torstai 14. tammikuuta 2016

Okklumeus-lukuhaaste


Tämä päivä on taas sisältänyt surun hetkiä ja syvällisiä pohdintoja. Kuten varmasti ainakin kaikki kirjaihmiset jo tietävät, Alan Rickman on nukkunut pois. Me muistamme hänet varmasti monista elokuvista, mutta hänen kasvonsa Harry Potter-maailman Juomamestarina ja Luihuisten tuvanjohtajana, Severus Kalkaroksena, eivät unohdu koskaan.


Harry Potter ja jokaikinen siihen kytkettävissä oleva sana tai asia on muodostunut minulle muutaman vuoden saatossa tärkeimmäksi kirja- ja elokuvamaailmaksi mitä on. Jopa niin, että siitä on osaltaan tullut totta ja osa minua. J.K. Rowlingin luomasta maailmasta olen parhaiten perillä ja kaverinikin tietävät sen, että jos joku mainitsee Potterin sanallakaan, olen ensimmäisenä avaamassa suutani ja liittymässä innokkaasti keskusteluun vaikka toiselta puolelta huonetta. Myös minua Twitterissä seuraavat ovat saattaneet huomata Potter-hypeni silloin tällöin.

Käyn Lappeenrannan Lyseon lukiota, jossa Potterin maailma elää vahvasti mukana. Kaupungin sisällä ja nuorten keskuudessa koulumme kulkee nimellä Tylypahka ja me oppilaat olemme siitä todella ylpeitä. Postauksen kuvat ovat allaolevaa lukuunottamatta syksyn 2015 syysgaalasta, jotka osoittautuivat miedän yli-innokkaiden fanien suureksi iloksi (onnenkyyneleitäkin vuodatettiin) Kolmivelhoturnajaisiksi. Voitinpa muuten kuvissa näkyvän ystäväni kanssa parhaiden pukujen palkinnon ja olin myös velhotietovisan voittajatiimissä...hehe. ( Ompelin kaapuni itse alle viikossa neuloen samalla kaulahuivia, eivät mitään kaunokaisia mutta tunnearvoa ainakin löytyy :D )


Jossakin vaiheessa kaverini ja tuttuni pitivät tätä rakkauttani outona ja ehkä hiukan lapsellisenakin, taitavat pitää edelleen. Mutta tämä maailma on minulla niin syvällä sydämessä, etten enää osaa välittää muiden ajatuksista.


 Hyllytontun höpinöitä -blogissa muisteltiin myös Rickmanin poismenoa ja rakkautta velhomaailmaan. Siellä myös käynnisteltiin Okklumeus-lukuhaastetta, mikä tuntuukin kyllä nyt ihan oikealta vedolta tähän paikkaan. 

Okklumeus-lukuhaaste käynnistyy nyt ja päättyy lokakuun viimeisenä päivänä. 
Sinä päivänä Lily ja James Potter kuolivat 35 vuotta sitten. 
Haasteessa on tarkoitus lukea mahdollisimman monia Potterverseen eli Harry Potterin velhomaailmaan liittyviä tai sijoittuvia teoksia. Itse sarjan kirjojahan on seitsemän, mutta niiden rinnalle on löydettävissä vaikka kuinka monta upeaa kirjaa. Omasta hyllystä löytyy mm. Hogwarts Library -kokoelma, joka sisältää muutamia Tylypahkan oppikirjoja.
Lukukielellä ei ole väliä.

31.10 mennessä haasteeseen osallistuneiden on koottava koostepostaus.

Lukutasot ovat seuraavat:

0 kirjaa: Ankeuttaja. (Ankeuttajat eivät osallistu arvontaan.)
1 kirja: Jästi.
2 kirjaa: Surkki.
3 kirjaa: Kotitonttu.
4 kirjaa: Huispaaja.
5 kirjaa: Aurori.
6 kirjaa: Albuksen kaartilainen,
7 kirjaa: Tylypahkan rehtori.
8 kirjaa tai enemmän: Taikaministeri


Tämä haaste on aivan ihana ja 100% Potterheadina olen todellakin mukana. Toivottavasti kaikilla osallistuvilla on antoisa matka Harryn kanssa, minulla ainakin on :)


#always

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti