01/10/2021

007 No Time To Die (2021)

 


Ohjaaja: Cary Joji Fukunaga
Kesto: 2h 43 min
Ikäraja: 16
Pääosissa: Daniel Craig, Rami Malek, Léa Seydoux, Lashana Lynch, Ben Wishaw, Naomie Harris, Ralph Fiennes, Ana de Armas, Jeffrey Wright, Cristoph Waltz


(Nyt täytyy todeta, että tuntuu todella hurjalta. Edellinen elokuva-arvosteluni on helmikuulta 2016 ja tässä sitä nyt taas ollaan. Ikää on tullut tytölle reippaat viisi vuotta lisää ja elämä on vyörynyt eteenpäin suuntaan jos toiseen. Rakkaus elokuviin ja kirjoihin ei ole missään kohtaa kadonnut, mutta motivaatio blogiin, lukemiseen ja katseluun sammahti jossain kohtaa melkein kokonaan. Vuonna 2021 olen kuitenkin taas askel kerrallaan palaillut vanhojen harrastusteni pariin sillä intensiteetillä, kuin silloin joskus ennen. Olen lukenut enemmän kirjoja kuin monena aiempana vuonna yhteensä ja katsonut esimerkiksi melkein koko Marvel Studiosin tuotannon läpi. 
Aloitin tuossa hetki taaksepäin myös työt Tennispalatsin Finnkinossa ja sen siivittämänä olen päässyt katsomaan monia tämän syksyn tulokkaista suoraan teatterissa, mikä on ihan parasta ja herätti pikku fiiliksen blogin pariin paluusta. Lisäksi tämän inspiraation heräämisen takana on hieman myös Elokuvan Taikaa -blogi ja sitä vuosia intohimolla ylläpitänyt työkaverini. 
Tässä sitä nyt siis ollaan taas - katsotaan mihin asti päädytään. Meininki on samaa rentoa sekoilua kuin ennenkin, tervetuloa mukaan.)

007 - No Time To Die on elokuva, jota on odotettu. Huhtikuussa 2020 ensi-iltaan suunniteltua elokuvaa siirrettiin useampaan kertaan ja lopulta koronaviruspandemian hieman hellittäessä saatiin se valkokankaalle syyskuussa 2021. Ensi-ilta oli viime yönä eli 30.09.2021 klo 00:50 eteenpäin, mutta allekirjoittaneen oltua työvuorossa nappasin itselleni liput heti tälle iltapäivälle ja pääsin näkemään elokuvan ensimmäisten joukossa Suomessa. No Time To Die on kuvattu IMAX-kameroilla ja -kuvasuhteella jolloin Itiksen IMAX olisi tietenkin ollut salina ensisijainen valinta, mutta logistisista syistä päädyin meidän Tennarin omaan iSenseen, mikä oli ihan toimiva ratkaisu sekin. 


// Vuonna 2015 ilmestyneen Spectren jälkimainingeissa komentaja James Bond (Daniel Craig) on vetäytynyt viettämään eläkevuosiaan ihanan Madeleinensa (Léa Seydoux) kanssa. Kummallakin on omat menneisyytensä, salaisuutensa ja ongelmansa, jotka riistäytyvät yllättävän pian käsistä. Vyyhtiin liittyy Spectrestä tuttu Bondin velipuoli Blofeld (Cristoph Waltz), M (Ralph Fiennes), CIA:n Felix Leiter (Jeffrey Wright) ja moni muu. Kaiken takana juoniva superrikollinen uhkaa koko maailmaa ja Bondin on valittava, mitkä asiat hänelle merkitsevät ja kuinka paljon. //


#NOTIMEFORSPOILERS on elokuvan mainonnassa mukana pyörivä hashtag ja pyrin kunnioittamaan sitä myös omassa pohdiskelussani mahdollisimman huolellisesti, sillä spoilereita kyllä riittäisi.


No Time To Die starttaa melko tyypilliseen tapaan pitkillä, actionpitoisilla kohtauksilla joilla luodaan pohja tulevalle parituntiselle. Alku oli mielestäni jopa himppusen pelottava, eikä jump scareilta vältytty vaikka kauhuleffasta ei pitäisi olla kyse. Ehkä olenkin vain säikky. Nopeatempoisten käänteiden kautta päästiin jokaiselle Bondille ominaiseen graafiseen introon ja tunnusbiisiin. Kuuntelin Billie Eilishin No Time To Die:n ensimmäistä kertaa jo sen ilmestymispäivänä pari vuotta sitten ja olen fiilistellyt sitä sieltä asti säännöllisen epäsäännöllisesti. Kappale on mielestäni upea, mutta ei päässyt täysin täyteen loistoonsa sen graafisen intron takia. Skyfallin ja Spectren visuaalisten mestariteosten jälkeen odotukseni olivat korkealla, mutta NTTD:ssä (en jaksa enää kirjoittaa leffan nimeä auki) oli päädytty omasta mielestäni epäsopiviin, räikeisiin värivalintoihin ja lopputulos oli todella sekava.

Itse elokuva oli rytmitykseltään sujuva, eikä tuntunut todellakaan niin pitkältä kuin todella oli. Välillä osa kohtauksista tuntui hieman pitkäveteisiltä, mutta selkeästi Craigin viimeisessä Bondissa painoarvoa oli haluttu antaa enemmän oikealle dialogille kuin pelkälle räiskinnälle. Olikin ihan virkistävää nähdä Bondin välillä olevan oikeasti rehellisen tunteellinen mies, eikä aina vain julma tappokone.

Muista hahmoista positiivisesti mielestäni esiin nousi esimerkiksi Captain Marvelista tutun Lashana Lynchin näyttelemä Nomi, uusi MI6 00 -agentti. Ennen leffan julkaisua Nomin hahmo oli ehtinyt aiheuttaa varmaan yhtä monta p*skamyrskyä kuin vuodessa on päiviä, mutta taas sai huomata että trailerin perusteella ei pidä tehdä liikaa johtopäätöksiä, eikä hahmo todellakaan astellut yhtään ikonisen 007:n varpaille. Ana de Armaksen Paloma oli myös sopivan pirteä ripaus naisenergiaa ja korkeita taistelupotkuja.

007 No Time To Die on elokuvana selkeästi jatko-osa. Aiemmat Daniel Craigin tähdittämät Bond-leffat, eli Casino Royale (2006), Quantum of Solace (2008), Skyfall (2012) ja Spectre (2015) ovat toimineet omina itsenäisinä elokuvinaan, mutta nyt kytkökset ja jatkumo Spectreen oli oikeastaan koko juonen ydin. Koin tämän itse pienenä pettymyksenä, sillä Spectre on Craigin Bondeista mielestäni huonoin ja näin ollen olisin kaivannut elokuvalta enemmän jotain uutta. Bondin ja Madeleinen suhdesotkujen ohella elokuvan kantava teema on pandemiatilannetta tarkastellen jopa kammottavan ajankohtainen ja hieman itseasiassa värisyttää ajatella, että NTTD oli oikeastaan jo valmis ennen koronapandemian alkamista.

No Time To Die tulee jäämään Craigin viimeiseksi Bondiksi, mikä on minusta tässä kohtaa ainoa oikea ratkaisu. Vaikka Craig onkin edelleen todella kovassa kunnossa, näytti komentaja Bond ainakin minun silmiini valkokankaalla jo melko vanhalta. Ja olihan hän sentään eläkeläinen! 007:n tarina ei kuitenkaan pääty tähän, vaan lopputekstien jälkeen seinälle levähti iso lupaus siitä, että "James Bond Will Return". Se, kuka astuu maailman tunnetuimman agentin saappaisiin seuraavaksi, on varmasti tulevien vuosien ajan jatkuvasti ilmoilla leijaileva kysymys. Itse voisin nähdä roolissa hyvin esimerkiksi Bridgerton-tähti Regé-Jean Pagen, jolla riittää charmia ja staminaa runsaasti ruudun toiselle puolelle asti.

007 No Time To Die oli selkeä päätösosa Daniel Craigin James Bondille ja se suoriutui tehtävästään hyvin. Itselleni leffa jäi ehkä liian suuriksi kasvaneiden ennakko-odotusten takia hieman latteaksi, mutta huono se ei missään tapauksessa ole. Viiden elokuvan saaga sai arvoisensa päätöksen ja teki parhaan mahdollisen pohjustuksen tulevia agenttiseikkailuja varten - ne voivat aloittaa puhtaalta pöydältä.

Arvio: 1  2  3  4  5  (6)  7  8  9  10



Huh huh, olipas kivaa kirjoitella ihan naurettavan pitkästä aikaa! 

- Ella

Kuvat: 1) Finnkino.fi/bond, 2) itse otettu
Traileri: Youtube

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti