05/02/2016

The Danish Girl (Tanskalainen Tyttö)


Ohjaaja: Tom Hooper
Ensi-ilta: 27.11.2015 (USA)
Pääosissa: Eddie Redmayne, Alicia Vikander, Ben Whishaw, Matthias Schoenarts


Vuoden 1926 Kööpenhaminassa elävä taiteilija Einar Wegener, joka on naimisissa Gerda Wegenerin kanssa, tunnetaan maisemamaalauksistaan. Myös Gerda on taiteilija, vähemmän tunnettu, mutta työllistyy merkkihenkilöiden muotokuvamaalarina. Heidän avioliittonsa on vahva ja täynnä rakkautta.
Kaikki muuttuu, kun Gerda pyytää miestään asettumaan malliksi ja pukeutumaan naisen asuun viimeistelläkseen maalauksensa. Kokemus mullistaa pariskunnan koko elämän. Einar huomaa, että ollessaan Lili hän kykenee toteuttamaan itseään aidoimmillaan ja ryhtyy elämään naisena. Gerda taas löytää Lilistä uuden muusan ja kypsyy taiteilijana uuteen kukoistukseen. Pariskunta joutuu kohtaamaan myös ympäröivän yhteiskunnan ennakkoluulot.
He lähtevät kotimaastaan avomielisempään Pariisiin, missä Gerda etenee urallaan taiteilijana. Heidän avioliittonsa elää ja muuttuu, eikä ongelmiakaan voida välttää. Yhä uudelleen ja uudelleen Gerda kuitenkin osoittaa tukensa Lilille transsukupuolisena naisena matkalla, joka tekee hänestä yhden maailman ensimmäisistä sukupuolenkorjauksen pioneereista. Toistensa kautta molemmat löytävät rohkeutta olla oma itsensä.

Lähdin katsomaan Tanskalaista Tyttöä lähinnä tutustuakseni Eddie Redmayneen. Hän nimittäin tiettävästi näyttelee tämän vuoden puolella ulos tulevassa Fantastic Beasts and 
where to find them -Harry Potter spin offissa pääosaa, Newt Scamanderia.
Lisäksi tarinan sijoittuminen 1920-luvulle herätti kiinnostuksen.

Elokuva oli soljuva, syvällinen ja niin kovin kauniisti kuvattu. Jo alun maisemakuvat vuorista, merestä ja Einarin maalauksissa esiintyvästä suosta ja neljästä puusta koskettivat. Koko elokuvan taustalla soineet ihanan Alexander Desplatin sävellykset imaisivat tunnelmaan mukaan eivätkä päästäneet irti (soittolista on Spotifyssä, kuunnelkaa). Elokuva ei peittele mitään. Se on jopa julman aito, koruton ja koskettava. 

Juonessa ei sen isompia yllätyksiä tullut, mutta eipä tämä niitä kaivannut. En ole lukenut kyseistä kirjaa, mutta arvelisin adaption olleen oikein onnistunut. 

Eddie Redmaynen näyttelijäsuoritus Einarina ja Lilinä on aivan uskomaton. Alan pikkuhiljaa käsittää millä lahjoilla kyseinen näyttelijä on Oscarinsa napannut ja odotan innolla näkeväni hänet Newtinä. 
Jokainen pienikin liike ja ilme elokuvan aikana tuntui osuvan kohdalleen. Eddien kehonkielen, olemuksen ja käyttäytymisen muutos Einarista Liliin on uskottava ja herkistää katsojan. Mielensisäinen taistelu ja itsensä hyväksymisen vaikeus ilmenevät Eddien näyttelystä niin vahvasti, että sydämestä otti. 

Muut elokuvan hahmot olivat yhtälailla vahvoja, aitoja ja tunteikkaita. Ei voi kun kehua.

Kuluneet kaksi tuntia laittoivat minut  itkemään, nauramaan ja pohtimaan taas kerran ihmiselämän ihmeitä. Lääkäreiden reaktion Einarin tuntemuksiin tuntuivat todella pahalta. " Psykopaatti. Skitsofrenikko. Homoseksuaali. Hullu. " Nykypäivänä ihmisten suhtautuminen seksuaalisuuteen ja sen moniin muotoihin on onneksi muuttunut paljon avoimemmaksi, mutta hirvittää, miten joskus on ollut. En usko, että kukaan joka ei ole itse vastaavaa kokenut pystyisi sitä ymmärtämään tai käsittämään, mutta on tärkeintä että hyväksymme.

Loppuratkaisukin oli ehkä arvattavissa, mutta toisaalta se tuntui tässä juuri oikealta. Varsinkin kun kyseessä on tositarina.

Kirjoitin ehkä juuri blogini huonoimman elokuva-arvostelun, mutta jotenkin en nyt saa ajatuksiani sanoiksi. Olen aivan rakastunut tämäntyyppisiin elokuviin. Syksyllä näkemäni Far From the Madding Crowd on jotenkin samankaltainen ja sitäkin on vain kehuttava. Upeita elokuvia.

Käykää hyvät ihmiset katsomassa tämä, aivan upea ja ajatuksia herättävä elokuva.



ARVIO   4,5/5



2 kommenttia:

  1. Luin tämän kirjan vähän aikaa sitten tarkoituksena katsoa elokuva, mutta eipä enää tee mieli, kirja jätti sen verran vahvan tunteen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, nyt houkuttaa todella itseänikin vielä lukea tämä ! :)

      Poista