keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Smaragdinvihreä - Rakkaus ei katso aikaa #3

Kirjan takakannen kuvaus sisältää ison spoilerin sarjan aikaisemmista osista Rubiininpuna ja Safiirinsini. Jos et ole lukenut niitä, suosittelen lukemaan tämän postauksen omalla vastuulla, sillä puhun täysin avoimesti kirjan juonesta ja aikaisemmista osista.


Rakkaus ei katso aikaa

Aikakaudesta toiseen seikkaillut Gwendolyn on aivan maassa. Oliko Gideonin rakkaudentunnustus lainkaan todellinen ? Särkynyttä sydäntä ei ole kuitenkaan aikaa jäädä parantelemaan, sillä sukunsa aikamatkaajageeniä kantavalla Gwenillä on pian aivan uusia huolia. Hänen pitäisi täyttää tehtävänsä aikamatkaajana, kun vain tietäisi mikä se on...
Saint-Germainin kreivin menneisyydessä punoma verkko kiristyy, ja niimpä Gwenin ja Gideonin on selvitettävä salaisuus ja syöksyttävä seikkailuihin halki aikojen, olipa rakkaudessa ryppyjä tai ei.


Yhyhyhyy, täällä minä nyt vollottaen yritän saada tekstiä aikaiseksi. Sain kirjan luettua jo eilen iltapäivällä, mutta olin niin maassa sarjan loppumisesta koko loppuillan, etten kyennyt bloggaamaan.

Seuraa spoileri.
Haluan nyt ensin purkaa tämän spoilerin josta Safiirinsinestä puhuessani valitin. Olin siis kirjastossa hakemassa näitä kumpaakin kirjaa ja nopeasti lukaisin takakannesta, mitä tuleman pitää. Safiirinsinen kansi ei suurempia yksityiskohtia möläyttänyt ja innolla odotin lukemista. Mutta sitten luin perään tämän ja melkein huusin ahdistuksesta. Oliko Gideonin rakkaudentunnustus lainkaan todellinen ? SIIS OIKEASTI. Tuo yksi pieni lause spoilasi kokonaan sen, mitä kohti toisessa kirjassa oltiin menossa JA vei sitten vielä täysin maun selkeästi yhdeksi huippukohdaksi tarkoitetusta kohdasta.

Jos en olisi tiennyt, että Gideonin puheet olisivatkin pelkkää puppua, olisin itkenyt onnesta tässä kohdassa ja murtunut vasta sitten. Nyt sitten lukiessani ajattelin vain, että heh ompa söpöä, mutta mitä turhia ihastelemaan kun ei tuokaan ole totta. Tietysti olinhan minä sitä osannut odottaa, eikä se loppupeleissä ehkä ihan niin iso juttu ollut, mutta jollekin olisi voinut olla. Olen siis äärimmäisen hämmentynyt näin spoilaavasta takakannesta.
Spoileri loppuu.

Mutta nyt itse Smaragdinvihreään. Se jatkuu mukavasti taas suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Tässä osassa todella verkko kiristyy ja hämmentäviä yksityiskohtia alkaa paljastua niin tästä kahdentoista tehtävästä, Gwendolynin perhesuhteista, kuin Gwendolynistä itsestäänkin.

Ja niinkuin arvelinkin, olin valinnut oikean puolen, kai. Itseasiassa mielestäni koko hommalla ei lopulta edes olisi ollut läheskään niin pahoja seurauksia, kuin mitä kahdessa ensimmäisessä osassa annettiin odottaa. Muutenkin lopulta jäin hiukan ihmettelemään, että mikä syy koko jutulla oli. Siis sillä, miksi nämä 12 aikamatkaajaa ovat syntyneet. Tottakai heillä oli tämä kohtalo ja tehtävä - mutta sen lopputulos ? Niinkuin okeasti ?

Seuraa ISO spoileri, sillä minun on pakko saada puhua tästä -> Aluksi kreivihän antaa ymmärtää, että kronografin tehtävänä on verikehän sulkeminen, jolla pelastetaan maailma ja kaikki sairaudet. Tämä kuulostaa hyvältä. Mutta sitten - selviääkin että hän on valehdellut. Verikehän sulkeminen synnyttääkin ainetta jolla kreivi voi tehdä itsestään kuolemattoman. Lopputuloksena Gwen ja Gideon täyttävät toisen kronografin verikehän ja Gideon vetää aineet kurkusta alas, jolloin muuttuu kuolemattomaksi Gwenin rinnalle, joka jostain syystä on sellainen luonnostaan. Siis koko homman pointti oli suolalta näyttävä aine, jolla yhdestä ihmisestä tulee kuolematon ? Tämä oli ehkä ainoa yksityiskohta, mikä jäi häiritsemään. Todella, historian saatossa on siis syntynyt 12 ihmistä, joilla on geeni matkata ajassa. Ja heidän kohtalonsa on tehdä yhdestä ihmisestä kuolematon. What Why ? :D  Ehkä ymmärtänette, mitä tarkoitan.
Spoileri päättyy.

Se ei silti millään lailla estänyt rakastumistani kirjaan. Juoni on edelleen vallan toimiva ja tämä aikamatkaajien maailma niin kovin kiehtova. Monessa kohtaa minä vain aloin huutamaan, sillä olin niin jännittynyt enkä melkein kyennyt lukemaan eteenpäin, kun kädet tärisivät niin paljon ja rintaa puristi. Huh, kuulostan ihan sairaalta.
Olin myös hiukan hämmästynyt siitä, kuka lopulta oli kaiken takana, empä olisi arvannut.
Gwendolynin ja Gideonin suhteen pidin tästä viimeisestä kirjasta eniten. Olen kahden edellisen kirjan aikana hullaantunut heihin, eikä se laantunut yhtään, päinvastoin. Kaikkein parasta luettavaa on heidän toivoton ainainen kinastelunsa, he ovat vallan hulvattomia. Ja olen todella onnellinen siitä, mihin tarina heidän osaltaan päättyi.

Pistin muuten merkille, että Gier on tässä viimeisessä kirjassa käyttänyt Gwendolynista erittäin paljon lempinimiä ristimänimen sijaan. Gideon, Leslie ja kaikki muut hänen ystävänsä kutsuvat häntä poikkeuksetta Gweniksi tai Gwennyksi, mikä oli toisaalta ihan hauskaa. Toki kaikki aikuiset käyttivät ristimänimeä, pisti silmään kuitenkin.

Todella, vaikka monia asioita jäi mielen päälle ja ihmetytti, oli Smaragdinvihreä silti mielestäni täydellinen lopetus sarjalle ja ehkä jopa kolmesta kirjasta paras. Laskin sen sylistäni erittäin haikein mielin, sillä olen tämän vajaan viikon aikana kiintynyt hahmoihin - varsinkin Gideoniin - erittäin kovasti. Gier on luonut upean maailman jännittävillä mysteereillä, ja niin ihanan rakkaustarinan, että itkeä vollotin viimeiset sivut. Rakkaus ei katso aikaa - sarjaa tulee todella ikävä, enkä malta odottaa, että saan kirjat hankittua itselleni. Tiedän nimittäin, että toinen lukukerta tulee olemaan yhtä mahtava, sillä voin kokoajan vain myhäillä ja nauttia tarinasta, ilman että tärisen ja jännitän ratkaisuja.

Eli siis kiitos niin paljon, Kerstin Gier.

Ja todella, sitä Smaragdinvihreän elokuvaversiota odottaen. Minä tiedän, että se vielä tulee.

ARVIO:   5/5

Kirjailija: Kerstin Gier
Alkuperäisteos: Smaragdgrün ( Saksa )
Kustantaja: Gummerus
Kääntäjä: Ilona Nykyri
Vuosi: 2010
Sivuja: 485
Mistä: Kirjastolaina
Haasteet: Kirjankansibingo : Pariskunta - minun oli vain säästettävä kyseinen ruutu tälle kirjalle.












Nyt sitte pohdin, että mitä lukisin seuraavaksi. Tämä vaikutti minuun niin voimakkaasti ( En ole perjantain jälkeen muuta ajatellutkaan... ), että taidan valita jotain vähän "kevyempää" äitini pokkaripinoista. Ja pahoittelen tämän bloggauksen spoilereita, en vain onnistunut pidättelemään itseäni. Ja tykkään sanasta spoileri niin paljon, että kylvän sitä kaikkialle haha :D

2 kommenttia:

  1. Se tunne on aina mahtava kun jokin kirja tai sitten kokonainen sarja vaikuttaa niin voimakkaasti, kolahtaa, jättää sanattomaksi sekä saa ajatukset vuotamaan korvista. Eli toisin sanoen ihastuu kirjaan/sarjaan täysin. Kiva, että pidit! Minäkin nautin sarjasta, vaikka ihan suosikikseni tämä ei ylety. Omalla kohdalla Safiirinsini kuitenkin oli näistä kolmesta kirjasta paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, juuri tämä. Tuollaisia sarjoja tulee vastaan aina silloin tällöin ja on tämä kyllä ihan ihan kahelia. Sitä on vaikea käsitttää, miten joku voi iskeä niin kovin luihin ja ytimiin. En ehkä itsekään sanoisi tätä parhaaksi sarjaksi mitä koskaan olen lukenut, mutta kyllä tämä näistä vuoden sisään luetuista ehdoton ykkönen on ! :) Tästä voi todella nauttia.

      Poista