodelta ohi ! Tuntuupa kummalta. Koeviikko on vielä jäljellä ja sen pitäisi tarkoittaa sitä, että minut löytää lattialta jostain kirjojen, vihkojen, konseptipapereiden ja niiden saamarin monisteiden alle hautautuneena ja että poistun huoneestani vain kun haistan ruokaa.
Loppupelissä kuitenkin sallin itseni taas ensimmäistä kertaa suurinpiirtein neljään kuukauteen kirjastoon. En ole talvisin joululomaa lukuunottamatta käynyt mitään lainaamassa, sillä tiedän etten saa niitä luettua. Joten kun on lunta, koluan oman hyllyni lukemattomia läpi. Ja juuri tätä varten kesäisin ostan paljon kirjoja, ikään kuin varastoon talveksi :D
Asiasta kukkaruukkuun, koitin kuitenkin kokeitani ajatellen pysyä maltillisena ja nappasin mukaani vain neljä kirjaa... Mukana on kolme teosta, jotka mielestäni on vain luettava ja yksi jatko-osa, sillä luen nekin aina. Pinossa on siis Maggie Stiefvaterin Viettelys, Väristys-trilogian sivuhenkilöistä kertova oma itsenäinen tarinansa, Siiri Enonrannan Nokkosvallankumous josta olen paljon kuullut puhuttava ja erityisesti kirjallisen sivistyksen nimiin haluan sen lukea, mutta odotan siltä myös tarinana paljon. Viimeisenä onvainluettavana on Kerstin Gierin Rubiininpuna, ja tältäkin odotan paljon.
Jatko-osa on tällä kertaa Kami Garcian ja Margaret Stohlin Lumoava pimeys, ja sarjan ensimmäinen osa Lumoava kirous minulla on omassakin hyllyssä. Goodreadsin mukaan tähän sarjaan kirjoja todella kuului enemmänkin, jotain 6-7, joten tämä kakkososa kiinnostaa paljon. Pidin ensimmäisestä niin elokuvana kuin kirjanakin ja rakastuin Lenaan.
Pieni harmistus iski kun Veronika Rossin Paljaan taivaan alla - aloitusosaa ei hyllyssä ollut, mutta kaksi seuraavaa kirjaa kylläkin. Pitänee laittaa varaukseen ja malttaa odotella.
Muutama muukin houkutteleva uutuus pieneen kirjastoomme oli ilmestynyt, joten tavoitteena on imuroida nuo neljä kokeiden ohella mahdollisimman pian jotta pääsen hakemaan lisää. Näistä lainoista myös varmasti saan pian kirjankansibingonkin korkattua !
...ja pitäsi saada myös tuo Puoliksi paha ja Kapinallinen alta pois. En edes käsitä miten jäin OUTOLINNUN kakkososan kanssa JUMIIN ?! Se vain jäi kesken. Yh.
Käväisin tänään myös Antikvariaatti Sumassa ja vietin koko hyppytuntini pienessä kolosessa tutkimassa hyllyjä. Cassandra Claren City of lost souls olisi lähtenyt neljällä eurolla täysin uuden veroisena ja hiukan jäi kaihertamaan koska jätin sen hyllyyn. Päätin kuitenkin siirtää Suman tyhjennysreissun myöhemmälle kesälle ja ostaa kirjoja kerralla vaikka satasella.
Huomiseksi luvattiin 17 plusastetta ja suunnittelin käveleväni noin viiden kilometrin koulumatkan kokeeseen ja takaisin. Tosin realistinen lopputulos on, että herään puolta tuntia ennen kokeen alkua ja hurautan viidessä minuutissa mopolla paikalle, blah.
