sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Sara Shepard - Virheetön

Älä huokaise helpotuksesta. Tämä ei ole ohi ennen kuin minä sanon niin. -A

Uhkaavat viestit jatkuvat, ja yksi kerrallaan ne pakottavat tytöt ratkaisuihin, jotka muuttavat heidän elämänsä lopullisesti. Kuka voi tietää tämän kaiken heidän menneisyydestään, nykyisyydestään, tunteistaan - valheistaan ?

Kirja on Valehtelevat Viettelijät -sarjan toinen osa.








Valehtelevat Viettelijät (tutummin Pretty Little Liars) on varmasti melkein kaikille edes nimenä tuttu. Kyseisten kirjojen pohjalta tehty TV-sarja on ihan huippusuosittu ympäri maailmaa ja miunkin kavereista oikeesti jokainen on tätä vähintään yhen kauden kattonu.

Ja on kyllä sanottava, että erittäin koukuttava sarja! Tosin jäin jumiin kolmoskauden puolivälin tienoille, mutta ekat kaks kautta katsoin viikossa ihan tosta vaan. Ehkä tulevana kesänä olisi aikaa jatkaa siitä mihin jäin.

Kirjojen puolesta lukaisin ensimmäisen osan viime kesänä Kreikan matkalla. En siitä muistaakseni silloin postannut, mutta Goodreadsissa olen sille antanut 2/5 tähteä. Sen kummemmin en fiiliksiä ollut fiiliksiä näköjään päivittänyt, mutta taisin lukea sen täysin yhdeltä istumalta aurinkotuolissa pötkötellen, joten ehkä se on ihan ymmärrettävää.

Sumassa oli Virheetön kahdella ja puolella eurolla, vielä kirjakaupan tarra takakannessa kiinni joten kotiutin sen kummempia miettimättä.

Oletan kirjan tapahtumien olevan tv-sarjan ykköskaudelle sijoittuvia. Päälimmäisenä fiiliksenä lukemisen jälkeen oli nimittäin todella isot eroavaisuudet siihen, mitä olin sarjassa nähnyt tapahtuvan.
Merkittävimpiä juonikuvioita tässä osassa olivat Tobyn saapuminen mukaan kuvioihin, Hannan yhdyskuntapalvelus Seanin auton rikkomisesta, Spencerin suhde Wreniin, Emilyn ongelmat Mayan kanssa ja Arian epäyoivoiset yritykset salata äidiltään Meredithin olemassaolo. Tapahtumien huipentuma on vuotuinen hyväntekeväisyysjuhla Foxy, jonne jokainen Rosewoodin nuori haaveilee pääsevänsä. Tuttuun tapaan A on mukana sotkemassa kuvioita ja juoni tiivistyy myös Alisonin kohtalon ympärille.

Kirjan kerronta on mielestäni jotenkin todella tönkköä. Luvut vuorottelevat kaikkien neljän viettelijän välillä, mikä sinäänänsä on ihan piristävää, mutta tuntuu jättävän tarinan jotenkin ohueksi. Jokainen luku oli vain noin pari kolme sivua pitkä ja monesti alkoi ärsyttämään, kun käteen ei jäänyt oikein yhtään mitään.
Kuvailu oli melko olematonta ja lähes kaikki yksityiskohdat jäivät täysin lukijan päättelyn varaan, mistä en itse tässä yhteydessä ainakaan nauttinut.

Myös A:n uskottavuus rakoili muutamissa kohdin kirjaa, kun tekstistä päätellen tämän samaisen stalkkerin olisi pitänyt olla yhtä aikaa kahdessa eri paikassa. 100% kaikkitietävyys on melko epäilyttävää, sillä osa A:n viesteistä vaikutti siltä kuin tyyppi olisi ollut selän takana katsomassa, kun joku kirjoittaa tekstiviestiä. Muutamia täydellisiä mahdottomuuksia siis. Toki kirjoissahan kaikki voiolla mahdollista, mutta itselläni se todentuntu hieman haparoi aika ajoin.

Loppupeleissä kirjasta ei ole oikeastaan juuri mitään merkittävää sanottavaa. Kyllähän noita nyt lukee, varsinkin kun ovat todella ohkaisia ja nopealukuisia, mutta en voisi sanoa suosittelevani sen kummemmin. Jos aihe kiinnostaa ja haluatte päästä mukaan tähän miljoonia faneja keränneeseen tarinaan, katsokaa tv-sarjaa mielummin! Se on erittäin koukuttava, viihdyttävä ja omaa loistavan näyttelijäkaartin (varsinkin miesten puolesta, huhhuh).

Jos Shepardin kirjoja tulee jatkossa vielä vastaan, saatan ne toki ostaa ja lukaista, eivät nämä huonojakaan ole.




ARVIO:  3/5

Kirjailija: Sara Shepard
Alkuperäisteos: Flawless
Kustantaja: Gummerus
Kääntäjä: Paula Takio
Vuosi: 2007
Sivuja: 301
Sarja: Valehtelevat Viettelijät
Mistä: Omasta hyllystä
Haasteet: Helmet-lukuhaaste, kohta 44. Kirjassa joku kuolee.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Hämmäauteensuolla samoilemassa /BI12

Tämä postaus on eräänlainen koulutehtävä, eikä valitettavasti liity blogin aihepiiriin lainkaan. Blogi oli kuitenkin helpoin julkaisupohja, joten ehkäpä tämä vaihtelu virkistää jotakuta :D Käyn parhaillani biologiassa eläinten lajituntemus -kurssia, jonka suoritukseen kuuluu linturetki. Valitettavasti olin retken ajankohtana kiinni Taitoluisteluliiton koulutuksessa, joten se meni sivu suun. Sainkin sitten tehtäväkseni käydä omatoimisella linturetkellä ja raportoida havainnoistani.


24.5. tiistaina päädyttiin siis kaverini Julian kanssa tutkailemaan netistä Lappeenrannan luontopolkutarjontaa ihan vain ulkoilumielessä (tajusin sitten samalla, että voisi niitä lintujakin koittaa bongailla) ja Hämmäauteensuo herätti kiinnostuksen kyllä heti sekä erikoisen nimensä vuoksi, kuin myös suo-statuksen. Paikka on muutaman kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta, joten lähdettiin huristelemaan mopolla Vainikkalaa kohti. Kahden harhakäännöksen jälkeen paikka sitten löytyi selkeän " Hämmäauteensuo, P-alue " -opasteen saattelemana, hups :D


Aurinko paistoi miltei pilvettömältä taivaalta ja lämpöäkin taisi olla reilut +25c. Pienen metsäpolun pätkän jälkeen lähti pitkospuut suon poikki, arvioitu reitin pituus on muistaakseni vähän vajaa 2km.


Ihan metrin/kaksi pitkospuiden alun jälkeen tulikin ensimmäinen eläväinen (ja siivekäs) olento vastaan, kun pieni neitoperhonen veti vimmatusti ympyrää suuntaan ja toiseen ja jäi lopulta eteemme availemaan siipiään. Kulma oli kuvauksellisesti vähän huono, mutta ihan kivan otoksen siitä sai.

Matkaa jatkettiin hiljaisuuden vallitessa. Todella ei yhden yhtä ääntä taakse jääneen autotien satunnaisen melun lisäksi kuulunut. Lintuja ei myöskään näkynyt, ei niin missään.


Suurin piirtein suon keskikohdilla maa pitkospuiden alla oli selkeästi paljon kosteampaa ja ihan kunnon lammikoitakin löytyi.
Lievä huuto jos toinenkin pääsi kyllä suupielestä, kun tämä kaveri huomattiin. Kuvassa on siis Suomen ainoa myrkyllinen hämähäkki, vesihämähäkki. Kooltaan kyseinen otus oli etujalkojen kärjestä takajalkojen kärkeen jopa 3,5cm (ISO :S) - ellen nyt ihan väärin arvioinut. Vähän pienempi siis luonnossa, kuin nyt kuvassa. Onneksi kameran mukavasti zoomaava objektiivi antoi kuvaajan pysyä muutaman metrin etäisyydellä. En siis voi sietää hämähäkkejä ja mitä suurempi, sen pahempi. Mielenkiintoinen havainto kuitenkin.


Toinen kahdeksanjalkainen löytyi sitten suon toisesta päästä, metsän puolelta. Olimme matkalla hieman metsän suojissa sijaitsevalle laavulle, kun huomasin melko kookkaan hämähäkinverkon ja etsin sitten asukkaankin linssin läpi. Tämän rodusta en sen kummemmin osaa sanoa.


Jatkoimme matkaa pientä rinnettä nousten laavulle. Tässä on Julia tyypillisessä "hei esitä et kävelisit eteenpäi ni saan hienon kuvan" -kuvassa.



Laavulla istuskellessa ja jääteetä hörppiessä taivaallakin näkyi ensimmäisen kerran liikettä. Kaukaa en saanut selvää, mikä lintu oli kyseessä. Se näytti melko isolta kaarrellessaan edes takaisin ja hetken ehdin innnostua, että tämä on nyt joku haukka tai jotain. Kyseessä taisi kuitenkin olla melko tylsästi vain harmaalokki, joka ei edes lähemmäs viitsinyt lentää, jotta olisin saanut parempaa kuvaa. Pöh.


Muutamia lintujen ääniä siinä istuskellessa myös kuului ja yhden niistä ehkä tunnistin, nimittäin tiltaltin. Pitkään läheisestä kuusikosta nimittäin kuului "tilt tilt talt tilt talt talt tilt talt" ja ainakin jotain olen kurssilla oppinut, kun sen muistin.


Laavun edessä pyöri myös jonkin verran muurahaisia, yksi sudenkorento (en ehtinyt saada kuvaa, hirveä kiire silläkin) ja rusehtava perhonen.




Paluumatkalla suon reunaa pitkin takaisin kuului jokunen viserrys, mutta todella harvakseltaan. Käki kukkui selvästi ajotien toisella puolella, kun palasimme takaisin mopoillemme.



Retki oli todella antoisa ja virkistävä, varsinkin juuri ennen koeviikkoa. Linturetken kriteereitä bongattujen siivekkäiden määrä ei ehkä ihan täyttänyt, mutta onneksi muutakin lajistoa löytyi. Lintujen vähäisyyteen saattoi toki myös vaikuttaa ajankohta, olimme patikoimassa vasta viiden jälkeen iltapäivällä.

Ella

tiistai 24. toukokuuta 2016

Sieluni hymyt -haaste (+ valokuvia)

Yksi saamani haaste haaste on Lasisipulissa -blogin Celestineltä ja tämä onkin aivan ihana ! Ohjeistus on suoraan hänen blogistaan;

" Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen. Kirjoita siis niin viisi kuin sataviisi asiaa - ainahan näitä voi lisäillä jälkikäteen - ja laita vaikka huoneesi seinälle. "

Päätin täydentää postausta itse ottamillani kuvilla, jotka nekin varmasti kertovat osaltaan mikä minut tekee onnelliseksi. Ne eivät oikein soinnu toisiinsa, mutta olkoot. Osa on myös jopa neljä vuotta vanhoja, en siis todellakaan näytä enää tuolta :D Onnelliset asiatkin tulevat täysin satunnaisessa järjestyksessä, eikä ykkönen ole parempi kuin kakkonen. Luultavasti olen myös onnistunut tunkemaan jonkun kohdan useammin kuin kerran. Listaa olisi voinut jatkaa äärettömyyksiin ja epäilen jopa tästä puuttuvan paljon olennaisia. Kuitenkin.



1) Perhe
2) Kirjahyllyn kirjat, jotka ovat täysin omin ansioin hankittuja
3) Lappeenrannan Lyseon lukio
4) Avicii
5) Holmes Elementary NYC



6) Illan pikkutunneille istuminen Myllysaaressa
7) Maastopyöräily
8) Rakkaus ei katso aikaa -trilogia
9) Suomi
10) Instagram


11) Luistelukoulun valmentaminen
12) Spotify
13) Uunilohi
14) Dan Brown teoksineen
15) Pikkusisko


16) Ensimmäiset syysaamut jolloin aurinko paistaa ja hengitys höyrystyy
17) Kisapuisto
18) EDM
19) Juli
20) H&M tummansininen takintapainen


21) Pipot
22) Bussimatkat kouluun
23) Äiti
24) +15 c
25) Sufflaus (tanssityyli)


26) Skottienglanti
27) Piirtäminen
28) Lähikauppa
29) Kaveripiiri
30) Reaktio, jonka miun nauru saa muissa aikaan


31) Harry Potter
32) Aikaansaaminen
33) Kello, joka ei enää edes toimi, mutta on aina ranteessa
34) True & Stories
35) Kirjabloggaus


36) Fangirling
37) Biologia ja Maantiede
38) Abivuosi
39) Tasa-arvo
40) Apple


41) Maailma
42) Lentokentät
43) We<3it
44) Weekend Festival
45) Lähikirjasto


46) Istuminen kello 3:00 keskellä tietä puhumassa Euroviisuista
47) Vaivalla haetut ja saadut kesätyöt
48) Kasa juuri ostettuja kirjoja
49) Ripsiväri
50) Ajatukset tulevaisuudesta


51) Luukkaansalmen silta
52) Valokuvaus
53) Jäätee
54) Tanssiminen
55) Tumblr


56) Täysin suunnittelemattomat retket esimerkiksi soille tai muualle luontoon
57) Historia
58) Fleurie - Fire in my bones
59) Mopoilu
60) Uusi Fjällrävenin reppu


61) Satunnainen meikeillä pelleily
62) Kaukaisuudessa siintävät haaveet/tavoitteet ulkomailla opiskelusta
63) Vesi
64) Yksin elokuvissa käynti
65) Villi luonto


66) Hans Zimmer
67) Puhtaat lakanat
68) Escadan Cherry In the Air -tuoksu
69) Juonikaavioiden kehittely päässä
70) Kirjablogiyhteisö


71) Ulkomaat
72) Kesäsade
73) Suomalaisuus
74) Festareiden pyrotekniikka
75) Musta


76) Erilaisuus
77) Muodostelmaluistelu
78) Kynttiläpurkit ja tuikut
79) Metsä
80) Pöllöt


81) Muutaman vuoden takainen Suomenmestaruus
82) Yksinolo
83) Kiharat
84) Eriparisukat
85) Sininen taivas


86) Harmaa
87) Jamie Campbell Bower
88) Junilla matkustelu
89) Historiallinen fantasia
90) Kissojen kesken -sarja


91) Kaakao
92) Tee
93) Joskus myös kahvi
94) Dippi, ei niinkään sipsit mutta aina dippi
95) Esteettisyys


96) Muuttaminen
97) Taika - mukit
98) KoKo - astiasarja
99) Hyvin tehty kasvisruoka
100) Polvisukat


101) Shadowhunters
102) Outlander
103) Yökukkuminen
104) Twilight
105) Punainen


106) Kesä
107) Talvi
108) Kevät
109) Syksy
110) Juustonaksut


111) Romantiikka tyylilajina
112) Trouble
113) Mustavalkoinen
114) Secret Illusions
115) Sisustaminen


perjantai 13. toukokuuta 2016

Unpopular Bookish Opinions

Kirjoittelin tuossa huhtikuun alussa lukemisesta ja siitä kiusaamisesta. 
Jotenkin postauksen jälkeen vain hiljenin, ei tehnyt mieli blogata. En kyllä ehtinyt oikein lukeakaan. 
Nyt kuitenkin kesä on täällä (ja juuri twitterissä ihmettelinkin että kesä tuli ja lukujumi meni, hämmentävää) ja minä ruudun ääressä. 
Tässä välissä olen ehtinyt saada kaksi haastetta, tämä seuraava Kirjaneidolta, kiitos paljon virtuaalisesta hereille ravistelusta :D

Kopioin haasteen ohjeet suoraan hänen haastepostauksestaan.

1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät, mikä on homman nimi.



1. Kirja tai kirjasarja, josta melkein kaikki muut pitävät, mutta sinä et. 

Otetaan Sally Greenin Puoliksi Paha. Ainakin maailmalla tätä on hehkutettu ihan hirveästi, minä taas en ole saanut luettua kuin noin 30 sivua, en pidä sitten yhtään. En kyllä ole varma olenko törmännyt yhteenkään suomalaiseen kirjabloggariin joka olisi tätä kehunut. Mutta ulkomailla ainakin tykätään.

2. Kirja tai kirjasarja, josta melkein kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
Eiköhän tämä ole Twilight kaikkine jatko-osineen. Kestin pahimman murrosikäni Twilight tukenani, joten kiinnyin siihen kovasti. Olin oikeasti 12-vuotiaana ihan sekaisin kyseisestä sarjasta. Yksi huoneeni seinä oli tapetoitu julisteilla ja haaveilin matkasta Forksiin. Toki olen tänä päivänä lukenut paaaaaaaljonkin muita, laadukkaampia kirjoja, mutta kyllä minä edelleen Twilightistä pidän ja voisin pitkästä aikaa lukea ne uudelleen alusta loppuun.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen henkilön kanssa, jonka et olisi halunnut.

 Rachel Vincentin Kissojen Kesken sarjan kolmio. Harva on näitä lukenut tai en ainakaan ole törmännyt kanssaeläjiin joiden kanssa hypettää tätä yhtä lempisarjaani. En jaksa sen kummemmin spoilata jos joku vielä näihin törmää, mutta ensimmäisestä kirjasta asti shippasin 100% toista kahdesta mies ehdokkaasta, ja sitten seitsemännessä (vai kahdeksannessa?) kirjassa petyin todella todella karvaasti. 


4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.

Kauhu varmaan, en tykkää oikeastaan missään muodossa. Ei kirjoina, ei elokuvina. Olen kohta täysi-ikäinen ja pelkään edelleen pimeää yksin ollessani, joten hrrr. En ole koskaan käsittänyt, mikä kauhussa ihmisiä viehättää. Jännityskin menee välillä vähän siinä rajoilla tykkäänkö vaiko enkö.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.

En ihannoi Beatrice Prioria mitenkään kovasti. Kirjoja lukiessani arvostin häntä kyllä, mutta blahhh... Kyseessä on siis Veronica Rothin Divergent-trilogian sankaritar. Tris on todella omapäinen ja välillä vaan niin ärsyttäväääää. En osaa sanoa tästä sen enempää.

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et. 

En voi sanoa, etten pitäisi John Greenistä, mutta kyllä hänen kirjansa enemmän ärsyttävän puolelle kallistuvat. Vihaan hänen tyyliään lopettaa tarinansa.
Muita ei nyt juuri tullut millään mieleen.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.

Tämä hävettää isosti, mutta Cassandra Claren Varjojen Kaupunkien kolme viimeistä osaa. Olen vain todella pahassa jumissa eikä sarjan lopettelu kiinnosta oikeastaan yhtään. Olen ihan hulluna Shadowhunters TV-sarjaan, City of Bones elokuvaan ja ensimmäisiin kirjoihin muutenkin, mutta sitten vain tapahtui jotain. 
Mieleeni ei nyt heti tullut mitään kokonaista sarjaa jota en olisi ollenkaan aloittanut. Ehkä Vampyyripäiväkirjat, vaikka juuri ensimmäisen osan hyllyyni ostinkin.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty sarja tai elokuva.

Narnian Tarioista kaikki kolme filmatisoitua kirjaa. C. S. Lewisin kirjat ovat kyllä ihania ja ihan rehellisesti sanottuna alkuperäisen kirjan ei ole ikinä voittanutta, mutta rakastan elokuvia yli kaiken ja valitsen ne kyllä ennemmin kuin samaiset kirjat, jos pitää päättää.


Oli muuten todella vaikea haaste! Ei meinannut millään irrota vastauksia kaikkiin... Muutenkin miun vastaukset tais olla todella negatiivisia, voihan hitsi sentään :D

Haastan mukaan seuraavat blogit (minulla ei ole hajuakaan, oletteko tehneet tätä vielä);

Ellen - Kasoittain kauniita sanoja
VJ - Mustemaailmani
Lotta - Vinopino kirjoja

STORYTIME IS OVER 1V SYNTTÄRIT !

Tänään 13.5 on koittanut tasan vuosi siitä päivästä, kun pistin pystyyn tämän blogiräpellykseni!
Kulunut vuosi on ollut erittäin vaihteleva. Heti ensimmäisinä viikkoina touko- ja kesäkuussa postaustahtini oli varsin kova ja muutenkin blogiin tuli kirjoiteltua millon mistäkin. Sitten saapui syksy, koulu jatkui ja niin sanotut vaikeudet alkoivat. Koulun ohella lukeminen vähän jäi ja muutenkin jaksamiseni blogin kanssa puuhasteluun oli vähän sitä sun tätä. Missään vaiheessa en kuitenkaan tätä unohtanut tai luovuttanut, kirjablogistani on kuitenkin tullut minulle todella rakas.

Olen kuluneen vuoden aikana saanut 27 rekisteröitynyttä lukijaa, mikä on minusta ihan uskomaton määrä siihen nähden paljonko "olen antanut teille aihetta seuraamiseen" jos niin nyt voi sanoa. Olen teistä kaikista todella kiitollinen!
Blogin rinnalle loin myös Twitterin (löytyy sivupalkista), jossa höpinöitäni seuraa 118 ihmistä. Huh.
Kiitos kaikille teille, joiden kanssa minulla on ollut ilo sukeltaa vielä syvemmälle kirjojen maailmaan, fanityttöillä ja vain vaihtaa silloin tällöin pari sanaa maailman menosta. Olette muodostuneet todella tärkeäksi osaksi elämääni.

Koska kaikki rakastavat tilastoja, jatketaan samalla linjalla.

Vuoden aikana kirjoitin 35 postausta. Se on todella vähän siihen nähden, mitä oikeasti olisin halunnut, mutta kuitenkin. Niistä 10 oli kirja-arvoita (ei edes kolmasosa, tälle on tehtävä jotain herranjestas sentään), 10 elokuva-arvoita (näköjään mennään siis aika tasoissa) ja loput 15 sitten kaikkea muuta, kuten haasteita ja koosteita yms höpinöitä.

Yhteensä sivun näyttökertoja juuri nyt on 6493 ja viisi luetuinta postausta järjestyksessä on;

1) Erittäin räjähtäneitä ajatuksia kirjoista ja kiusaamisesta
Tämä onkin itseasiassa viimeisin postaukseni, joka keräsi myös eniten kommentteja. Samoin Twitterissä postauslinkkiäni jaettiin ties minne. Painavat aiheet yleensä puhuttavat ja hyvä niin.

2) Uskollinen - Outolintu -trilogia #3
Epäilen että vasta ilmestyneen Allegiant -elokuvan seurauksena tämä on kiinnostanut.

3) Lukumaratonin loppu ja fiilikset -Maratonkooste
Samoin maratonpostaukset tuntuivat keräävän katselijoita.

4) KESÄLUKUMARATONIN KOOSTEPOSTAUS
Niin, nämä maratonit edelleen.

5)  Liekehtivä Pikari putosi tiskialtaaseen
Mielenkiintoinen otsikko. Ei lisättävää.


Julkaistuja kommentteja kertyi 98, niistä kyllä puolet luultavasti omiani. Näistäkin olen erittäin kiitollinen, ihanaa että jaksatte kommentoida ja keskustella.

Hakusanat, joilla blogiini on päädytty ovat pitkälti " Outolintu Uskollinen kirja " jne. Ei siis ainakaan vielä mitään hirveän erikoista, mutta odotellaan :D

Blogiini on päädytty monien teidän blogienne kautta, mutta myös ulkomailta, itseasiassa 1117 kertaa. Alla maakohtaisia (ja minusta erittäin ilahduttavia) lukuja;

Suomi
5148
Yhdysvallat
422
Irlanti
271
Ukraina
104
Venäjä
97
Ranska
95
Saksa
64
Portugali
33
Iso-Britannia
18
Meksiko
13

Suosituin selain on ollut Safari ja Käyttöjärjestelmä Windows.

Enempää en taida keksiä... Ehkä se on ihan hyväkin.
Haluan kiittää teitä kaikkia kuluneesta vuodesta ihan äärettömästi, se on merkinnyt minulle todella paljon! Toivottavasti jaksatte pysyä mukana myös tästä eteenpäinkin, alan vasta päästä vauhtiin ja toivon että Storytime is Over matkaa mukanani vielä monen monta vuotta tästä eteenpäinkin.

Olen muuten miettinyt, että onko kenelläkään teistä säännöllistä postauspäivää ? Aloin pohtimaan, että voisin päättää postaavani vaikka aina joka ikinen perjantai, oli arvoitavaa tai ei jotta säännöllisyys ja tahti pysyy yllä. Kyllä sitä aina jotain kerrottavaa keksii. En tiedä, pitää ehkä ottaa testiin. 

Synttäreiden kunniaksi ajattelin myös rakentaa pikkuhiljaa uutta ulkoasua. Minä nimittäin rakastan vaihtelua.

Nyt jatkan tästä heti vielä kahden haastepostauksen pariin, ehkä täältä pikkuhiljaa heräillään!


Kiitos,  Ella

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Erittäin räjähtäneitä ajatuksia kirjoista ja kiusaamisesta

Tänään on ollut erittäin onnellinen päivä. #Pojatkinlukee kampanja käynnisti tälle päivälle #minunhyllyni haasteen, joka kehotti ihmisiä jakamaan kuvia kirjahyllyistään. Twitteriin twiittejä tuli tuhansia, Instagramiin kuvia yli sata. Itse purin kaikki kirjat hyllystäni ja järjestelin ne uudestan taas vaihteeksi ihan vain siksi, että saan mieleiseni kuvan. 
En ole pitkään aikaan kokenut mitään vastaavaa. Ihmiset oikeasti kehuivat minun kirjahyllyäni kauniiksi. Minun. Keskustelua heräsi niin voileipäkakuista kuin lautapeleistäkin. Ihmiset heräsivät piiloistaan ja jakoivat käsittämättömiä kokoelmiaan muiden ihasteltaviksi. En ole varma, mikä siinä kaikessa teki minut niin onnelliseksi. Ehkä se, että tajusin kuinka iso yhteisö meillä oikeasti on.

Olen lukenut paljon jo pienestä pitäen. Asiat eivät kuitenkaan aina olleet niin kuin ovat nyt. Minulta meni vuosia kasvaa ihmisenä niin paljon, että pystyin käytännössä "tulemaan kaapista" rakkauteni kanssa ja seisomaan harrastukseni takana. Jotenkin kukaan ei koskaan tuntunut ymmärtävän. Ei ollut ketään, kenen kanssa keskustella jännittävistä juonenkäänteistä tai fanityttöillä päättömästi. Olin ihan yksin juttuni kanssa. Luokkani pojat ottivat melkein päivittäiseksi tavakseen kutsua hikeksi tai nörtiksi. Lukeminen oli noloa.

Ja minä tiedän, etten ole ainoa. On ihan järkyttävää, että nuoret saavat oikeasti kuraa niskaansa tällaisestakin asiasta. Olen pohtinut usein, mikä tekemisissäni oli niin kamalaa. Mikä sai ne pojat nälvimään joka päivä ? Ehkä se oli vain lukutaitoni ja yleissivistykseni kadehtimista, tai ehkä he eivät oikeasti vain pitäneet minusta, en tiedä.
Olen aina ollut erittäin tunteellinen ihminen ja nuorempana otin muiden sanat todella herkästi itseeni. Muistan purskahtaneeni itkuun useitakin kertoja koulussa. Tapahtuneen takia päädyin vetäytymään kuoreeni ja salaamaan rakkauteni kirjoja kohtaan muilta ihmisiltä.
Elämä kuitenkin kasvattaa luonnetta. Vuosien saatossa olen pikkuhiljaa alkanut löytää itseäni ja tajuaamaan merkittäviä arvoja tässä maailmassa. 

Toukokuussa 2015 tein jotain, mitä en todellakaan joskus olisi uskonut tekeväni. Loin tämän blogin ja läväytin kaiken taas mitään kätkemättä esille. Löysin Goodreadsin ja loin toisen Twittertilin vain kirjajutuille. Uskalsin postata Instagramiin kuvan pelkästä kirjasta. Ja vaikka pelotti, se oli elämäni paras päätös. Rakastan tätä mitä teen. Bookstagram ja Twitter ovat päiväni piristyksiä. 

Kuraa tuli niskaan kuitenkin vielä viime syksynäkin. Olen lukiossa. 
Hetkellisesti menin paniikkiin ja aloin katua valintaani, kunnes sisäistin että ei minua kyllä oikeastaan edes kiinnosta. Kysyin huvikseni tänään ystävältäni jonka olen tuntenut vasta hetken, että pitääkö hän minua jotenkin outona ja onko "nörttiyteni" enemmän negatiivinen asia, kuin positiivinen. Hän vastasi jotenkin tähän tapaan;
" On parempi että ihminen on oma itsensä, kuin yrittäisi väkisin olla jotain mitä ei ole. "

Se kiteytti kaiken aika hyvin. Ehkä olen vain ylimielinen ja ylpistynyt, mutta tällähetkellä minua ei todellakaan kiinosta kuinka vinoon minua katsotaan kävellessäni koulussa kirja sylissä ja lukiessani niitä koulussakin oikeastaan kokoajan. 
Minua ei kiinnosta, kun kuulen että minua on taas nälvitty esimerkiksi lukumaratoonailustani. 
Minua ei kiinnosta, jos ihmiset unfollaavat minut Instagramissa vain siksi, että puolet kuvistani on kirjoja. 
Minua ei kiinnosta, jos pojat kiertävät minut kaukaa vain siksi että ajattelevat minun olevan huumorintajuton nössö (tämän olen kyllä mielestäni todistanut vääräksi muilla tekemisilläni, eikä se ole mikään ongelma, mutta kuitenkin). 
Minua ei kiinnosta, miten "outo" olen juostessani koulumme Kolmivelhoturnajaisissa täyttä päätä vapaaehtoisena lavalle ja suunnilleen itkiessäni onnesta kuinka siistiä se kaikki on. 
Minua ei kiinnosta enää, mitä muut tästä ajattelevat.

Saan kiittää kaikesta nimenomaan lukemista. Kirjojen ja niin monien eri tarinoiden kautta olen löytänyt itseäni niin paljon, että juuri ja juuri uskalsin olla juuri se minä, joka haluan olla. Löysin  niin monia ihmisiä koulustani, jotka ainakin jollain tasolla ymmärtävät. Tai jos eivät ymmärrä, suvaitsevat. Blogin kautta löysin ihmisiä, joiden juttuja lukiessani olen onnellinen ja tunnen yhteenkuuluvuutta, muita kirjaihmisiä. Olen löytänyt sen mitä olen aina etsinytkin.

Tärkeimpänä kuitenkin olen ymmärtänyt että ainoa tie onneen on olla täysin oma itsensä. Ja sitä tulisi jokaisen muun kunnioittaa, meillä kaikilla kun on se oma juttumme. Ihmiset ovat erilaisia. Tässä maailmassa meidän todella tulisi arvostaa kaikkia.

En edes ole varma siitä, mitä sähellän juuri nyt. Veikkaan että tästä tekstistä taisi tulla melkoinen roska. Olen vain niin hemmetin ylpeä ja onnellinen siitä, mitä teen. Ensimmäistä kertaa ikinä vastaan harrastuksiani kysyttäessä, että rakastan lukemista ja että kirjoitan kirjablogia. 
Haluan kiittää jokaista jotka ovat vaihtaneet kirjaisia ajatuksia kanssani, kommentoineet blogiini ja ylipäätänsä vain ottaneet minut tähän joukkoon mukaan. 
Ja kiitos Mikolle tästä kampanjasta, olet loihtinut kestohymyn kasvoilleni ja sitä on nyt kyllä vaikea pyyhkiä pois. Toivon todella, että tämä nimenomainen Pojatkin Lukee -nousisi vielä enemmän pinnalle ja rohkaisisi myös poikia jakamaan rakkauttaan kirjoihin, sekä innostamaan niitä jotka kiertävät kirjat kaukaa. Voi pojat, se olisi hienoa.

Ella.

p.s. taas on pari postausta päässyt rästiin, oho

maanantai 15. helmikuuta 2016

How To Be Single


Ohjaaja: Christian Ditter
Ensi-ilta: 12.2.2016
Pääosissa: Dakota Johnson, Rebel Wilson, Alison Brie & Leslie Mann


On olemassa oikea tapa olla sinkku, väärä tapa olla sinkku, ja sitten... on Alice. Ja Robin. Lucy. Meg. Tom. David. New York on täynnä yksinäisiä sieluja etsimässä sitä oikeaa, olkoon se rakkautta, hetken huumaa tai jotain siltä väliltä. Ja jossain pikkutuhmien tekstareiden ja yhden illan juttujen välissä näiden naimattomien täytyy oppia elämään sinkkuna maailmassa, jossa rakkauden määritelmä muuttuu jatkuvasti. Öiset seikkailut kaupungissa, joka ei koskaan nuku, eivät ole koskaan olleet näin hauskoja.

Tunsin oloni hiukan alakuloiseksi käydessäni lunastamassa varaamani lipun tähän elokuvaan. Koko muu sali näytti pelkkää vihreää. Olin jo aivan varma, että istun todella maanantai-iltana yksin tyhjässä elokuvateatterissa katsomassa elokuvaa nimeltä How to be Single ja meinasin tirauttaa muutaman kyyneleen ihan vahingossa pohdiskelujeni ohella. Ei siis sillä että sinkkuna olemisessa olisi mitään pahaa, mutta koko mielikuva sai minut jotenkin alakuloiseksi, haha.
Lopulta kyllä saliin ilmestyi lisäkseni muutama muukin ja päätin vain ( taas vaihteeksi ) nauttia omasta hyvästä seurastani ja elokuvasta.

Leffa päättikin sitten startata Martin Solveigin Intoxicated:illa, mikä kyllä kertoi minulle jo että nyt sitä mennään ja hyvää on tulossa. Tässä kyseinen jumputus;


Muutenkin aivan ensimmäisenä on kehuttava aivan loistavia musiikkivalintoja. Tästä ei todellakaan kokonaista scorea voi poimia, vaan leffaa siivitti viimevuoden suurimmat listahitit, muutaman vanhemman niitä loistavasti täydentäessä. Aviciitakin korvani ehtivät poimia muutaman sekunnin verran ja sekös sai hymyn korviin.

Juonellisesti leffa uppoaa perus komedialeffojen riviin oikein sulavasti. Ei mitään ihmeellistä tai maata mullistavaa, mutta hyvä niin. Neljä sinkkunaista, joista kolme taistelee sen oikean löytämisen kanssa ja yhtä ei todellakaan voisi vähempää kiinnostaa miehet muuna hyödykkeenä kuin viihteenä.
Loppupeleissä koko kaksituntinen juostiin bileiden ja eri miesten välillä. Viina virtasi ja suhteet kariutuivat eheytyäkseen jälleen. Näin esitelmän New Yorkin miestarjonnasta suolapähkinöillä esitettynä. Oli kyllä oikein viihdyttävää.

Näyttelijävalinnoista Rebel Wilson on tämän elokuvan ehdoton tähti. Robinin rooli oli hyvin samankaltainen Pitch Perfectien Fat Amyyn verraten ja sellaiset roolit sopivat Rebelille kyllä kuin nenä päähän.
Dakota Johnsonia oli virkistävää nähdä Alicena, vaikka hänestäkin osasin kyllä bongata monia tuttuja piirteitä FSOG:n Analta. Näyttely oli kuitenkin uskottavaa ja samaistuttavaa, joten ei isommin tästäkään valitettavaa. Rakastin Alicen asuvalintoja ja asuntoa. Niin minua. Ah.
Anders Holm toi Tomina tarpeellisen määrän silmänruokaa katsojalle ja oli kyllä elokuvassa vilisevistä miesehdokkaista ehdoton suosikkini. Yritin mielessäni parittaa hänet jokaisen mainitun sinkkunaisen kanssa, mutta en osunut epäilyistäni huolimatta lähellekkään oikeaa. Höh. 

Jos miinuksia kaivamalla kaivetaan, on hetkellisesti tylsähköt kohtaukset ja ärsyttävän ex-poikaystävä Joshin naama ruudussa mainittava. Oli nimittäin harvinaisen ärsyttävä tyyppi. 

Ajatukseni lyövät taas kerran tyhjää. How to be Single on erittäin hyvää viihdettä. Nauroin ääneen monen monta kertaa ja onnistuin jopa kerran pudottamaan vesipulloni meluisasti lattialle. 
Alicen ja kumppaneiden elämän oppitunnit sinkkuuden hienoudesta kyllä muistuttivat itsellekin, että on tärkeää osata olla itsensä kanssa. Yksin. 
Sen isompaa teemaa en oikein osaa nyt poimia, katsoin koko elokuvan todella aivot täysin narikassa.

Ei tästä tule mitään. Hauska ja toimiva elokuva, mahtavat biisivalinnat. Käväiskää katsomassa.


ARVIO   4/5

Heti leffan jälkeen olisin sanonut jopa 6/5, niin fiiliksissä olin. Nyt kuitenkin taas mieli kirkkaana, se saa neljä. 


perjantai 5. helmikuuta 2016

The Danish Girl (Tanskalainen Tyttö)


Ohjaaja: Tom Hooper
Ensi-ilta: 27.11.2015 (USA)
Pääosissa: Eddie Redmayne, Alicia Vikander, Ben Whishaw, Matthias Schoenarts


Vuoden 1926 Kööpenhaminassa elävä taiteilija Einar Wegener, joka on naimisissa Gerda Wegenerin kanssa, tunnetaan maisemamaalauksistaan. Myös Gerda on taiteilija, vähemmän tunnettu, mutta työllistyy merkkihenkilöiden muotokuvamaalarina. Heidän avioliittonsa on vahva ja täynnä rakkautta.
Kaikki muuttuu, kun Gerda pyytää miestään asettumaan malliksi ja pukeutumaan naisen asuun viimeistelläkseen maalauksensa. Kokemus mullistaa pariskunnan koko elämän. Einar huomaa, että ollessaan Lili hän kykenee toteuttamaan itseään aidoimmillaan ja ryhtyy elämään naisena. Gerda taas löytää Lilistä uuden muusan ja kypsyy taiteilijana uuteen kukoistukseen. Pariskunta joutuu kohtaamaan myös ympäröivän yhteiskunnan ennakkoluulot.
He lähtevät kotimaastaan avomielisempään Pariisiin, missä Gerda etenee urallaan taiteilijana. Heidän avioliittonsa elää ja muuttuu, eikä ongelmiakaan voida välttää. Yhä uudelleen ja uudelleen Gerda kuitenkin osoittaa tukensa Lilille transsukupuolisena naisena matkalla, joka tekee hänestä yhden maailman ensimmäisistä sukupuolenkorjauksen pioneereista. Toistensa kautta molemmat löytävät rohkeutta olla oma itsensä.

Lähdin katsomaan Tanskalaista Tyttöä lähinnä tutustuakseni Eddie Redmayneen. Hän nimittäin tiettävästi näyttelee tämän vuoden puolella ulos tulevassa Fantastic Beasts and 
where to find them -Harry Potter spin offissa pääosaa, Newt Scamanderia.
Lisäksi tarinan sijoittuminen 1920-luvulle herätti kiinnostuksen.

Elokuva oli soljuva, syvällinen ja niin kovin kauniisti kuvattu. Jo alun maisemakuvat vuorista, merestä ja Einarin maalauksissa esiintyvästä suosta ja neljästä puusta koskettivat. Koko elokuvan taustalla soineet ihanan Alexander Desplatin sävellykset imaisivat tunnelmaan mukaan eivätkä päästäneet irti (soittolista on Spotifyssä, kuunnelkaa). Elokuva ei peittele mitään. Se on jopa julman aito, koruton ja koskettava. 

Juonessa ei sen isompia yllätyksiä tullut, mutta eipä tämä niitä kaivannut. En ole lukenut kyseistä kirjaa, mutta arvelisin adaption olleen oikein onnistunut. 

Eddie Redmaynen näyttelijäsuoritus Einarina ja Lilinä on aivan uskomaton. Alan pikkuhiljaa käsittää millä lahjoilla kyseinen näyttelijä on Oscarinsa napannut ja odotan innolla näkeväni hänet Newtinä. 
Jokainen pienikin liike ja ilme elokuvan aikana tuntui osuvan kohdalleen. Eddien kehonkielen, olemuksen ja käyttäytymisen muutos Einarista Liliin on uskottava ja herkistää katsojan. Mielensisäinen taistelu ja itsensä hyväksymisen vaikeus ilmenevät Eddien näyttelystä niin vahvasti, että sydämestä otti. 

Muut elokuvan hahmot olivat yhtälailla vahvoja, aitoja ja tunteikkaita. Ei voi kun kehua.

Kuluneet kaksi tuntia laittoivat minut  itkemään, nauramaan ja pohtimaan taas kerran ihmiselämän ihmeitä. Lääkäreiden reaktion Einarin tuntemuksiin tuntuivat todella pahalta. " Psykopaatti. Skitsofrenikko. Homoseksuaali. Hullu. " Nykypäivänä ihmisten suhtautuminen seksuaalisuuteen ja sen moniin muotoihin on onneksi muuttunut paljon avoimemmaksi, mutta hirvittää, miten joskus on ollut. En usko, että kukaan joka ei ole itse vastaavaa kokenut pystyisi sitä ymmärtämään tai käsittämään, mutta on tärkeintä että hyväksymme.

Loppuratkaisukin oli ehkä arvattavissa, mutta toisaalta se tuntui tässä juuri oikealta. Varsinkin kun kyseessä on tositarina.

Kirjoitin ehkä juuri blogini huonoimman elokuva-arvostelun, mutta jotenkin en nyt saa ajatuksiani sanoiksi. Olen aivan rakastunut tämäntyyppisiin elokuviin. Syksyllä näkemäni Far From the Madding Crowd on jotenkin samankaltainen ja sitäkin on vain kehuttava. Upeita elokuvia.

Käykää hyvät ihmiset katsomassa tämä, aivan upea ja ajatuksia herättävä elokuva.



ARVIO   4,5/5



torstai 4. helmikuuta 2016

Puhe Nälkäpelistä

Tämä on minun ÄI4 kurssia varten kirjoittamani vaikuttava puhe. Saimme listan merkittävistä teoksista, joista valita.
Kirjoitin puhetta monia tunteja ja olin lähellä tirauttaa useamman kyyneleenkin. Tänä aamuna minua oksetti ja olin varma, että pyörryn.
Puheeni jälkeen opettajani ensimmäinen kommentti oli " Ihan järkyttävän hirveen hieno. " 
Päädyin nyt postaamaan puheeni tänne, sillä olen täälläkin joskus puhunut omien kirjoituksieni julkaisemisesta. 

---

Etsiessäni taustatietoa tätä puhetta varten, törmäsin vanhaan Kreikkalaisen myyttiin Ateenan perustajakuningas Theseuksesta. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten tarinasta, jossa Kreetan kuningas Minos vaati joka 9. vuosi 7 tyttöä ja 7 poikaa lähetettäväksi Ateenasta Kreetalle, missä heidät uhrattiin labyrintissa eläneelle Minotaurus-hirviölle. Rohkea Theseus vaati itse päästä uhrattavien joukkoon ja onnistui Minoksen tyttären, Ariadnen, avulla voittamaan Minotauruksen ja selviytymään ulos labyrintistä muut uhrattavat nuoret mukanaan.
Tätä myyttiä käytti inspiraationaan huippusuositun Nälkäpeli-trilogian kirjoittanut yhdysvaltalainen Suzanne Collins.
Vuonna 2008 julkaistu sci-fi-dystopia on käännetty 26 kielelle ja se on valloittanut lukemattomien nuorten ja myös vanhempien sydämet ympäri maailmaa.
Kirjan keskeisimpänä asiana voidaan pitää vuosittaista Nälkäpeliä, johon 24 nuorta pakotetaan jahtaamaan ja tappamaan brutaalisti toisiaan TV-kameroiden edessä, kunnes vain yksi elää ja on selviytynyt voittajaksi. 
Muistan hyvin kirjan elokuva-adaption ilmestyttyä, miten äitini ei antanut minun mennä elokuvateatteriin katsomaan sitä, vaikka ikäni olisi kyllä riittänyt. Hän ei todellakaan ymmärtänyt, mikä sellaisessa julmassa teurastuksessa kiehtoi ja pelkäsi minun saavan teoksesta vaarallisia vaikutteita. Vaikutteita minä sitten myöhemmin sainkin, mutta aivan toisenlaisia.

Tarinassa eletään Yhdysvaltojen jäänteistä luonnonkatastrofin jälkeen nousseessa Panemin valtiossa. Collins on kertonut nimen tulevan latinankielisestä lausahduksesta "Panem et circenses", joka tarkoittaa suomennettuna "Leipää ja Sirkushuveja". Tällä viitataan hieman Panemin yhteiskuntarakenteeseen, jossa maan 12 vyöhykettä tuottavat pääkaupunki Capitolille ja siellä asuvalle ihmiskunnan eliitille elintärkeitä hyödykkeitä leiväksi ja Nälkäpeli itsessään toimii sirkushuvina.
Pelin ideologia on osoittaa kansalaisille, ettei kukaan pysty uhmaamaan Capitolia, eikä koko Panemia johtavan diktaattorin, Presidentti Snown, valtaa.
Vuosittain jokaiselta 12. vyöhykkeeltä arvotaan 1 tyttö ja 1 poika osallistumaan peliin, jossa mahdollisuus selvitä elävänä kotiin takaisin perheen ja rakkaiden luo on naurettavan olematon. Köyhien ulkovyöhykkeiden tribuuteilta pienikin toivonripe viedään kaikenlisäksi heti kättelyssä, sillä rikkaiden vyöhykkeiden 1-2 pelille koko elämänsä omistaneet ”ammattilaiset” ovat varmoja voittajasuosikkeja jo ennen, kuin heidän nimiään on edes arvottu pallosta.
Snow’n raa’at ja täysin kaihtamattomat keinot niinsanotun ”rauhan” ylläpitämiseksi kylvävät kauhua ihmisten sieluihin, ja kaikki tyytyvät kohtaloonsa. Kukaan ei uskalla haaveilla vapaudesta tai rikkauksista. Elämästä yritetään selvitä hengissä.

Kirjan päähenkilö, 16 vuotias Katniss Everdeen, päätyykin tahtomattaan toivon ruumiillistumaksi ja kapinan keulaksi koko elävälle ihmiskunnalle. Hänen tärkein elämäntavoitteensa on huolehtia perheensä toimeentulosta ja hyvinvoinnista niin täydellisesti, kuin katastrofaalisissa oloissa suinkin on mahdollista. Asettauduttuaan Peliin vapaaehtoiseksi pikkusiskonsa puolesta hänen ainoa, mutta erittäin vahva motivaattorinsa pelissä on lupaus, jota hänen siskonsa epätoivoisena vaati. ” Lupaa yrittää voittaa.” 
Katniss ei ole kiinnostunut mahdottomalta kuulostavan voiton tuomasta maineesta tai mammonasta, Katniss haluaa voittaa siskonsa vuoksi.
Lukija elää koko kirjan Katnissin pään sisällä ja tytön elämäntilanne, surkea kohtalo ja jopa aluksi turhalta vaikuttava sisu saavat jokaisen lukijan vihaamaan Snowta ja Panemin yhteiskuntarakennetta tahtomattakin aivan suunnattomasti. Köyhät kyykkyyn, vai miten se nyt menikään.
Pelin aikana Katniss ei juurikaan ajattele seurauksia toimiessaan. Hän päätyy lopulta jopa tietämättä uhmaamaan Capitolia, yrittäessään vain pelastaa itsensä, ja joukkuetoverinsa. Nälkäpeli on aina ollut Capitolin ase hallita. Jos yksi sitä pystyy uhmaamaan, mikä estäisi muitakin ? Hän tulee vahingossa sytyttäneeksi liekin, joka muiden ihmisten on helppo kasvattaa valtavaksi paloksi.

Kirja soittaa hyvin nopeasti jokaisen edes jonkinnäköisen moraalikäsityksen omistavan ihmisen hälytyskelloja. Toisen päähenkilömme, Katnissin tavoin vyöhykkeeltä 12 kotoisin olevan tribuutin, Peeta Mellarkin, lausahdus kiteyttää melko hyvin mieleeni nousseet ajatukset. 
” Toivon vain että keksisin jonkin keinon…osoittaa Capitolille, että ne eivät omista minua. Että olen enemmän kuin nappula heidän pelissään. ” 
Peeta on oivaltanut Pelin kannalta jotain todella olennaista. 24/7 kuvaavien kameroiden keskellä hän haluaa säilyttää itsensä, eikä antaa ”pelinjärjestäjien” luoda hänelle imagoa, jollainen hän ei ole. Tämä sai itseni pohtimaan hiukan kriittisesti oman vallitsevan yheiskuntamme polkua, jota kohti meitä kaikkia hienovaraisesti ohjataan. Hyvä koulutus, jolla taataan hyvä työpaikka, joka taas takaa hyvän toimeentulon, mikä tarkoittaa hyvää ja onnistunutta elämää.
Mutta mitä varten oikeasti lopulta työskentelemme ? Onko se tie jota nykypäivänä melko poikkeuksetta seuraamme, todella jokaisen ainutlaatuisen ihmiselämän tarkoitus ? 
Lisäksi lausahdus muistuttaa vahvasti keskellämme hallitsevista kauneusihanteista ja malleista, joihin meitä yritetään tunkea. Yhteiskunnan ei pitäisi ajaa meitä muuttumaan, jotta sopisimme joukkoon. 
Nälkäpeli ohjaa siis myös olemaan oma itsensä.

Teoksen miljöö ja vyöhykeiden elintasoerot pyrkivät saamaan lukijan ajattelemaan hiukan kriittisesti myös teknologian kehityksestä ja käytöstä tulevaisuudessa. Taas kerran ylellisyys on sallittua vain murto-osalle väestöä. Keksiikö joku tulevaisuudessa jotain niin merkittävää, että sillä pystytään alistamaan ja kontrolloimaan ihmisiä estoitta ? Ovatko valtavat tieteelliset läpimurrot vain tienviitta kohti sortoa ja hirmuvaltaa ?

Oivallisella tavalla teos myös laittaa pohtimaan, missä menee raja. Nykypäivänä tositelevisio näyttelee suurta osaa TV-viihteessä ja ohjelmaformaatit muuttuvat aina vain kyseenalaisemmiksi. Maineen ja mammonan takia ihmiset ovat tänäpäivänä valmiita menemään naimisiin ventovieraan kanssa, viettämään kuukausia autiolla saarella, uhmaamaan pelkojaan ja jopa antamaan itsestään yleisölle kaiken kameroiden kuvatessa 24/7. 
Missä on se raja, minkä ihminen on valmis vielä ylittämään ? Nälkäpelissa nuoret pakotetaan areenalle ilman valinnanvaraa. Mukana on kuitenkin myös nuoria, jotka ovat omistaneet koko elämänsä pelille ja osallistuvat vapaaehtoisesti haaveenaan rikkaudet ja hulppea elämä. Mikä estää sitä olemasta myös meidän tosi-tv:mme suunta ?

Merkittävää ja vaikuttavaa Nälkäpelistä ei välttämättä tee sen samaistuttavuus. Dystopioiden kärjistyneet elinolot ovat melko kaukana oman aikamme ja ikäluokkamme ongelmista, tosi-tv:n kyseenalaisia puolia lukuunottamatta. Meitä ei pakoteta tappamaan toisiamme selvitäksemme itse hengissä. Meidän perheitämme ei uhata.
Me nuoret taistelemme arkisten ongelmiemme parissa. Ihmissuhteiden, koulusta selviytymisen, aikuistumisen, itsenäistymisen. 
Meihin vaikuttaa kirjan henkilöiden vahvat ja ihailtavat luonteenpiirteet ja kunnioitettavat arvot.

Me haluamme olla oman elämämme Katniss Everdeenejä ja Peeta Mellarkeja.







Kiitos.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Viiden kirjan haaste

Kiitos paljon Mustemaailmani-blogin VJ haasteesta ! Näitä onkin ihana tehdä.



1. Kirja, jota luen parhaillaan.

Tällä hetkellä kesken ovat Kerstin Gierin Lupaus ja Kate Jacobsin Pieni Lankakauppa.


2. Kirja, josta pidin lapsena.

Valitsen tähän Marja Luukkosen kirjan Aarnilinnun tytär. Tykkään vieläkin ihan hirmuisesti, ikisuosikki.


3. Kirja, joka jäi kesken.

Sally Greenin Puoliksi paha tulee ensimäisenä mieleen.


4. Kirja, joka teki vaikutuksen.

Diana Ganaldonin Muukalainen iski syvälle ja kovaa.


5. Kirja, johon palaan uudelleen.

Monia, mutta Kerstin Gierin Rakkaus ei katso aikaa-sarja on tarkoituksena lukea lähitulevaisuudessa uudelleen. Ehdoton lempitrilogiani. 



( Kuvituskuvana taiteellinen otos ehkä vuodelta 2013 )

Mukaan viittä kirjaa listailemaan haastan Vinopino kirjoja-blogin Lotan. Tämäkin haaste on kiertänyt niin nopeasti, ettei mukana meinaa pysyä.