sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Erittäin räjähtäneitä ajatuksia kirjoista ja kiusaamisesta

Tänään on ollut erittäin onnellinen päivä. #Pojatkinlukee kampanja käynnisti tälle päivälle #minunhyllyni haasteen, joka kehotti ihmisiä jakamaan kuvia kirjahyllyistään. Twitteriin twiittejä tuli tuhansia, Instagramiin kuvia yli sata. Itse purin kaikki kirjat hyllystäni ja järjestelin ne uudestan taas vaihteeksi ihan vain siksi, että saan mieleiseni kuvan. 
En ole pitkään aikaan kokenut mitään vastaavaa. Ihmiset oikeasti kehuivat minun kirjahyllyäni kauniiksi. Minun. Keskustelua heräsi niin voileipäkakuista kuin lautapeleistäkin. Ihmiset heräsivät piiloistaan ja jakoivat käsittämättömiä kokoelmiaan muiden ihasteltaviksi. En ole varma, mikä siinä kaikessa teki minut niin onnelliseksi. Ehkä se, että tajusin kuinka iso yhteisö meillä oikeasti on.

Olen lukenut paljon jo pienestä pitäen. Asiat eivät kuitenkaan aina olleet niin kuin ovat nyt. Minulta meni vuosia kasvaa ihmisenä niin paljon, että pystyin käytännössä "tulemaan kaapista" rakkauteni kanssa ja seisomaan harrastukseni takana. Jotenkin kukaan ei koskaan tuntunut ymmärtävän. Ei ollut ketään, kenen kanssa keskustella jännittävistä juonenkäänteistä tai fanityttöillä päättömästi. Olin ihan yksin juttuni kanssa. Luokkani pojat ottivat melkein päivittäiseksi tavakseen kutsua hikeksi tai nörtiksi. Lukeminen oli noloa.

Ja minä tiedän, etten ole ainoa. On ihan järkyttävää, että nuoret saavat oikeasti kuraa niskaansa tällaisestakin asiasta. Olen pohtinut usein, mikä tekemisissäni oli niin kamalaa. Mikä sai ne pojat nälvimään joka päivä ? Ehkä se oli vain lukutaitoni ja yleissivistykseni kadehtimista, tai ehkä he eivät oikeasti vain pitäneet minusta, en tiedä.
Olen aina ollut erittäin tunteellinen ihminen ja nuorempana otin muiden sanat todella herkästi itseeni. Muistan purskahtaneeni itkuun useitakin kertoja koulussa. Tapahtuneen takia päädyin vetäytymään kuoreeni ja salaamaan rakkauteni kirjoja kohtaan muilta ihmisiltä.
Elämä kuitenkin kasvattaa luonnetta. Vuosien saatossa olen pikkuhiljaa alkanut löytää itseäni ja tajuaamaan merkittäviä arvoja tässä maailmassa. 

Toukokuussa 2015 tein jotain, mitä en todellakaan joskus olisi uskonut tekeväni. Loin tämän blogin ja läväytin kaiken taas mitään kätkemättä esille. Löysin Goodreadsin ja loin toisen Twittertilin vain kirjajutuille. Uskalsin postata Instagramiin kuvan pelkästä kirjasta. Ja vaikka pelotti, se oli elämäni paras päätös. Rakastan tätä mitä teen. Bookstagram ja Twitter ovat päiväni piristyksiä. 

Kuraa tuli niskaan kuitenkin vielä viime syksynäkin. Olen lukiossa. 
Hetkellisesti menin paniikkiin ja aloin katua valintaani, kunnes sisäistin että ei minua kyllä oikeastaan edes kiinnosta. Kysyin huvikseni tänään ystävältäni jonka olen tuntenut vasta hetken, että pitääkö hän minua jotenkin outona ja onko "nörttiyteni" enemmän negatiivinen asia, kuin positiivinen. Hän vastasi jotenkin tähän tapaan;
" On parempi että ihminen on oma itsensä, kuin yrittäisi väkisin olla jotain mitä ei ole. "

Se kiteytti kaiken aika hyvin. Ehkä olen vain ylimielinen ja ylpistynyt, mutta tällähetkellä minua ei todellakaan kiinosta kuinka vinoon minua katsotaan kävellessäni koulussa kirja sylissä ja lukiessani niitä koulussakin oikeastaan kokoajan. 
Minua ei kiinnosta, kun kuulen että minua on taas nälvitty esimerkiksi lukumaratoonailustani. 
Minua ei kiinnosta, jos ihmiset unfollaavat minut Instagramissa vain siksi, että puolet kuvistani on kirjoja. 
Minua ei kiinnosta, jos pojat kiertävät minut kaukaa vain siksi että ajattelevat minun olevan huumorintajuton nössö (tämän olen kyllä mielestäni todistanut vääräksi muilla tekemisilläni, eikä se ole mikään ongelma, mutta kuitenkin). 
Minua ei kiinnosta, miten "outo" olen juostessani koulumme Kolmivelhoturnajaisissa täyttä päätä vapaaehtoisena lavalle ja suunnilleen itkiessäni onnesta kuinka siistiä se kaikki on. 
Minua ei kiinnosta enää, mitä muut tästä ajattelevat.

Saan kiittää kaikesta nimenomaan lukemista. Kirjojen ja niin monien eri tarinoiden kautta olen löytänyt itseäni niin paljon, että juuri ja juuri uskalsin olla juuri se minä, joka haluan olla. Löysin  niin monia ihmisiä koulustani, jotka ainakin jollain tasolla ymmärtävät. Tai jos eivät ymmärrä, suvaitsevat. Blogin kautta löysin ihmisiä, joiden juttuja lukiessani olen onnellinen ja tunnen yhteenkuuluvuutta, muita kirjaihmisiä. Olen löytänyt sen mitä olen aina etsinytkin.

Tärkeimpänä kuitenkin olen ymmärtänyt että ainoa tie onneen on olla täysin oma itsensä. Ja sitä tulisi jokaisen muun kunnioittaa, meillä kaikilla kun on se oma juttumme. Ihmiset ovat erilaisia. Tässä maailmassa meidän todella tulisi arvostaa kaikkia.

En edes ole varma siitä, mitä sähellän juuri nyt. Veikkaan että tästä tekstistä taisi tulla melkoinen roska. Olen vain niin hemmetin ylpeä ja onnellinen siitä, mitä teen. Ensimmäistä kertaa ikinä vastaan harrastuksiani kysyttäessä, että rakastan lukemista ja että kirjoitan kirjablogia. 
Haluan kiittää jokaista jotka ovat vaihtaneet kirjaisia ajatuksia kanssani, kommentoineet blogiini ja ylipäätänsä vain ottaneet minut tähän joukkoon mukaan. 
Ja kiitos Mikolle tästä kampanjasta, olet loihtinut kestohymyn kasvoilleni ja sitä on nyt kyllä vaikea pyyhkiä pois. Toivon todella, että tämä nimenomainen Pojatkin Lukee -nousisi vielä enemmän pinnalle ja rohkaisisi myös poikia jakamaan rakkauttaan kirjoihin, sekä innostamaan niitä jotka kiertävät kirjat kaukaa. Voi pojat, se olisi hienoa.

Ella.

p.s. taas on pari postausta päässyt rästiin, oho

15 kommenttia:

  1. Anonyymi3/4/16 14:34

    Ihanaa Ella ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siulle, kuka ikinä ootkaan <3

      Poista
  2. On ikävää ja väärin, että olet saanut lukuharrastuksestasi koulussa tuollaista palautetta. Kannattaa muistaa myös se, että osa lukioikäisistä on vielä varsin epäkypsiä ja saattavat hakea hyväksyntää kaveriporukassaan vastaavilla jutuilla. Lukemisesta naljailu on muuten aika kummallista lukiossa, jossa (koulukirjojen) lukeminen on erittäin keskeinen osa opiskelua, joten tulee naljailijoillakin sivu jos toinenkin kääntymään, ennen kuin on lakki päässä. Sinulla on tietysti paljon lukevana etulyöntiasema niin lukutahdissa, sisäistämisessä kuin kielen vivahteissakin.

    Kateuskaan ei ole poissuljettu vaihtoehto, etenkin jos menestyt hyvin. Voin tähän kertoa edelleen huvittavan jutun yläasteajoiltani. Kerran musiikin teoriatunnilla rinnakkaisluokkalaiset, koulumenestyksellään rehvastelevat pojat vaativat kuulla kaikkien ryhmäläisten keskiarvot ja aloittivat ilmoittamalla omansa. Kun sitten minulla olikin parempi, alkoivat nämä samat pojat huudella "hikkeä". Huvitti hieman, sillä huutelun syy oli aika ilmeinen. Minullakin muuten tapasi olla jokin kirja mukana noilla teoriatunneilla, ja siitä sitten aina jotakin sanailtiin.

    Ole rohkeasti oma itsesi, uusi asenteesi on erinomainen. On syytäkin olla ylpeä siitä, että haluaa kehittää itseään ja tehdä juuri sitä, mitä rakastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi! Tällaiset sanat merkitsevät todella paljon :)

      Poista
  3. Olipas ihana teksti! <3 Ja naurettavaa, että olet vielä lukiossa joutunut kuuntelemaan tuollaista.. Pistää vihaksi aina kun kuulen tällaista. Ehkä en vain enää muista, että kaikki eivät ole tarpeeksi kehittyneitä vielä lukiossakaan.
    Itse vielä vuosi sitten istuin koulunpenkillä ja luokkalaisistani suurin osa oli minua pari vuotta nuorempia. Kun tunneilla ja käytävillä luin Potteria sain kyllä tuntea hyvin kieroutuneita katseita :D Kukaan ei kyllä ikinä tullut sanomaan mitään lukemisestani, mutta ne katseet. En kyllä jaksanut välittää muuten kuin naureskelemalla heille. :Dd Tiedä sitten, jos he olisivat olleet saman ikäisiä kuin minä. Olisinko enää silloin ottanut tota niin huumorilla?

    VastaaPoista
  4. Minä taas en oikein ole kuullut nälvimistä lukemisestani. Ainakaan muistaakseni. Sille on kyllä naurettu, kun en halunnut ostaa älypuhelinta vaan luin kirjaa. Enemmän minua ärsyttää kun kaikki nuoret eivät lue tarpeeksi :D

    Inhottavaa että lukeminen on joidenkin mielestä "noloa". Mikä siinä on noloa? Sehän on ihanaa ja rikastuttaa mielikuvitusta <3

    Ollaan oma itsemme, siitä pitäisi minunkin pitää kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Kiitos ihanasta kommentista :)

      Poista
  5. Kiitos tästä. Olen aina lukenut ja ollut hyvinkin avoin sen suhteen. Aina kun koulussa tai yhtään missään on kysytty harrastuksia, olen vastannut lukevani. Ja voi sitä loanheittoa, yläasteella varsinkin. Kyllä haukuttiin hikeksi ja nörtiksi, kysyttiin olenko kirjakerhossa (hyvä kysymys sinäänsä, mutta ei sillä äänensävyllä kysyttynä) ja lukeminen oli kaikkien mielestä erittäin noloa. Ihmekös tuo, jos yläasteen kuluessa opettelin sulautumaan seinään ja muuttumaan näkymättömäksi. Uskon, että suurin osa ihmisitä yhä ajattelee minun olevan tylsä, huumorintajuton ja harmaa hiiri, joka ei tee vapaa-ajallaan muuta kuin lukee (no jaa, suurimmaksi osaksi kyllä, mutta teen kyllä paljon muutakin). Lukiossa lukeminen sitten on ihan okei, mutta silti osan mielipide tuntuu olevan se, ettei kirjojen lukeminen ole "tarpeeksi coolia". No, se on minun harrastukseni ja minä pidän siitä. Piiloudun kirjan taakse ja muutun näkymättömäksi, jos haluan. Se on pakopaikka.

    Todella hyvä teksti, samaistuin. Ollaan ylpeitä siitä, keitä ollaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle on haaste blogissani!

      http://lasisipulissa.blogspot.fi/2016/04/sieluni-hymyt-haaste.html

      Poista
    2. Tutulta tosiaan kuulostaa. Onneksi sentään on muita kirjaihmisiä seisomassa rinnalla. Ollaan tosiaan ylpeitä siitä keitä ollaan :) Kiitos, että jaoit tarinasi. Mukava tietää, etten ole asian kanssa yksin vaikka ei siinä mitään hyvää olekaan että sinuakin on kiusattu.

      Poista
    3. Ja kiitos haasteesta !

      Poista
  6. Heips! Olen kaksi vuotta vanhempi ja oma elämäntarina on aikas samanmoinen. Otan herkästi itseeni ja lukemistani pidettiin outona (olin koulukiusattu). Lukiossakin lukemista katsottiin oudosti, mutta toisella vuosikurssilla sain jotain, mitä en koskaan ajatellut saavani. Päättöjuhlassa sanottiin näin: "Tämä on tytölle, joka on jokaisena päivänä ollut nenäkiinni kirjassa ja haahuilee omissa maailmoissaan." Minut kutsuttiin eteen ja oppilaskunta antoi minulle "Stipendin" Suomalaiseenkirjakauppaan. Oli ihanaa saada tunnustusta lukemisestani, ja tämän jälkeen jatkoin kirjablogiani, joka alunperin oli lukudiplomi. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että lukemisesi on lopulta noteerattu positiivisesti. Ihanaa kuulla, että sitä on opittu arvostamaan. Jatka samaan malliin !

      Poista
  7. Blogissani on sinulle haaste:

    https://kirjaneidontornihuone.blogspot.fi/2016/05/unpopular-bookish-opinions.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kiitos herätyksestä ! :D

      Poista