torstai 4. helmikuuta 2016

Puhe Nälkäpelistä

Tämä on minun ÄI4 kurssia varten kirjoittamani vaikuttava puhe. Saimme listan merkittävistä teoksista, joista valita.
Kirjoitin puhetta monia tunteja ja olin lähellä tirauttaa useamman kyyneleenkin. Tänä aamuna minua oksetti ja olin varma, että pyörryn.
Puheeni jälkeen opettajani ensimmäinen kommentti oli " Ihan järkyttävän hirveen hieno. " 
Päädyin nyt postaamaan puheeni tänne, sillä olen täälläkin joskus puhunut omien kirjoituksieni julkaisemisesta. 

---

Etsiessäni taustatietoa tätä puhetta varten, törmäsin vanhaan Kreikkalaisen myyttiin Ateenan perustajakuningas Theseuksesta. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten tarinasta, jossa Kreetan kuningas Minos vaati joka 9. vuosi 7 tyttöä ja 7 poikaa lähetettäväksi Ateenasta Kreetalle, missä heidät uhrattiin labyrintissa eläneelle Minotaurus-hirviölle. Rohkea Theseus vaati itse päästä uhrattavien joukkoon ja onnistui Minoksen tyttären, Ariadnen, avulla voittamaan Minotauruksen ja selviytymään ulos labyrintistä muut uhrattavat nuoret mukanaan.
Tätä myyttiä käytti inspiraationaan huippusuositun Nälkäpeli-trilogian kirjoittanut yhdysvaltalainen Suzanne Collins.
Vuonna 2008 julkaistu sci-fi-dystopia on käännetty 26 kielelle ja se on valloittanut lukemattomien nuorten ja myös vanhempien sydämet ympäri maailmaa.
Kirjan keskeisimpänä asiana voidaan pitää vuosittaista Nälkäpeliä, johon 24 nuorta pakotetaan jahtaamaan ja tappamaan brutaalisti toisiaan TV-kameroiden edessä, kunnes vain yksi elää ja on selviytynyt voittajaksi. 
Muistan hyvin kirjan elokuva-adaption ilmestyttyä, miten äitini ei antanut minun mennä elokuvateatteriin katsomaan sitä, vaikka ikäni olisi kyllä riittänyt. Hän ei todellakaan ymmärtänyt, mikä sellaisessa julmassa teurastuksessa kiehtoi ja pelkäsi minun saavan teoksesta vaarallisia vaikutteita. Vaikutteita minä sitten myöhemmin sainkin, mutta aivan toisenlaisia.

Tarinassa eletään Yhdysvaltojen jäänteistä luonnonkatastrofin jälkeen nousseessa Panemin valtiossa. Collins on kertonut nimen tulevan latinankielisestä lausahduksesta "Panem et circenses", joka tarkoittaa suomennettuna "Leipää ja Sirkushuveja". Tällä viitataan hieman Panemin yhteiskuntarakenteeseen, jossa maan 12 vyöhykettä tuottavat pääkaupunki Capitolille ja siellä asuvalle ihmiskunnan eliitille elintärkeitä hyödykkeitä leiväksi ja Nälkäpeli itsessään toimii sirkushuvina.
Pelin ideologia on osoittaa kansalaisille, ettei kukaan pysty uhmaamaan Capitolia, eikä koko Panemia johtavan diktaattorin, Presidentti Snown, valtaa.
Vuosittain jokaiselta 12. vyöhykkeeltä arvotaan 1 tyttö ja 1 poika osallistumaan peliin, jossa mahdollisuus selvitä elävänä kotiin takaisin perheen ja rakkaiden luo on naurettavan olematon. Köyhien ulkovyöhykkeiden tribuuteilta pienikin toivonripe viedään kaikenlisäksi heti kättelyssä, sillä rikkaiden vyöhykkeiden 1-2 pelille koko elämänsä omistaneet ”ammattilaiset” ovat varmoja voittajasuosikkeja jo ennen, kuin heidän nimiään on edes arvottu pallosta.
Snow’n raa’at ja täysin kaihtamattomat keinot niinsanotun ”rauhan” ylläpitämiseksi kylvävät kauhua ihmisten sieluihin, ja kaikki tyytyvät kohtaloonsa. Kukaan ei uskalla haaveilla vapaudesta tai rikkauksista. Elämästä yritetään selvitä hengissä.

Kirjan päähenkilö, 16 vuotias Katniss Everdeen, päätyykin tahtomattaan toivon ruumiillistumaksi ja kapinan keulaksi koko elävälle ihmiskunnalle. Hänen tärkein elämäntavoitteensa on huolehtia perheensä toimeentulosta ja hyvinvoinnista niin täydellisesti, kuin katastrofaalisissa oloissa suinkin on mahdollista. Asettauduttuaan Peliin vapaaehtoiseksi pikkusiskonsa puolesta hänen ainoa, mutta erittäin vahva motivaattorinsa pelissä on lupaus, jota hänen siskonsa epätoivoisena vaati. ” Lupaa yrittää voittaa.” 
Katniss ei ole kiinnostunut mahdottomalta kuulostavan voiton tuomasta maineesta tai mammonasta, Katniss haluaa voittaa siskonsa vuoksi.
Lukija elää koko kirjan Katnissin pään sisällä ja tytön elämäntilanne, surkea kohtalo ja jopa aluksi turhalta vaikuttava sisu saavat jokaisen lukijan vihaamaan Snowta ja Panemin yhteiskuntarakennetta tahtomattakin aivan suunnattomasti. Köyhät kyykkyyn, vai miten se nyt menikään.
Pelin aikana Katniss ei juurikaan ajattele seurauksia toimiessaan. Hän päätyy lopulta jopa tietämättä uhmaamaan Capitolia, yrittäessään vain pelastaa itsensä, ja joukkuetoverinsa. Nälkäpeli on aina ollut Capitolin ase hallita. Jos yksi sitä pystyy uhmaamaan, mikä estäisi muitakin ? Hän tulee vahingossa sytyttäneeksi liekin, joka muiden ihmisten on helppo kasvattaa valtavaksi paloksi.

Kirja soittaa hyvin nopeasti jokaisen edes jonkinnäköisen moraalikäsityksen omistavan ihmisen hälytyskelloja. Toisen päähenkilömme, Katnissin tavoin vyöhykkeeltä 12 kotoisin olevan tribuutin, Peeta Mellarkin, lausahdus kiteyttää melko hyvin mieleeni nousseet ajatukset. 
” Toivon vain että keksisin jonkin keinon…osoittaa Capitolille, että ne eivät omista minua. Että olen enemmän kuin nappula heidän pelissään. ” 
Peeta on oivaltanut Pelin kannalta jotain todella olennaista. 24/7 kuvaavien kameroiden keskellä hän haluaa säilyttää itsensä, eikä antaa ”pelinjärjestäjien” luoda hänelle imagoa, jollainen hän ei ole. Tämä sai itseni pohtimaan hiukan kriittisesti oman vallitsevan yheiskuntamme polkua, jota kohti meitä kaikkia hienovaraisesti ohjataan. Hyvä koulutus, jolla taataan hyvä työpaikka, joka taas takaa hyvän toimeentulon, mikä tarkoittaa hyvää ja onnistunutta elämää.
Mutta mitä varten oikeasti lopulta työskentelemme ? Onko se tie jota nykypäivänä melko poikkeuksetta seuraamme, todella jokaisen ainutlaatuisen ihmiselämän tarkoitus ? 
Lisäksi lausahdus muistuttaa vahvasti keskellämme hallitsevista kauneusihanteista ja malleista, joihin meitä yritetään tunkea. Yhteiskunnan ei pitäisi ajaa meitä muuttumaan, jotta sopisimme joukkoon. 
Nälkäpeli ohjaa siis myös olemaan oma itsensä.

Teoksen miljöö ja vyöhykeiden elintasoerot pyrkivät saamaan lukijan ajattelemaan hiukan kriittisesti myös teknologian kehityksestä ja käytöstä tulevaisuudessa. Taas kerran ylellisyys on sallittua vain murto-osalle väestöä. Keksiikö joku tulevaisuudessa jotain niin merkittävää, että sillä pystytään alistamaan ja kontrolloimaan ihmisiä estoitta ? Ovatko valtavat tieteelliset läpimurrot vain tienviitta kohti sortoa ja hirmuvaltaa ?

Oivallisella tavalla teos myös laittaa pohtimaan, missä menee raja. Nykypäivänä tositelevisio näyttelee suurta osaa TV-viihteessä ja ohjelmaformaatit muuttuvat aina vain kyseenalaisemmiksi. Maineen ja mammonan takia ihmiset ovat tänäpäivänä valmiita menemään naimisiin ventovieraan kanssa, viettämään kuukausia autiolla saarella, uhmaamaan pelkojaan ja jopa antamaan itsestään yleisölle kaiken kameroiden kuvatessa 24/7. 
Missä on se raja, minkä ihminen on valmis vielä ylittämään ? Nälkäpelissa nuoret pakotetaan areenalle ilman valinnanvaraa. Mukana on kuitenkin myös nuoria, jotka ovat omistaneet koko elämänsä pelille ja osallistuvat vapaaehtoisesti haaveenaan rikkaudet ja hulppea elämä. Mikä estää sitä olemasta myös meidän tosi-tv:mme suunta ?

Merkittävää ja vaikuttavaa Nälkäpelistä ei välttämättä tee sen samaistuttavuus. Dystopioiden kärjistyneet elinolot ovat melko kaukana oman aikamme ja ikäluokkamme ongelmista, tosi-tv:n kyseenalaisia puolia lukuunottamatta. Meitä ei pakoteta tappamaan toisiamme selvitäksemme itse hengissä. Meidän perheitämme ei uhata.
Me nuoret taistelemme arkisten ongelmiemme parissa. Ihmissuhteiden, koulusta selviytymisen, aikuistumisen, itsenäistymisen. 
Meihin vaikuttaa kirjan henkilöiden vahvat ja ihailtavat luonteenpiirteet ja kunnioitettavat arvot.

Me haluamme olla oman elämämme Katniss Everdeenejä ja Peeta Mellarkeja.







Kiitos.

4 kommenttia:

  1. Hieno puhe! Liian helposti asiat vain hyväksytään niitä kyseenalaistamatta ja miettimättä tarkemmin. Turhia julkkisia täällä riittää ja monien elämäntarkoitus tuntuu olevan televisioon pääseminen ja että ihmiset tunnistavat kadulla. Pinnallisuuteen ärsyyntyy aika ajoin, vaikka myönnän itsekin katsoneeni joitain noita mainitsemiasi tv-formaatteja, heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huolta, niin olen minäkin ! :D Varsinkin Selviytyjät on yksi lapsuuteni lempiohjelmista.
      Kiitos paljon, olen alkanut nyt vasta jälkikäteen arvostaa tekstiäni enemmän. Aluksi ainoana tavoitteena oli vain saada jotain aikaiseksi, jotta saan kurssin läpi.
      Ihmisillä tosiaan tuntuu olevan tarve tulla huomatuksi. Tästä tulee hiukan mieleen myös The Fault In Our Starsin Augustuksen ajatukset "unohduksesta". Ihmiset haluavat todella tulla muistetuiksi vielä pitkään kuoleman jälkeenkin. Ei se todellisuudessa tee elämästä yhtään sen arvokkaampaa, mutta jotenkin se vain on tavoittelun kohteena.

      Poista
    2. Niinpä, on surullista jos jotkut käyttävät elämänsä siihen, että yrittävät miettiä miten tulla muistetuksi kuoleman jälkeen ja lopun lähestyessä tajuta, että unohti itseasiassa elää. Menipä synkäksi tämä pohdinta, muistakaamme siis elää hetkessä :)

      Poista
    3. Tismalleen näin ! :)

      Poista