maanantai 8. kesäkuuta 2015

Safiirinsini - Rakkaus ei katso aikaa #2

Rakkaus ei katso aikaa

Menneisyyteen rakastuminen ei ehkä ole lainkaan hyvä ajatus. Sen huomaa 16-vuotias Gwendolyn, jonka elämä on ollut yhtä vuoristorataa sen jälkeen, kun hänestä tuli perheensä aikamatkaaja. Gwendolynilla ja Gideonilla on kuitenkin muita ongelmia, kuten vaikkapa maapallon pelastaminen. Kaiken lisäksi Gideon alkaa käyttäytyä arvoituksellisesti. Gwendolyn ei ole enää varma, mistä kaikessa on kyse, mutta hän aikoo ottaa siitä selvää.



Heipodei, katsokaas kuka on täällä taas. Toteutin tänään todella lauantaisen suunnitelmani. ( Piti hakea tämä yksi, mutta hainkin kuusi - nyt keskeneräisten osastolla työpöydälläni on huikeat kuusitoista kirjaa, eikä pöydän kapasiteetti enää kohta riitä. Joten mitä jos Innarina lukisit nämä nyt loppuun ? ) ja syöksyin kirjastoon hakemaan Safiirinsinen. Koko sunnuntai oli yhtä kärvistelyä, sillä yritin malttaa mieleni tämän elokuvaversion katsomisesta ennen kirjan lukua. Onneksi maltoin.

Ja mistäs sitä nyt sitten aloittaisi... Ensimmäinen kirja jätti lukijan todella pahaan hetkeen ja tunsin itseni todella yksinäiseksi kirjan loputtua, haha. Toinen osa, eli Safiirinsini jatkaa aikamatkaajien tarinaa täsmälleen siitä hetkestä, mihin ensimmäinen loppui ja se oli itselleni suuri helpotus. Niinkuin Rubiininpunasta postatessani sanoinkin, pidin erittäin paljon sen päätöskohtauksesta ja onnekseni se jatkui tässä ihan mukavasti.

Gierin maailma ihastuttaa tässä kirjassa vain entistä enemmän. Haukoin henkeä joka toisella sivulla, kun yksityiskohtia tästä suuresta salaisuudesta paljastuu siellä täällä. Koko juttu aikamatkailijageenistä, kronografista, elapsoitumisesta ja kahdentoista kiven yhteisen kohtalon ennustuksesta ei päästä aivoja narikkaan hetkeksikään. Onneksi sentään tähän kahdentoista jalokiven kohtaloon alkaa hetki hetkeltä muodostua järkeä - vai alkaako ? Ehkei sittenkään. Gier pitää niin saamarin hyvin minua otteessaan, kun ei paljasta kaikkea.

On myös ihan mahtavan mahdottoman ärsyttävää seurata lukijana sitä, miten Gwendlonynin on vaikeuksia päättää ketä uskoa ja mihin luottaa. Hänen täytyisi päättää puolensa, mutta se on miltei mahdotonta, koska hänet suljetaan salaisuuksien ulkopuolelle. Lopputuloksena hänen täytyy selvittää koko kuvio itse, mikä ei taas ole muiden mieleen. 
Lukijana tietysti tiedän asioista hiukan enemmän kuin Gwendolyn, sillä Gier paljastelee muutamia yksityiskohtia siellä täällä. Voin siis sanoa, että on vallan sietämätöntä, koska itse tiedän todella puoleni ja voin miltei ennustaakin, että valitsemani puoli on oikea. Mutta haluaisin erittäin kovasti olla tästä varma ja sitä varten pitäisi vielä malttaa lukea viimeinenkin kirja. Juuri nyt minusta tuntuu, että haluaisn jonkun spoilaavan minulle koko loppuratkaisun, koska en malttaisi enää odottaa muutaman tunnin lukurupeaman ajan, että asiat selviäisivät ! :D

Spoilereista puheenollen saan johdateltua höpinäni sitten siihen toiseen pääjuttuun, meidän pariskuntaamme. Olin siis, kuten sanottua, erittäin tyytyväinen tilanteeseen ensimmäisen kirjan jälkeen ja oli tämä toinenkin pitkälti yhtä hymyä. Minä vain hullaannuin Gideoniin, ei mahda minkään. Kai joudun myöntämään itsellenikin, että nautin siitä ärsytyksen tunteesta mikä tulee lukiessa tylyistä ja ylimielisistä pojista. Ja sitten kun poitsu paljastaakin tunteensa niin huh juu hei olen tyytyväinen kiitos hihi. ( Tekstini taso karkailee nyt pahasti... )
EREHDYIN kuitenkin kirjastossa lukemaan kolmannen osan, eli Smaragdinvihreän TAKAKANNEN, mikä oli valtaisa virhe. Se käytännössä spoilasi kokonaan tämän toisen osan huippukohdan ja siitä jäi kyllä hiukan paha maku suuhun. Okei, yleensä jatko-osien takakansissa viitataan edellisiin osiin, mutta tämä vei oikeasti kauniista kohdasta maun. Jos en olisi lukenut tänään päivällä ennen Safiirinsinen aloittamista tätä kyseistä spoileria Smaragdinfihrän takakannesta, olisin varmasti hyppinyt onnesta kirjan kanssa, mutta nyt kohta herätti vain surumielisyyttä, sillä tiesin mitä tuleman pitää. Ei kiva. Bloggaan Smaragdinvihreästä luultavasti huomenillalla heti, kun vain saan sen luettua ( yritän pyhittää itselleni yöunet ja säästän kirjan huomiselle ) ja koetan pohtia mitä teen kuvauksen suhteen, sillä nytkin käytin todella takakansitekstiä.

TOISAALTA kuitenkin odotan nyt sattuneiden syiden takia viimeisen osan tapahtumia aivan valtavasti, sillä tiedän ettei se varmasti jää tähän. Joten ei kamala takakansispoileri ihan niin kamala ehkä ollutkaan. Yritän kuitenkin jatkossa välttää jatko-osien takakansien lukemista tällaisten sattumusten vuoksi.

Kamalaa, miten joutavia olen taas erehtynyt höpisemään. Palatkaamme asiaan. Juonellisesti kirja oli yhä periaatteessa todella nopeatempoinen ( ensimmäisen + toisen kirjan tapahtumat = aikaa on kulunut viikko ), mikä oli todella mukavaa lukijan kannalta. Todella, todella tapahtumarikasta tekstiä. Viikossa ehtii näköjään tapahtumaan vaikka jos mitä.

Ja niin todella tapahtuikin. Mainitsin tästä jo GoodReadsin puolella, mutta minä todella repesin moneen kertaan ihan kirjaimellisesti nauramaan. En siis vain hymyillyt tai hymähtänyt, vaan nauroin ääneen katketakseni. Perheeni varmaan pitää minua nykyään hieman humpsahtaneena, sillä he tietävät minun olevan yksin huoneessani - ja sitten alkaa hillitsemätön hohotus. Pistän nykyään melkein kaiken jo tavaksi muodostuneen lauseen " mie luen " piikkiin. Se oikeasti yleensä on syy kaikkeen, ja toimii sellaisena.

Loppuun vielä pohdiskelua suomentajan työstä tämän kirjan parissa. Pääasiassa kieli on ollut oikein hyvää ja olen pitänyt lukemastani. Muutamia sanoja olen kuitenkin ihmetellyt ja haluaisin erittäin kovasti nähdä alkuperäiset sanamuodot, ne saksankieliset. Meinaan, Gwendolyn kykenee näkemään haamuja ja demoneita, lähinnä siis jo joskus kuolleita olentoja. Joo okei siinä ei ole epäselvää. Kirkossa Gwendolyn sitten näkee vesinokan - muinaisen demonin. Siis vesinokka ?! Ilmeisesti kuvausten perusteella se on jokin vasikan tai pirun näköinen sarvekas suihkulähdepatsas tai vastaavaa, mutta minulle tulee vesinokasta tasan mieleen sellainen isokuonoinen vesinokkaeläin. Tarkemmin nokkaeläin Perry - joo siitä lastenohjelmasta. Olenko kenties missannut jotain, vai miksi kyseinen suomennos kummastuttaa ? :D

Ja taas mainittava, tämä kirjasarja olisi niin paljon houkuttelevampi erilaisilla kansilla. 

Kaiken kaikkiaan kuitenkin siis PIDIN ja erittäin paljon. Olen rakastunut tähän sarjaan. Odotan huomista haikein mielin, en todella halua päästää tätä sarjaa vielä käsistäni. 


Elokuvasta bloggaus täällä.

ARVIO    5/5

Kirjailija: Kerstin Gier
Kustantaja: Gummerus
Alkuperäinen teos: Saphirblau ( Saksa )
Julkaisuvuosi: 2010
Kääntäjä: Riitta Virkkunen
Sivuja: 360
Mistä: Kirjaston valikoimaa
Haasteet: Kirjankansibingo - Sininen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti