24/05/2015

Muutama fantasiascifidystopiaelokuva jälleen

Tässä Euroviisuhuminoissa ( IHANAA RUOTSI ! ) pistäydyn taas höpisemään muutamasta viime viikolla katsotusta leffasta, lyhyesti tällä kertaa. Olen muuten ERITTÄIN huono sijoittamaan elokuvia mihinkään kategorioihin niinkuin varmasti näkyy.

I AM NUMBER FOUR
Ohjaaja : D. J Caruso
Ensi-ilta : 18.2.2011
Rooleissa : Alex Pettyfer, Dianna Agron, Timonthy Olyphant ja Teresa Palmer.

Kolme kuollutta. Hän on neljäs. Ja he ovat hänen perässään. Itseään ei saa paljastaa, kenellekkään. Mutta mitä tehdä kun törmää elämänsä rakkauteen ? Pakoilla komeroon kun kädet alkavat loistaa taskulamppujen lailla uusien voimien seurauksena, vai kertoa itsestä kaikki ? Ja mitä tehdä, kun he ovat täällä.

Halusin katsoa tämän elokuvan pitkälti siksi, että pääroolissa on ihana Alex Pettyfer ja koska se sattuu löytymään Netflixistä. Juonikuvauskin osoitti, että omalla alueella ollaan ja mielenkiintoiselta vaikuttaa, joten eikun pyörimään !
Eikä ollut huono valinta! Elokuvan idea oli erittäin toimiva ja mukavia yllätyksellisiä juonenkäänteitä riitti. Romanssi löytyi niikuin lupailtiinkin ja se oli merkittävässä osassa juonta kantamassa, mutta osoittautui kuitenkin omaan makuuni hiukan tylsähköksi.
Soundtrackit olivat kuitenkin hyvät ja näyttelijätyö toimivaa.

ARVIO:   3,5/5


THE HUNTERS
Ohjaaja: Nisha Ganatra
Ensi-ilta: 25.10.2013
Rooleissa: Robbie Amell, Keenan Tracey, Alexa Vega, Victor Garber ja Michelle Forbes

Mitä jos kaikki maailman satujen esineet, Tuhkimon lasikenkä ja Lumikin taikapeili ovat totta ja piilotettu tuonne jonnekkin ? Find, protect, but never use.
Trippin ja Paxtonin vanhemmat ovat kadonneet. He saavat ystävältään ja Paxtonin ex-deitiltä Dylanilta kuulla vanhempien olevan Metsästäjiä (? en muista tarkkaa suomennosta mutta oletan näin) ja myös itse olevansa perinnön jatkajia. Metsästäjät etsivät näitä mystisiä esineitä ja suojelevat niitä hengellään, sillä väärissä käsissä ne saattavat aiheuttaa koko maailman tuhon. Kaiken pohjalla on neljäksi sirpaleeksi hajotettu taikapeili, joka ehjänä antaa siihen katsovalle tämän syvimmän toiveen. Tripp, Paxton ja Dylan tajuavat, että heidän täytyy löytää peilin osat ja itse peili, mutta myös vanhempansa ennen mystistä salaseura Grugenia, joka haluaa kasata peilin taas ehjäksi.

The Hunters on myös löytö Netflixin kätköistä. Se oli itseasiassa kategorioitu lasten puolelle koko perheen elokuviin, joten olin aluksi hiukan skeptinen, mutta yllätyin kuitenkin positiivisesti. Elokuvan idea oli todella ennennäkemätön ja raikas, en ole ennen vastaavaan törmännyt, vaikka viimevuosina on ilmestynyt monia nykypäivän versioita klassikkosaduista. Kaiken lisäksi joukkoon oli kiedottu jopa oikein uskottavasti hiukkanen historiaa, mikä teki elokuvasta vielä mielenkiintoisemman.
Toimintaakin löytyi ja turpaan vedettiin vähän jokaista vuoron perään, mikä näihin elokuviin yleensä kuuluukin. Huumori kannatteli alusta loppuun ja erityisesti nautin Dylanin ja Paxtonin kuittailusta toisilleen. Samoin myös Trippin heitot olivat osuvia ja jaksoivat naurattaa.
Erittäin positiivinen elokuvakokemus josta nautin, tämäkin leffa olisi ansainnut maailmanlaajuisesti enemmän huomiota osakseen.

ARVIO:  4/5





IN TIME
Ohjaaja: Andrew Niccol
Ensi-ilta: 28.10.2011
Rooleissa: Justin Timberlake, Amanda Seyfried, Alex Pettyfer

Eletään tulevaisuutta ja vuotta 2169, jossa aika kirjaimellisesti on rahaa. Jokainen ihminen elää 25 vuotta, jonka jälkeen lakkaa vanhenemasta, mutta kellossa on enää vain vuosi. Tämä vuosi on koko loppuelämäsi, ellet saa aikaa lisää. Kaikki maksaa, bussimatka noin kaksi tuntia, kahvi jopa neljä. Vuokra useamman päivän, ehkä kuukausia.
Will Salas asuu Daytonissa, köyhien aikavyöhykkeellä. Hän käy töissä tienatakseen aikaa elättääkseen itsensä ja äitinsä, kunnes eräänä iltana pelastaa upporikkaan miehen aikavarkailta baarissa. Mies kertoo olleensa 25-vuotias jo vuosikymmeniä ja pohtii olevansa väsynyt elämään. Aamulla Salas herää 116 vuotta kellossaan ja näkee, kuinka rikas muukalainen istuu sillan kaiteella, kunnes aika loppuu, vartalo nytkähtää ja hän putoaa kuolleena jokeen. Will lähtee 116 vuotta kellossaan kohti rikkaiden asuinvyöhykettä New Greenwichiä ja tapaa siellä muunmuassa kauniin Sylvian. Will saa peräänsä myös aikavahdit, jotka pitävät huolta ajan sijainnista ja käytöstä ja jotka ajattelevat, että Will varasti 116 vuotta kuolleelta mieheltä. Will ihastuu Sylviaan ja aikavahtien yllättäessä kidnappaa tämän kiristääkseen tämän isältä lisää aikaa jakaakseen sen Daytonin köyhille, sillä jos aika olisi tasaisesti, sitä riittäisi kaikille. Aikavahti koittaa selittää, että ajan on oltava epätasaisesti, jotta yhteiskunta pysyy kasassa, mutta Will ajattelee vain ettei kukaan halua elää ikuisesti. Ja mikä olisi parempi ratkaisu, kuin Sylvian isän pankkiholvin suojissa oleva miljoona vuotta.

Olen nähnyt In Time:n ennenkin, mutta houkutti katsoa se uudestaan. Tämänkin dystopian ideassa oli jotain uutta ja erilaista, joka koukutti jo ensimmäisellä kerralla. Ja tässäkin oli mukana Alex Pettyfer, hihi.
En löydä elokuvasta mitään moittimista. Nautin alusta loppuun asti niin juonesta, näyttelijöiden suorituksista, kuin musiikistakin.

ARVIO:  4,5/5

Joku varmaan ihmettelee, että miksi tämä ei sitten ollut 5/5, mutta annan sen harvoille elokuville. Kriteereikseen täyden vitosen leffa tarvitsee sen, että olen elokuvan jälkeen joko kuin puulla päähän lyöty ja pökkelössä, tai minun tekisi mieleni kiljua ja pomppia. Ihan tähän In Time ei koneelta katsottuna riittänyt, ehkä teatterissa olisi voinutkin.

MAZE RUNNER : THE SCORCH TRIALS
Ensi-ilta: 18.9.2015

TÄSTÄ ON NYT VAIN PAKKO PUHUA ! Olen aivan pakahtumaisillani, Aavikkokokeiden traileri ilmaantui muutama päivä takaperin. Rakastuin Maze Runneriin sydämeni pohjasta viime syksynä, kun kävin sen elokuvissa pitkän odotuksen jälkeen katsomassa. Kun Scorch Trialsista alkoi ilmaantua merkkejä, en voinut piilotella intoani. Tämä ja Matkijanärhi II ovat ehdottomasti minun vuoden 2015 odotetuimpia elokuvia, en vain jaksa odottaa.




Ja vielä ehkä joku saattaa huomata, ilmestyi yläpalkkiin uusi sivu, minun kirjoitusprojektini. Samoin oikeassa sivupalkissa on kesän sanatavoite. Kannataa alkaa seurailemaan, lisää juttuaa on kyllä tulossa ;)

Innarina, kymmentä vaille kolme yöllä. Kesä tulossa rytmistä päätellen ?


2 kommenttia:

  1. Kiitos leffavinkeistä! Laitoin ainakin In Timen omalle leffalistalle, traileri vaikutti lupaavalta - ja tietenkin sinun kehusi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla ! :) Varsinkin näin blogiuran alkutaipaleella kommentit merkkaavat paljon. Katso ihmeessä !

      Poista